HARP – Hapertunut suo, harmaantunut suo, hiipivä suo…
09.02.2024
Helmiäinen suo, josta..…juo
helmiäinen suo, josta……..juo
helmiäinen suo, josta……....juo
luo nahan, lihan, helmiäisen vihan
luo nahan, lihan, kimmeltävän vihan
veren, meren, lumpeiden sylen
kuulaitten vetten hapokas tyven
kielellä kirkuvi
kutreilla keimaili
iholla, luulla, suulla huokaili
Hhhhhhhhhp!
Karoliina Loimaala. Kuvat: Anna Stenberg.
Työskentelimme tammikuun alun kaksi ensimmäistä viikkoa uuden työn alla olevan teoksemme Harp parissa Teatterimuseossa. Meihin kuuluu Anni Kaila, Anna Stenberg ja Karoliina Loimaala – muodostamme KÖTT-kollektiivin. Lisäksi työryhmään liittyi uutena jäsenenä muusikko ja äänisuunnittelija Karin Mäkiranta, joka vietti joitain päiviä kanssamme.
KÖTT-kollektiivina työskentelemme tanssin ja kirjoituksen erilaisten yhteen tulemisen muotojen ja tapojen kanssa. Etsimme jatkuvasti erilaisia tapoja kirjoitukselle ja tanssille olla yhdessä, lipua toisiinsa, fuusioitua, hybridoitua. Yritämme samaan aikaan vakiinnuttaa löytämiämme tapoja, vahvistaa niitä, syventää. Surffata niillä, kun se on mahdollista.
Yksi tällainen tekstin ja tanssin yhteismuoto, jota harjoitamme, on liharunous. Se on leikkisää, sanojen homonymiaa ja onomatopoeettisuutta juhlivaa ilottelua sanojen, runouden ja tuntevan ruumiin kesken. Suu, vatsa, ja kaikki ääntä tuottavat lihakset osallistuvat yhteissinfoniaan. Kirjoitamme liharunoutta kollektiivisesti, jolloin assosiaatioiden kirjo rikastuu entisestään, tulkinnat sekä keholliset tuntemukset kerrostuvat toistensa päälle yhteisesti jakamamme maailmoinnin sisällä.
Teemme paraikaa tanssirunotrilogiaa mytologisista antinaissankareista. Harp pureutuu kreikkalaisiin harpyijoihin, sekä suomalaiseen Louheen. Molemmat ovat naisen ja linnun hybrideitä, ’ilkeitä vanhoja’ naisia, jotka varastelevat ja tuovat mukanaan kuolemaa eri tavoin. Samalla tutkimme koreografisesti arkisen materiaalin muuttumista suureksi, monumentaaliseksi ja oudoksi. Kuvataiteessa termit tunnetaan nimellä ropografia ja megalografia. Käsitteet paljastavat suuren liikkeellisen ja tapahtumallisen potentiaalin, mielikuvituksen ja fyysisten lainalaisuuksien odottamattomasti pulppuilevan meren.
Materia paljastaa tarinalliset kerrostumat, joihin tartumme, ja joita kehitämme kokonaisiksi kohtauksiksi. Monimerkityksellinen materia, on taiteellisen työmme keskiössä. Se tarinoi, runoilee, assosioi.
Anni Kaila. Kuva: Karoliina Loimaala.
Valittuna materiaalina Harp-teoksessa toimivat muoviset helmet, jotka olemme koonneet eri pituisiksi ja kokoisiksi helminauhoiksi. Helmi on kiinnostava materiaali itsessään, konkretisoituen tuotokseksi kivusta, vaarasta ja silmiä hivelevästä kauneudesta. Samalla nämä muoviset tee-se-itse-helmet antavat mahdollisuuden leikkiin, kauneuteen, toimivat porttina jonnekin, ja ovat päivänselvä esimerkki halvasta mahdollisimman monelle tarjolla olevasta massatuotannosta.
Residenssijakson ensimmäisenä päivänä kiersimme näyttelyn. Teatterimuseo on uskomattoman inspiroiva ympäristö taiteellisen sisällön luomiselle ja rakentamiselle. Inspiroiduimme esitteillä olevista tanssihistorian havinan esimerkeistä, kuten Riitta Vainiosta ja Kotka-teoksesta. Arkadia-sali kolahti kovaa, työmme porautuessa kulttuurihistorian haamujen ja hahmokavalkadien kerrostumien läpi. Tuntui, että tässä paikassa kaikki on mahdollista, halusimme kiertää ja tutkia, kiertää ja tutkia.
