Teatterimuseo

Tarpeisto pääroolissa

Se voi olla minkä kokoinen tahansa, mistä materiaalista ja missä olomuodossa hyvänsä. Se voi olla pieni kuin nuppineula tai suuri kuin dinosaurus. Se voi olla luonnosta löydetty kivi tai ihmisen valmistama esine. Näyttämöllä esineestä tulee tarpeistoa, jolla on rooli.

Tarpeisto pääroolissa -näyttely nostaa tarpeiston sen ansaitsemaan arvoon. Kokonaisuuden kannalta tarpeiston rooli on näyttämötaiteessa keskeinen sekä elementtinä että dramaturgian kuljettajana. Tarpeisto pääroolissa tarjoilee artefaktit symboleina, merkityksinä, materiaaleina, tekniikoina, esineinä, elementteinä, repliikkeinä, tarinoina – näkyen, kertoen, kantaaottaen ja kyseenalaistaen.

Näyttelyssä pääset herkuttelemaan tarpeistolla ja kurkistamaan tarpeistonvalmistajan työhuoneeseen sekä tutkimaan tarpeistoa ja sen roolia monista eri kulmista. Tarpeistoammattilaisen työ on ajattelua, tutkimista ja löytämistä. Se on menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen katsomista, luovuutta, rohkeutta kokeilla ja taitoa nähdä toisin. Tarpeisto osoittaa paikkaa tai aikaa, kuljettaa juonta, toimii vastanäyttelijänä, etäännyttää, asettaa rajoja, luo mielleyhtymiä, pakottaa ajattelemaan, ottaa kantaa, politikoi, vihastuttaa, koristaa, ihastuttaa, ällöttää ja naurattaa. Se on hermorata katsojan mielen ja näyttämökuvan välillä. Tarpeisto ei vain ole – se toimii.

Tämän näyttelyn nähtyäsi tiedät enemmän, näet enemmän, tunnet enemmän.

Tarpeisto pääroolissa avattiin yleisölle 31.3.2023 ja on avoinna 7.1.2024 saakka.

Näyttelyyn on saatavilla työpajoja ja opastuksia.


HUOMIOITA NÄYTTELYSTÄ, ERITYISESTI LAPSIYLEISÖLLE!

Tarpeisto pääroolissa -näyttelyssä pääset katsomaan läheltä asioita, joita teatterissa yleensä näkee vain kauempaa, katsomosta käsin. Jotkut näyttelyn esineistä saattavat olla aika hurjiakin. Kun tutkit esineitä, saatat huomata, että ne näyttävät melkein oikeilta! Siitä tiedät, miten taitavia tarpeistonvalmistajat ovat.

Teatterissa tehdään erilaisia jänniä ja hassuja juttuja, kuten vaikka kaahaavia kakkuja, aivoja ja suolenpätkiä tai päättömiä kanoja. Muistathan, että mikään näyttelyssä ei ole oikeaa, eikä mitään tarvitse pelätä. Jos joku esine tai asia jää sinua askarruttamaan, tule juttelemaan näyttelyvalvojan kanssa! Voimme yhdessä pohtia miten ja mistä esine on valmistettu ja missä sitä on saatettu käyttää.


Työryhmä:

Näyttelytoimikunta: Pipsa Keski-Hakuni, Antti Hosia, Irene Lång, Mirja Arkonsuo, Maarit Sallinen, Mikko Salmi, Mari Heinonen, Sirpa Törmä, Mira Rokkanen ja Janika Holm

Näyttelykoordinaattori: Antti Hosia
Käsikirjoitus: Näyttelytoimikunta & Eeva Kemppi
Visuaalinen suunnittelu: Pipsa Keski-Hakuni ja Mikko Salmi
Näyttelytilan graafinen suunnittelu: Janika Holm
Markkinoinnin graafinen suunnittelu: Antti Hosia
Valosuunnittelu: Tomi Tirranen
Eläinstudion taustakankaan maalaus: Hannu Keski-Hakuni
Eläinstudion äänisuunnittelu: Erno Hulkkonen
Lukija: Jarmo Heikkinen
Näyttelytekstien käännökset: Jesper Karlsson

Toteutus: Pipsa Keski-Hakuni, Hannu Keski-Hakuni, Mikko Salmi, Irene Lång, Janika Holm, Anu Sallinen, Mira Rokkanen, Johanna Peura, Sini Mehtonen, Jenny Villikka, Sini Junnola, Heikki Suomi, Sanna Brander

Kiitokset: Mari Solja, Sanna Sucksdorff, Koulutuskeskus Salpaus, Helsingin Kaupunginteatteri, Joensuun kaupunginteatteri, Mikkelin Teatteri, Riihimäen Teatteri, Seinäjoen Teatteri, Suomen Kansallisooppera ja -baletti, Suomen Kansallisteatteri, Svenska Teatern, Wasa Teater, Tarpeistokilta

Tarpeisto pääroolissa -näyttely valmistui ja avattiin syksyllä 2020, jolloin se ehti olla auki vain lyhyen aikaa ennen kuin museo suljettiin koronarajoitusten takia. Nyt avaamme näyttelyn uudelleen!

Näyttelyn toteuttamista ovat tukeneet:

Tarpeisto logot

Haku