Teatterimuseo

Ahaa-elämyksiä Euroopasta

07.05.2019

Teatterimuseon näyttelyuudistustyöryhmällä on kuluneena talvena ja keväänä ollut mahdollisuus kiertää ideamatkoilla eurooppalaisissa museoissa, kiitos Suomen Kulttuurirahaston Museovisio-hankerahoituksen. Euroopasta on haettu ahaa-elämyksiä, inspiraatiota ja ajatuksia siihen, millainen voisi olla 2020-luvun museo. Meidän museovisiossamme rakennetaan maailman paras esittävien taiteiden museo, ei enempää, ei vähempää. Euroopan isoista museoista on käyty ottamassa oppia ja nappaamassa parhaat ajatukset. Erityisesti tarkoituksemme oli tutkia uusien teknologioiden tarjoamia mahdollisuuksia.

Nyt, kun reissuilta on palattu ja nähty Kööpenhamina ja Aarhus, Berliini, Lontoo, Amsterdam ja Tukholma, kuusi kaupunkia ja 36 museota, mitä jäi käteen? Mikä teki suurimman vaikutuksen? Työryhmän yhteinen synteesi odottaa vielä valmistumistaan, mutta listaan tässä blogitekstissä muutamia omia ahaa-elämyksiäni.

Isoimmat wau-efektit tulivat tilasta

Ehdottomasti suurimmat yllätykset, hämmästykset ja ihastuksen huokaukset sai aikaan tila. Vaikka miten upeita näyttelyt olivatkin, tila ja rakennukset tekivät sanattomiksi. Euroopassa museoita on avattu suuriin palatseihin tai niille on rakennettu tarkoituksenmukaisia ja mietittyjä uudisrakennuksia. Aros ja Moesgaard Aarhusissa, Tropenmuseet Amsterdamissa ja Valtion taidemuseo Kööpenhaminassa tai Hamburger Bahnhofin nykytaiteen museo Berliinissä saivat pysähtymään ihastelemaan tilaa ja arkkitehtuuria. Meidän museomme ei tule loistamaan arkkitehtuurilla, sillä neliömme ja kuutiomme Kaapelilla ovat rajatut, mutta tilan kokemus ja näkymät tiloista toisiin täytyy pitää mielessä.
 

Museotiloja Euroopassa

Vasemmalla Kööpenhaminan Valtion taidemuseon (Statens museum for konst) uudisosaan rakennettu auditorio. Oikealla näkymä amsterdamilaisen Tropenmuseumin aulaan. Tämän blogitekstin otsikkokuvassa sivun yläreunassa kuva Aarhusin uuden taidemuseon rakennuksen katolla olevasta Olafur Eliassonin immersiivisestä teoksesta ’Your rainbow panorama’, joka tarjoaa värikkäitä näkymiä kaupunkiin.

vanha on parempi kuin kymmenen uutta

Näimme vitriinejä, joita oli elävöitetty liikkuvalla videokuvalla. Näimme pienenpieniä ja koko huoneen ympäri jatkuvia projisointeja. Sivelimme ja naputtelimme kosketusnäyttöjä, katselimme maailmaa vr-lasien läpi, tuijottelimme älylaitteitamme ja näimme todellisuuteen lisättyjä elementtejä. Jännittäviä, yllättäviä, vaikuttavia kyllä, mutta eniten ihastutti Amsterdamin kanaalimuseon (Museum Het Grachtenhuis) pienoismallitalo elävine asukkaineen.
 

Nukketalo

Amsterdamin Kanaalimuseon pienoismallitalon elämää sai kurkistella ikkunoista.
 

Nukketalo oli toteutettu Pepperin haamu -tekniikalla, jonka kaltainen nähtiin meillä pienoismallissa Valovuosi-näyttelyssä vuonna 2008. Pepperin haamu (Pepper’s Ghost) on heijastusta hyödyntävä teatterin tehokeino, jonka Lontoon Royal Polytechnicin johtaja John Henry Pepper kehitteli 1860-luvulla. Tekniikka perustuu näyttämön ja katsomon välissä, näyttämön alapuolella olevan kirkkaasti valaistun hahmon heijastumiseen näyttämön eteen asetetulle lasille. (Katso kuva australialaisen museon sivuilta.) Katsomosta käsin näytti kuin heijastunut hahmo ja todelliset näyttelijät olisivat näytelleet samalla näyttämöllä. Ensimmäisen kerran tekniikkaa käytettiin Charles Dickensin näytelmässä The Haunted Man Lontoossa vuonna 1863. Illuusio sai suuren suosion ja tekniikka levisi Eurooppaan.* Samaan tekniikkaan pohjaavan illuusioon törmäsimme muutamassakin museossa.

