Tässä kuussa Valokiilassa-palstan esine ei mahdu sille näyttelyssämme varattuun vitriiniin. Niin painavakin se on, että sen liikuttelu käy kuntoilusta. Ja mikäs sen sopivampaa! Valokiilassa heinäkuussa: Ella Erosen kuntopyörä!

Ella Erosen ketjuvetoinen Monark-kuntopyörä on esiintynyt omistajansa kanssa aikanaan lehtien palstoilla. Tällä pyörällä näyttelijätär polki lauttasaarelaiskotinsa parvekkeella joka aamu kesät talvet pitääkseen itsensä nuorena ja vetreänä. Eläkepäiviä viettävä näyttelijä piti säännöllistä kuntoilua nuorekkuutensa ja pirteytensä salaisuutena. ”Olen aina ollut terve ja tällainen rankka treenauskin minun iässäni on mahdollista vain sen vuoksi, että olen koko ikäni treenannut. Minä en haluaisi elää satavuotiaaksi raihnaisena, mutta terveenä kylläkin.”

”Joka ikinen yö minä nukun parvekkeen ovi raollaan, olkoonpa pakkanen mikä tahansa ja aamulla panen yöpaidan päälle takin ja poljen itseni kunnon hikeen ja hengästykseen kuntopyörällä parvekkeella”, kertoi vireä seitsenkymppinen tähti Terveydenhoitolehdessä vuonna 1972. Aiemmin Ella oli harrastanut aamuisin naruhyppelyä, mutta lääkärin kehotuksesta hän vaihtoi pyörään. (Kuva julkaistu Suomalainen lääkäriseura Duodecimin luvalla.)

Ella Eronen (1900–1987) oli näyttelijä ja lausuntataiteilija. Perhe oli kaksikielinen ja hän esiintyikin sujuvasti niin suomen- kuin ruotsinkielisillä näyttämöillä. Ella nähtiin näyttämöllä ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana Svenska Teaternissa August Strindbergin Kronbuden-näytelmässä. Ellan varttuessa näyttämöura näytti kuitenkin epätodennäköiseltä, koska hänen ääntään pidettiin ohuena ja äänialaa kapeana ja hänellä oli lievä s-vika. Niinpä hän pyrki näyttämöille tanssijana.

”Minä ajattelin, että tanssi on kansainvälinen kieli ja minusta piti tulla uusi Isadora Duncan”, muistelee Ella elämäkerrassaan (Jaana Nikula: Ella). Hän opiskeli innolla ja antaumuksella ja seurasi kotimaisen vapaan tanssin taiteilijoiden työtä. Myös ulkomaan opintoja oli suunnitteilla. Vapaan tanssin ammattilaisura kuitenkin katkesi polvivammaan.

Esiintymisestä Ella ei kuitenkaan halunnut luopua, joten hän palasi ensimmäiseen unelmaansa, näyttelemiseen. Määrätietoisesti hän alkoi kehittää ääntään ja korjata lausuntavirheitä ja lopputuloksena on se tumma ja vahva ääni, jota voi edelleen kuulla esim. Ylen Elävässä arkistossa. Suomen Näyttämöopistonkin ovet aukesivat keväällä 1929 ja tie tragedienneksi oli auki. Näyttämöopistosta Ella ei kuitenkaan koskaan valmistunut, vaan siirtyi Koiton Näyttämölle ennen kuin opinnot edes pääsivät vauhtiin.

Näyttelijäuransa alkuvuosina Ella Eronen työskenteli Koiton Näyttämöllä, Åbo Svenska Teaternissa, Svenska Teaternissa ja Helsingin Kansanteatterissa. Hänen suuri unelmansa oli päästä Suomen Kansallisteatteriin. Unelmasta tuli totta talvisodan kynnyksellä syksyllä 1939. Kansallisteatterissa Ella Eronen näytteli muutaman vuoden taukoa lukuun ottamatta aina vuoteen 1965.

Tauno Palo (Stanley Kowalski) ja Ella Eronen (Blanche) Tennessee
Williamsin näytelmässä Viettelyksen vaunu Suomen Kansallisteatterissa 1950.
Kuva Kolmio / Teatterimuseon arkisto.

Vuosiin mahtui suuria rooleja. Erityisesti Ella Eronen loisti traagisissa osissa, vaikka haaveilikin komedioista. Omiksi lempirooleikseen hän mainitsee lehtihaastattelussa Serafina delle Rosen Tennessee Williamsin Tatuoidussa ruusussa sekä Blanchen Williamsin Viettelyksen vaunussa, joista jälkimmäisestä arvostelija kirjoitti seuraavaa: ”Kiitävät tuokiot tuntuivat pysähtyneen, ei ollut enää Blanchea ja Ella Erosta, vaan ne sulautuivat yhdeksi – väriseväksi, onnettomaksi, hylätyksi, epätoivoiseksi naiseksi, jonka kohtalon katsomossa olija eli joka hermollaan.” (Jaana 3/1970)

Ella Erosta on kutsuttu Suomen sinivalkoiseksi ääneksi. Tuon nimityksen hän sai lausuttuaan Vårt Land (Maamme) -runon Tukholmassa talvisodan aikaan helmikuussa 1940. ”Esiinnyin Suomi-Ruotsi jääpallomaaottelussa. Se oli merkittävä tilaisuus. Läsnä oli kuningas ja ministerit ja rintamilta saapuneet miehet. Minä itkin ja ihmiset stadionilla itkivät. En sitä aluksi tiennyt, vaan olin hämmästynyt lausuntaesitykseni jälkeen vallitsevasta hiljaisuudesta. Mutta äkkiä se vaihtui valtaviksi suosionosoituksiksi, huudettiin ja hurrattiin, kentälle lenteli lakkeja ja kintaita ja jos jotakin.” (Jaana 3/1970) Tuota lausuntaesitystä seurasi 60 paikkakuntaa kestänyt kiertue, jonka tulot ohjattiin sotivan Suomen hyväksi. Ella Erosen Maamme-lausuntaesityksestä on olemassa myöhäisempi taltiointi, joka on kuunneltavissa Ylen Elävässä arkistossa.

Ella Erosen ura päättyi samalle näyttämölle kuin miltä se alkoi. Viimeiseksi rooliksi jäi Sarah Bernhardt näytelmässä Solen och jag, jonka ensi-ilta Svenska Teaternissa oli 26.3.1984. Näytelmän esitysten aikaan 85 vuotta täyttänyt Ella Eronen oli jo niin heikossa kunnossa, että näytelmää voitiin esittää vain parikymmentä kertaa. ”Mutta joinakin iltoina hän ylsi suoritukseen, jossa vielä välähteli entisaikojen Ella Eronen, se kiehtova ja nerokas näyttelijä, joka hän oli joskus ollut.” (Jaana Nikula, Ella)

”Ella Eronen on tuli joka polttaa ja kuluttaa itseään.”

”Hän on viimeinen myrskylintu, legendaarinen hahmo tässä tasapäiseksi latistettujen ihmisten maailmassa.”

”Hän on kiistattomasti suomalaisen näyttelijätaiteen huipulla omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.”

”Hänen olemuksensa kaksi keskeistä voimaa ovat hehkuva tunne ja teräksinen tahto.”

(Lainauksia teatteriarvosteluista, koottu Jaana-lehden artikkeliin, Jaana 3/1970)