Huimaa! Sirkuksen taikaa ja tarinoita
Teatterimuseossa aukeaa lokakuussa laaja näyttely kotimaisesta sirkuksesta ja sen vaiheista. Näyttely Huimaa! – Sirkuksen taikaa ja tarinoita avataan yleisölle perjantaina 10.10.2025 ja on avoinna tammikuuhun 2027 asti.
Sirkus lumoaa, viihdyttää ja vangitsee yleisönsä klovnien kommelluksilla, sirkustaiteilijoiden rohkeudella, paljettien loistolla ja popcornin tuoksulla, taikuudella ja taituruudella, mutta se on myös paljon muuta! Suomalainen sirkus kätkee sisäänsä legendaarisia persoonallisuuksia, kansainvälisiä seikkailuja, sirkusharrastajien iloa, absurdia tarinallisuutta – sekä tuhansia tunteja hikistä harjoittelua.
Sirkus on taidetta, jossa mahdoton muuttuu todeksi ja yleisö tuntee sykkeen nahoissaan. Akrobatia, taikuus ja huumori puhuttelevat ilman sanoja, ja klovnit muistuttavat meitä inhimillisyydestä. Sirkus on liikettä, kehollisuutta, mielenhallintaa ja yhteisöllisyyttä – olipa esiintymispaikkana sitten teltta, teatteri, suomaisema tai vesitorni.
Suomalaisen sirkuksen tarina sai alkunsa 1800-luvulla, kun kansainväliset seurueet alkoivat vierailla Suomessa. Pikkuhiljaa syntyi kotimaisia kiertäviä sirkuksia, joiden sisällä perinteet siirtyivät sukupolvelta toiselle.
1990-luvulta lähtien perinteisen sirkuksen rinnalle kehittyi uudenlaisia ideoita: otettiin vaikutteita nykytanssista, populaarikulttuurista, musiikista ja kuvataiteista. 2000-luvulla nykysirkusryhmät ja -taiteilijat ovat vieneet esityksiään menestyksekkäästi maailman näyttämöille ja tehneet Suomesta kansainvälisesti arvostetun nykysirkusmaan.
Suomalaiset sirkushistorian hahmot tarinoineen, perinteinen sirkus ja nykysirkus kulkevat läpi näyttelyn rinta rinnan. Näyttelyn käsikirjoittajana on toimittaja Emma Vainio ja visuaalisuudesta vastaavat lavastaja Jyrki Pylväs ja graafikko Jukka Pylväs.
Kuva: Ada Forsberg, Eino Kaisanlahti, Anselmi Kaisanlahti, Pihla Ojala, Minna Pulsa, Orfeo Llewellyn, Armas Lintusaari, Linnea Purontaus, Tuplakehto / Double Cradle, Feuerwerk Der Turnkunst – Heartbeat Tour 2024, Arctic Ensemble, 2024. Kuva: Matthias Wulff, Arctic Ensemble.