Kanaalimuseon nukkekodissa kirkas lasilevy oli asetettu 45 asteen kulmaan nukketalon huoneeseen ja litteä näyttö näkymättömiin huoneen kattoon. Lasilevy heijasti näytön kuvan ja näytti siltä, kuin kuvan ihmiset liikkuisivat huoneessa. Kolmiulotteinen vaikutelma oli hämäävän hieno ja taianomainen, kun pikkiriikkiset ihmiset liikkuivat ja puuhailivat pienoismallitalon huoneissa. Vaikka tekniikka kehittyy ja kaikkia uusia teknologioita keksitään, suurimman vaikutuksen teki 150 vuotta vanha keksintö!
 

Nukketalo2

 

Identiteettiään ei pidä unohtaa

Berliinin luonnontieteellinen museo ihastutti tavalla, jolla se oli yhdistänyt luonnontieteellisten museoiden näyttelyperinteet ja uuden teknologian. Perinteisesti (kärjistän nyt hieman) luonnontieteellisissä museoissa on nähty suuria kaappivitriinejä, jossa kymmenillä ja taas kymmenillä luun paloilla, fossiileilla, täytetyillä eläimillä tai kasvinäytteillä kerrotaan lajien kehittymisestä ja sukulaisuussuhteista. Ja vaikuttavimpia ovat dinosaurusten salit. Niin Berliinissäkin. Dinosaurussali löytyi, samoin suuret vitriinit. Mutta niiden lomaan oli tuotu uutta tekniikkaa, mielenkiintoisella ja sisältöä rikastavalla tavalla. Ahaa-elämys, jonka sain, muistutti, että teknologia ei saa sokaista, omaa identiteettiä ja perinteitä ei tarvitse eikä saa hukata.
 

Berliinin luonnontieteellinen

Berliinin luonnontieteellisen museon (Museum für naturkunde) ripustuksessa oli kunnioitettu luonnontieteellisten museoiden perinteitä, mutta tuotu ne monipuolisen tekniikan avulla nykypäivään.
 

Esineitä ja installaatioita

Palkittu Moesgaard Aarhusissa Tanskassa oli laittanut esineitä esille vitriineihin poikkeuksellisen hienolla tavalla. Jossakin vitriinissä saattoi olla vain yksi esine, jossakin kymmeniä, ellei satoja. Mitä kertoo tavalliselle museokävijälle sileäksi hiottu kivi yksin? Tai arkeologin löytämä pukukorun fragmentti sellaisenaan? Moesgaadissa tämä oli ratkaistu täydentämällä esine kokonaisuudeksi tavalla tai toisella. Korun osa oli täydennetty piirroksella.

Osassa vitriineitä esineet oli sommiteltu niin, että ne osin tulivat ulos vitriinistä ja jatkuivat pitkälle tilaan muodostaen hienoja installaatioita. Vitriinit kertoivat tarinoita ja ripustus vahvisti tunnelmia.
 

Moesgaardin vitriinit

Vasemmalla Moesgaardin vitriineistä ulos kasvavia installaatioita. Oikealla havainnolliseksi suunniteltu koruvitriini.


Amsterdam-museossa monta metriä korkea tila oli otettu hienosti käyttöön lattiasta kattoon ulottuvilla vitriineillä. Yllättäen myös ylärivin esineet oli mahdollista havaita, sillä vitriinit tulivat ulos seinästä, ne oli valaistu takaseinän kautta ja niiden pohja oli lasia.  Vitriinien läpi näki ylempänä oleviin vitriineihin ja kokonaisuus muodosti hienon katseenvangitsijan. Kultaseinä ei tietenkään haitannut vaikutelmaa.

Kultaseinä ja vitriinit

 

Ihastuttavat ja vihastuttavat äänet

Museoiden näyttelysuunnittelussa pyritään nykyään tuomaan sisältöä ei vain silmille, vaan myös korville ja muillekin aisteille. Äänimaisemat rikastavat näyttelyelämystä ja onhan meillä asiakasryhmiä, jotka tutustuvat näyttelyihin ensisijaisesti kuuloaistin kautta. Museoissa on käytössä erilaisia laitteita ääniopastusten kuuntelemiseen, ja pääsääntöisesti ne ovatkin toimivia. Ongelma tulee silloin, kun halutaan toimia ryhmässä. Kun ryhmä sulkeutuu kuulokkeidensa taakse, yhteinen tekeminen kärsii. Entä kun ääni, esimerkiksi äänimaisema, kuuluu väärällä tavalla? Läpi tilasta toiseen, liian kovalla, väärällä hetkellä? Mekin olemme saaneet asiakaspalautetta häiritsevistä äänistä, ja se on otettava näyttelysuunnittelussa huomioon. Matkoillamme saimme tutustua useampaankin erittäin hyvin toimivaan ääniratkaisuun. Esimerkiksi äänisuihkut, jotka suuntaavat äänen vain rajatulle alueelle, ovat kehittyneet huimasti sen jälkeen, kun meillä niitä kokeiltiin Voima ja lumo -näyttelyssä.

