Tanssielokuvia Maneesissa
"Anomalia" ja "Matalapaine" esitetään tasa- ja puolitunnein
Maneesi toimii kesä–elokuussa kahden tanssiaiheisen lyhytelokuvan esitysareenana. Ensimmäisen kerran elokuvat nähdään Helsinki-päivänä torstaina 12.6.2025 ja niitä esitetään Maneesissa tasa- ja puolitunnein aina 10.8. saakka.
”Anomalia” – ihmiskehon ja pohjoisen metsän yhteys
Anomalia on KM Taavitsaisen tanssielokuva, joka pysähtyy tutkimaan aistien, ihmiskehon ja kajaanilaisen korven yhteyttä. Miten keho voi sulautua osaksi ympäristöään? Voiko ihminen muuttua puuksi tai osaksi hiekkaa? Anomalia on poeettinen elokuva, kehollinen rakkauslaulu metsälle, josta olemme lähtöisin ja jonka yhteyteen kaipaamme kuulua.
Vuonna 2025 valmistunut elokuva on Taavitsaisen ja kuvaaja Janne Kurosen toinen elokuvallinen yhteistyö ja syntynyt Taavitsaisen liikettä, kehollisuutta ja elokuvailmaisua yhdistävän elokuvallissomaattisen työskentelyn pohjalta, osana Korpiqueer-kollektiivin laajempaa taideprojektia. Elokuvasta valmistuu näyttämöllinen teoskokonaisuus Kajaaniin syksyllä 2026 samalla ydintyöryhmällä.
Elokuva: KM Taavitsainen
Tanssijat: Maria ”Mimmu” Autio, Heli-Maria Latola, Satu Rinnetmäki
Kuvaaja: Janne Kuronen
Editointi ja äänisuunnittelu: KM Taavitsainen
Rahoitus ja tuotanto: Taavitsainen / Koneen Säätiö & Kuronen
“Matalapaine” – kun tuulet ovat kääntymässä
Vilma Tihilän ja Kauri Sorvarin Matalapaine – The skin in the wind before the on tanssielokuva hetkestä, jossa joku nuolaisee sormea, nostaa sen ilmaan ja tuntee kuinka tuulen suunta on muuttumassa. On mahdotonta ennustaa mitä on alkamassa, mitä päättymässä – minkälaisiksi pilvet ovat muodostumassa.
Tihilä ja Sorvari ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2015 alkaen ja Matalapaine on heidän toinen yhteinen tanssielokuvansa. Elokuva on kuvattu Espanjassa Teneriffan saarella sekä Portugalissa Nazaréssa vuonna 2022 ja se saa ensi-iltansa Teatterimuseossa kesäkuussa 2025.
Ohjaus, kuvaus, leikkaus: Vilma Tihilä
Koreografi, esiintyjä: Kauri Sorvari
Äänisuunnittelu: Ville Kuukka
Värimäärittely: Teemu Kyytinen
Tekijöistä
KM Taavitsainen on monialainen taiteilija – elokuvantekijä, koreografi, somaattinen velho, näyttelijä ja säveltäjä. Kajaanista kotoisin oleva taiteilija työskentelee nykyään pääasiassa Kainuussa, Los Angelesissa, New Yorkissa ja Berliinissä. Hän on opiskellut tanssijaksi ja koreografiksi Teatterikorkeakoulussa ja täydentänyt opintojaan New Yorkin elokuva-akatemiassa. Hänen taiteellinen työnsä versoo somaattisesta älykkyydestä, kineettisestä empatiasta ja ihmisten välisten suhteiden loputtomasta moninaisuudesta.
Vilma Tihilä on helsinkiläinen ohjaaja, koreografi ja elokuvantekijä, joka on työssään erikoistunut tanssielokuvaan. Liikkuvan kuvan ruumiillisuus, editoinnin koreografisuus ja elokuvan poetiikka ovat Tihilän työn pääpiirteet. Tihilä on valmistunut tanssielokuvan maisteriksi London Contemporary Dance Schoolista vuonna 2019 ja hänen kolme viimeisintä elokuva-ohjaustaan Kurkien kutsu (2023), Hiljaisuuteen Painettu (2023) ja A Portrait (2022) on palkittu useilla kansainvälisillä festivaaleilla.
Kauri Sorvari on Helsingissä ja Berliinissä toimiva tanssintekijä ja esiintyjä, joka on työskennellyt laaja-alaisesti tanssi-, teatteri- ja esitystaiteen kentillä Suomessa ja ulkomailla. Hän on valmistunut vuonna 2019 Teatterikorkeakoulusta, jonka vaihto-opinnot hän suoritti SODA-ohjelmassa Berliinissä. Sorvari on työskennellyt useiden suomalaisten ja kansaivälisten taiteiljoiden kanssa vapaalla kentällä, kollektiiveissa ja työryhmissä sekä isommissa instituutioissa.