Työskentelimme Maneesi-salissa. Tila oli pilkulleen soveltuva työllemme helmien kanssa. Helmien pyöreys vaikutti kertautuvan ja suurentuvan suuressa pyöreässä tilassa. Tilan värimaailma antoi helmien loistaa upeassa kökössä loistokkuudessaan. Ne loistivat ja kimalsivat, sekä näyttivät halvan, oudon rikkinäisen puolensa elävää lattiaa ja harmaata seinää vasten.
Tila alkoi vaikuttaa isosti suuntiin, tilaratkaisuihin, sekä vahvisti noitumisen rituaalimaista pyörteilyä, mitä teokseen oli hiipinyt alkumetreiltä aina vain enemmän ja enemmän. Samaan aikaan prosessiin saapuneen Karinin ensimmäiset testiin tulleet sielua avaavat sävellykset ja laulu tuntuivat pyörteilevän juuri sopivan vallattomasti, avoimesti ja herkullisen herkkänä pyöreässä tilassa. Tuntui, että tapasimme samoin tein yhteisessä poeettisessa maailmassa, tekijät, tila, helmet.
Työskentely puoliavonaisessa tilassa oli kiinnostavaa, tuoden näkyvämmin esiin harjoittelun eri vaiheita. Herkemmässä vaiheessa työskentelimme verhon takana, toisinaan se oli auki niin, että sinne saattoi kurkistella, ja välillä isosti auki, kun harjoituksen alla oli selkeämpi kokonaisuus.
Puoliavonaisuus tuntuu vaikuttavan jopa välillisen rentouttavasti työskentelyyn. Toisinaan teos normaaleissa suljetuissa harjoituksissa saavuttaa tilan, missä jakamisen kynnys kasvaa ja kasvaa, ja alkaa tuntua liian jännittävältä, paineet kasautuvat turhan suuriksi, jakaminen on kuitenkin odotettu välttämättömyys.
Puoliavonaisessa tilassa automaattisen näkyvissä olon myötä kynnys jakamiseen madaltuu. Tällaista täällä, tällaista tänään. Tänään olemme äänekkäitä, nauttikaa näistä maisemista. Me nautimme teidän äänistänne. Kahden viikon työskentelyn jälkeen demo jännitti hieman vähemmän kuin yleensä. Olihan siinä jo oltu.
Anna Stenberg, Karoliina Loimaala, Anni Kaila. Kuva: Karin Mäkiranta.
Esitimme demoesityksen residenssijakson päättyessä. Tämän jälkeen meillä oli keskustelu yleisön kanssa, mikä oli todella lämmittävää ja antoisaa. Kysymyksen alla olevat seikat saivat selkeyttä ja suuntaa. Selväksi tuli, mitä pitää olemassa olevasta materiaalista työstää ja miten, sekä mikä vielä uupuu. Jatkotyöskentelyn suunnitelma on selkeä.
Teosprosessissa on prosessista riippuen enemmän tai vähemmän ulapalla. Välillä ajelehtii pitkäänkin ja vain katselee hämmentyneenä ajopuiden lipumista ohi. Välillä on selkeät sävelet alusta asti. Maneesisali vaikutti sopivan pyörryttävästi, tarjoten kiinnekohtia. Koimme tärkeitä prosessia eteenpäin nytkäyttäviä selkeyden hetkiä. Se ajoi meitä eteenpäin teatteri- ja tanssihistorian haamujen katseiden alla, ja lomassa. Työskentelyperiodi oli prosessin kannalta erittäin tärkeä ja antoisa vaihe.
Harp tuntuu tässä kohtaa kuulaalta. Jos sitä kopauttaa, se kilahtaa. Mary Wigmanin tiukasti piirtyvä noitatanssi kohtaa nykypäivän pop-koreografian. Shakespearen Ofelia haarautuu eri ajan kerrostumiin samassa kohtauksessa. Helmet kutsuvat esiin erilaisia hahmoisuuksia.
Teoksen nimi ’harppu’ soittimen ominaisuudessa on hajotettu osiin, ja muokattu joksikin muuksi. Viittaus elämän ja kuoleman rajapinnalla keikkumisesta on venytetty ja rikottu. Kuolemme, synnymme uudelleen, tanssimme, leikimme, laulamme. Harp on erinäisten kuolemien runorituaali, syntyen uudelleen ja uudelleen – uuteen tarinaan, mielihaluun, tanssiin.
Lo and behold, to have and to hold
to sell and be sold
to tell and be told
stories of old
when they unfold
silver and gold
silver and gold
Harpin työskentely jatkuu keväällä ja kesällä 2024, eteenpäin helmeillen.
Kuvassa vasemmalta: Karin Mäkiranta, Anni Kaila, Anna Stenberg, Karoliina Loimaala. Kuva: KÖTT-kollektiivi.
Päätösruno: Anni Kaila
Alkuruno ja teksti: Karoliina Loimaala, 31/01/2024