27.10.2025

Nyt kun olen käynyt läpi Teatterimuseon esityskuvien digitointihankkeessa noin 700 esityskuvaa, on selvinnyt, millainen on tyypillinen teatterin esityskuva. Useimmiten teatterivalokuvaus seuraa aikansa tyyliä niin teatterin kuin valokuvauksenkin estetiikassa. Tulokset ovat varsin odotettuja käyttökuvia – toki valokuvaajissa on eroja. Hankkeen aikana on tullut vastaan myös kuriositeetteja. Huomio kiinnittyy sellaisiin kuviin, joissa on jotain erikoista, odottamatonta ja harvinaista.  

Nimensä mukaisesti esityskuvakokoelmassa on yleensä tiukasti rajattuja valokuvia teatteriesityksistä näyttämöllä. Tutkijana minua ilahduttavat myös esimerkiksi harjoituskuvat tai sellaiset valokuvat, joissa on myös läsnä yleisöä tai muusikoita. Tällainen on esimerkiksi Savonlinnassa vuonna 1912 otettu kuva oopperan Aino pääharjoituksesta, jossa näkyy esiintyjien ohella orkesteri, seinärakenteita sekä katsomon tuoleja ja muutamia selkiä. Uudempi tapaus on  Skolteaternin Alldeles vanliga Ville (1972), jossa näkyy koulun jumppasalin lattialla istuvaa lapsiyleisöä ja heidän reaktioitaan esitykseen.    

Christina Andersson: Alldeles vanliga Ville, Leif Lönnqvist ja Vivi-Ann Sjögren. Skolteatern 1972. Kuva: Teatterimuseon arkisto

Tuntemattomaksi jääneen teatterin esityksessä Alppimaja näkyy hiukan viulistia ja pianisti sekä hänellä valaistuksena olleet kynttilät. Suuri ryhmä esiintyjiä on kohtauksessa varsin pienellä näyttämöllä. Kuvassa näkyy hyvin puvustuksena olleet univormut sekä käytössä ollut rekvisiitta, kuten kupit. Kyseessä oli ranskalainen laulunäytelmä, jota esitettiin 1900-luvun vaihteen molemmin puolin.   

Mélesville & Scribe: Alppimaja (Le Chalet), tuntematon teatteri 1900-luvun alussa. 1-näytöksisessä operetissa oli Adophe Adamin säveltämä musiikki. Kuva: Teatterimuseon arkisto 

Todellinen harvinaisuus tuli käsiini heti hankkeen alkuvaiheessa, kun luetteloin Kotkan Näyttämön esityskuvia teoksesta Ad astra (1925). Näytelmä oli Larin-Kyöstin kirjoittama symbolistinen näytelmä, ja nimettömäksi jäänyt valokuvaaja on innostunut tyylittelemään valokuvissa väreillä. Kiinnostavaa on, että Ad astra sai kantaesityksensä Viipurissa 1924, mutta kokeilevat kuvat onkin otettu Kotkassa seuraavana vuonna. Mustavalkoisia valokuvia ja postikortteja väritettiin jo 1800-luvulla, mutta nämä kuvat poikkeavat niistä. Valokuvaajalla on selvästi ollut taiteellinen intentio heijastaa niin sanotun uninäytelmän maailmaa liukuvärjäystekniikalla. Sinisellä, punaisella, keltaisella ja vihreällä väritetyn kuvasarjan ohella esityksestä otettiin myös tavanomaisia mustavalkoisia esityskuvia ja roolikuvia. 

Larin-Kyösti: Ad astra. I kuvaelma, jossa mm. Saara Ranin (Kasvattisisar), Helge Ranin (Taituri) ja Hildur Kalske (Yölepakko).  Kotkan Näyttämö 1925. Kuva: Teatterimuseon arkisto 

Pitkä ajallinen etäisyys aikakauden suosikkiteoksiin saattaa tuoda kuviin tiettyä tahatonta huumoria, eikä valokuvaajallakaan voi olla aina paras päivä. Esimerkiksi Aksel ja Valpur (myös nimellä Aksel ja Walpuri / Axel og Valborg) oli keskiaikaiseen kansanlauluun perustuva vakavasti otettava historiallinen murhenäytelmä, mutta nyt se näyttää suorastaan hulvattomalta teatteriparodialta. Sen kirjoittajana oli tanskalainen Adam Oehlenschlaeger, ja Suomalainen Teatteri oli esittänyt sitä ensimmäisen kerran jo vuonna 1876.  

Adam Oehlenschlaeger: Aksel ja Valpur. Näyttelijöinä mm. Kaarlo Kari ja Naemi Kari. Suomalainen teatteriseurue Kaarlo Kari 1914. Kuva: Teatterimuseon arkisto

En myöskään odottanut kohtaavani 1900-luvun alun saksalaisen luisteluspektaakkelin valokuvia, mutta sellaisiakin on Teatterimuseoon joskus lahjoitettu. Tosin ne eivät kuulu kotimaisten esitys- ja roolikuvien digitointihankkeen piiriin, mutta viehättävät kuvat saavat hymyn huulille.   

Kohtaus jääbaletista Flirt in St. Moritz. Kuva: Willinger, Berlin. Teatterimuseon arkisto

Aino Kukkonen 
FT, projektitutkija