Anna Kontek – Lumottu tila
Anna Kontek – Lumottu tila esittelee oopperaan ja balettiin erikoistuneen lavastaja ja pukusuunnittelija Anna Kontekin mittavaa uraa. Näyttelyssä yhdistyvät Kontekille tunnusomaiset mielikuvituksen vapaus, visuaalinen runsaus, historiallinen tarkkuus ja yksityiskohtien taju.
Puolalaissyntyinen Anna Kontek (s. 1953) opiskeli arkkitehdiksi Varsovassa ja lavastajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä. Hän työskenteli Suomen kansallisoopperan ja -baletin lavastajana ja pukusuunnittelijana vuodesta 1982 lähtien. Kontek on suunnitellut lavastuksia ja puvustuksia yli 160 ooppera-, baletti- ja teatteriproduktioon Suomessa ja ulkomailla. Hän jäi eläkkeelle Suomen kansallisoopperasta vuonna 2020, mutta jatkaa edelleen uraansa freelancerina.
Retrospektiivinäyttely Lumottu tila esittelee Kontekin suunnittelutöitä alkaen hänen ensimmäisestä Kansallisoopperalle suunnittelemastaan teoksesta Pikku Prinssi (1982). Tämä baletti toimi samalla hänen Taideteollisen korkeakoulun lopputyönään ja avasi ovet oopperamaailmaan. Näyttelyssä on esillä noin 20 pienoismallia, 30 pukua asusteineen sekä lähes kaksi sataa pukuluonnosta. Yhdessä kokonaisuutta täydentävissä videoissa olevien yli 2000 luonnoksen kanssa ne valottavat Kontekin yli 40 vuotta kestänyttä uraa.
Anna Kontekin työskentelylle on ominaista kokonaisvaltainen skenografinen lähestymistapa, jossa lavastus ja puvustus muodostavat kiinteän yhteyden esityksen ohjaukseen ja näyttämötapahtumiin. Suunnitteluprosessin aluksi Kontek luo teoksen maailmasta oman kokonaisnäkemyksensä, jonka hän esittelee ohjaajalle tai koreografille. Yhteistyö ja vuoropuhelu heidän kanssaan jatkuu tiiviinä läpi tuotannon.
Minulle on ennen kaikkea merkittävää se, että teatteriteokset eivät vain näkymänä tavoita katsojaa vaan jättävät häneen syvän muistijäljen ja koskettavat hänen tunteitaan. Toivon, että katsoja haluaa palata teatteriin saadakseen kokea uudelleen jotain ainutlaatuista ja arvokasta, jota ei tavoita mistään muualta, sillä teatteriesitys on aina hänelle … HETKI.
(Anna Kontek)
Näyttely on avoinna 31.8.2025 saakka.
Näyttelyyn on saatavilla opastus.
Ohjelmassa myös:
- Taiteilija tavattavissa näyttelyssään la 22.2., 1.3. ja 8.3. klo 14–16.
- Anna Kontekin taiteilijatapaaminen ke 12.3. klo 17–18.30, haastattelijana Laura Gröndahl.
- Maalaa musiikkia -kuvataidepaja aikuisille la 29.3.
Teatterikorkeakoulun taiteellisen tutkimuksen yliopistonlehtori, tutkija Laura Gröndahl on kirjoittanut näyttelyyn liittyen artikkelin Anna Kontekin vaiheista ja urasta pukusuunnittelijana ja lavastajana. Artikkeli Anna Kontek – Visuaalisuus tavoittaa katsojan ensin perustuu Merja Levon ja Gröndahlin itsensä tekemiin Anna Kontekin haastatteluihin (Teatterimuseo 2019 ja 2021) ja Gröndahlin kirjaan The Art and Occupation of Stage Design in Finnish Theatres. The Rise and Fall of a Professional Community (London: Routledge, 2024).