Teatterimuseo

Kokonainen Canth

Kuohuva keho ja mieli

Kuinka kummallista olla näin vapaana, näin rajattoman vapaana
Minna Canth: Hanna (1886)

Kokonainen Canth antaa uuden näkökulman Minna Canthiin ja hänen tuotantoonsa kehollisuuden kysymysten kautta. Mielikuva Canthista on usein varsin epänaisellinen ja ruumiiton. Häntä pidetään yhteiskunnallisena amatsonina, jota esimerkiksi Eino Leino kuvaa miehekkäimmäksi aikansa hengeksi. Näyttely nostaa esiin Canthin ajatukset aistillisuudesta, siveellisyydestä, liikunnasta ja kehon hyvinvoinnista.

Tasa-arvoa peräänkuuluttaneen Canthin mukaan sekä miehillä että naisilla oli oikeus terveeseen ja vahvaan kehoon. Hän piti liikuntaa välttämättömänä sen saavuttamiseksi. Hän itse voimisteli, käveli ja kokeili erilaisia ruokavalioita. Näyttely avaa myös Canthin kiinnostusta lääketieteeseen ja ajan siveellisyyskeskusteluun. Myös näissä teemoissa Canth seurasi kansainvälistä keskustelua. Hän osallistui keskusteluun sekä kaunokirjallisessa tuotannossaan että artikkeleissaan.

Näyttelyssä kävijä tutustuu Canthin elämään ja ajatuksiin sekä teoksissa ilmenevään ihmiskuvaan. Erityisesti Canthin teosten naiskuvaa tarkastellaan tuoreella tavalla näyttämöllä esitetyn kehollisuuden kautta.

Näyttely on osa Minna Canthin 175-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Sen ovat toteuttaneet yhteistyössä Teatterimuseo, Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto ja Minna Canthin seura. Yhdessä viime syksynä avatun Aleksis Kivestä kertovan Kivi kääntyy -näyttelyn kanssa se esittelee kaksi suomenkielisen draaman ja kirjallisuuden alkuvuosien merkittävintä vaikuttajaa.

Kokonainen Canth – Kuohuva keho ja mieli on avoinna yleisölle 20.3.2019–5.1.2020.

Kuva: Victor Barsokevitsch / Kuopion historiallinen museo
 

TYÖRYHMÄ:

Työryhmä ja käsikirjoitus: Elina Aholainen, Telma Halme, Tuulia Halttunen, Laura Helander, Hanna Korsberg, Minna Maijala, Erika Piipponen, Olga Stenberg, Antti Taipale, Karoliina Vesa
Visuaalinen suunnittelu: Amanda Hakoköngäs
Graafinen ilme: Emery Lane Norton
Valot: Heikki Suomi
Tuotantokoordinaattori: Topi Vainikainen

 

Canth175logo


 

Haku