 

Tekstien valaiseminen, teksteillä valaiseminen

Museoiden alituinen dilemma on valon määrä. Valoa tarvitaan, jotta näyttelyesineet, kuvat ynnä muut voi nähdä, mutta valoa ei saa olla liikaa, jotta esine ei vahingoitu. Valoilla voi myös luoda tunnelmia ja tiloja, paljastaa ja piilottaa. Valo ei saa häikäistä eikä heijastua vitriinin tai taulun lasipinnasta. Matkoillamme poimimme matkaan monta hyvää ideaa valaisuun. Yllättäen hämärät tilat eivät tuntuneet liian pimeiltä hahmottaa, vaan pelkästään tunnelmallisilta, kun valoa oli käytetty kekseliäästi. Oleellista on valaista vain esiteltävät asiat: esineet vitriinien sisällä (huom, sisällä, ei lasin läpi), kuvat ja tekstit. Tietysti uusi tekniikka, näyttöruudut ja projisoinnit toimi itsessäänkin valopisteinä. Kun vielä osa teksteistä oli toteutettu projisointina tai koboilla seinään tai lattiaan ja tekstiplanssit oli valaistu tarkasti rajaten, näyttelyn valopisteet riittivät tilankin valaisemiseen oikein hyvin. Esineiden väliä, lattiaa, tyhjää seinää ei ollutkaan tarpeen valaista.
 

Tekstien valaisu

Vasemmalla tekstiplanssi Kööpenhaminan kansallismuseossa, oikealla näkymä Amsterdamissa sijaitsevaan Micropiaan, jossa näyttelyn pääteemat oli heijastettu lattiaan.
 

Tärkein kysymys on miksi

Näimme paljon hyvin tehtyjä teknisiä ratkaisuja, joiden olemassaolo oli hyvin perusteltu. Näimme museoita, joissa oli yhdessä huoneessa enemmän videotykkejä kuin meidän koko museossamme yhteensä. Näimme kävijän liikkeeseen reagoivia interaktiivisia sovelluksia, vr-laseilla toteutettuja maailmoja ja muun muassa ihan käsittämättömän upean tähtitaivaan. Monta kertaa iski jopa kateus, tällaistakin on! Mutta täytyy muistaa pitää jalat maassa. Tekniikkaa ei tarvitse hankkia siksi, kuin muillakin on, vaan siksi, että jonkun halutun asian esitteleminen sitä vaatii. Teatterimuseon, samoin kuin tulevan esittävien taiteiden museon ydin on tekeminen ja kokeminen, esittäminen ja katsominen. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan kaksi ihmistä, joista toinen esittää ja toinen katsoo. Kun pohdimme teknologioita, sovelluksia ja välineitä, päätösten tekemisen täytyy lähteä sisällöstä. Ensin täytyy olla ongelma, johon etsitään ratkaisu, sisältö, jonka esittelemiseen tarvitaan teknologiaa, ei toisin päin. Asiat täytyy lisäksi kertoa monella tavalla, jotta erilaiset ihmiset löytävät itselleen sopivan ja toimivan tavan omaksua niitä. Tarjoamme kokemuksia kaikille aisteille. Eli ei vain tekstiä seinälle tai näyttöruudulle, vaan myös mahdollisuus kuulla, koskea ja kokeilla. Ja tärkein kysymys on MIKSI!

 

Teksti ja kuvat: Ilona Kemppainen, tiedottaja

 

AROS: https://www.aros.dk/
Statens Museum for Kunst: https://www.smk.dk/
Tropenmuseum: https://www.tropenmuseum.nl/
Museum Het Grachtenhuis: http://www.hetgrachtenhuis.nl/
Museum für Naturkunde: https://www.museumfuernaturkunde.berlin/
Moesgaard Museum: https://www.moesgaardmuseum.dk/
Amsterdam Museum: https://www.amsterdammuseum.nl/
Nationalmuseet: https://natmus.dk/
Micropia: https://www.micropia.nl/

* Lähde: Tarja Ervasti: "Valon ja maalatun lavastuksen illuusioita", Teatterimuseon Valovuosi-näyttelyn katalogissa 2008.

 

Haku