Teatterimuseo

Joulukalenteri 2020

Teatterimuseon kokoelmissa on kymmeniä valokuva-albumeita ja niissä satoja, ellei tuhansia valokuvia. Albumit ovat kiinnostavia kokonaisuuksia, jotka kertovat paitsi jokaisen kuvan tarinaa, myös jotain omistajastaan.

Vuonna 2020 joulukalenterissa avattiin yhteensä 13 Teatterimuseon arkistossa olevaa valokuva-albumia ja tutustuttiin niihin videoiden ja valokuvien avulla. Useimpia albumeita käsiteltiin kahden joulukalenteriluukun ajan.

Tervetuloa mukaan!

 

Luukku 1

Kaarlo ja Emilie Bergbomin albumit 1/2

 

Bergbomien albumit


Nämä kaksi eri kokoista, eri tavoin koristeltua valokuva-albumia ovat kuuluneet Kaarlo ja Emilie Bergbomille. Suurempaa, nahkakantista albumia koristaa metallinen reliefi, pienemmän kankaiseen kanteen on maalattu kimppu kukkia.

Kaarlo Bergbom (1843–1906) ja hänen sisarensa Emilie Bergbom (1834–1905) olivat voimahahmot Suomalaisen Teatterin takana. Kaarlo Bergbom nimetään suomenkielisen teatterin perustajaksi, mutta myös Emilien työhön omistautuminen oli korvaamatonta Suomalaisen Teatterin ensivuosikymmeninä. Kaarlo Bergbom toimi Suomalaisen Teatterin johtajana sen perustamisesta vuonna 1872 alkaen aina vuoteen 1905 saakka. Emilie Bergbom vastasi teatterin raha-asioista, puvustosta ja muistakin käytännön asioista.

Kaarlo Bergbom kiinnitti näyttelijät teatteriin, valitsi esitettävän ohjelmiston ja ohjasi näytelmät. Alkuvuosina teatterissa toimi myös oopperaosasto, jonka esitykset Bergbom niin ikään ohjasi ja harjoitti. Bergbom kirjoitti itse näytelmiä suomeksi ja ruotsiksi, mutta myös tuki suomenkielisen näytelmäkirjallisuuden uranuurtajia, kuten Aleksis Kiveä ja Minna Canthia.

“Bergbom on luonut suomalaisen näyttämön pohjan ja traditiot, joille myöhemmän ajan on ollut helppo rakentaa, mikäli se siihen on pystynyt”, todetaan matrikkeliteoksessa Kotimaisia näyttämötaiteilijoita sanoin ja kuvin (1930). “Yhdessä sisarensa Emilien kanssa hän kävi uupumatonta taistelua nostaakseen ja ohjatakseen vaikeimpienkin vastusten läpi sen kansallisen kulttuurilaitoksen, jonka luojaksi kohtalo ja ennen kaikkea herännyt kansallishenki oli hänet määrännyt.”

Emilie Bergbomin käytännön työn lisäksi matrikkeliteos muistaa hänen kasvattavan ja henkilökohtaisen vaikutuksensa teatterin nuoriin näyttelijöihin. “Hänen nimensä onkin hänen veljensä nimen rinnalla liittynyt eriämättömästi Suomalaisen Teatterin historian.”

Kaarlo ja Emilie Bergbomin valokuva-albumit ovat ensimmäisiä museon kokoelmiin kirjattuja esineitä. Albumien alkuperäinen diariointinumero on 6. Sattumoisin Bergbomeihin liittyy myös yksi museon tuoreimpia lahjoituksia! Kaarlon ja Emilien matka-arkut lahjoitettiin kokoelmiimme marraskuussa.
 

K ja E Bergbom

Kaarlo ja Emilie Bergbom vuonna 1904. Kuva: Teatterimuseon arkisto.


 

Luukku 2

Kaarlo ja Emilie Bergbomin albumit 2/2

 


Tämä suurempi, nahkakantinen valokuva-albumi on ollut Kaarlo ja Emilie Bergbomin yhteinen. Se sisältää 1800-luvun loppupuolen teatteri- ja henkilökuvia ja koti- ja ulkomaisia visiittikorttikuvia.
 

Visiittikorttikuvia Bergbomien albumista


Pienempi albumi oli Kaarlon. Albumin ensimmäinen kuva esittää Ida Basilier-Magelssenia, Bergbomin seurueen oopperatähteä hänen jäähyväisroolissaan Suomalaisessa Teatterissa. Mustavalkoinen kuva on väritetty maalaamalla.

Ida Basilier


Basilier (1846–1928) oli mm. Pariisissa ja Pietarissa opiskellut oopperalaulaja, joka esiintyi Tukholman kuninkaallisessa oopperassa ennen kuin siirtyi Bergbomin perustamaan Suomalaiseen Oopperaan vuonna 1874. Vuonna 1878 Basilier avioitui, jätti Suomalaisen Oopperan ja muutti Osloon, jossa jatkoi uraansa laulajana ja opettajana. Basilier palasi vielä ainakin kertaalleen Suomalaiseen Teatteriin, tähän jäähyväisrooliinsa Rykmentin tyttären Marinana vuonna 1892.
 

Lydia Lagus


Katsotaan vielä lähemmin toista albumin aukeamaa. Vasemmalla Elin Bergstad, josta ei löydy tietoja (vinkatkaa, jos tunnistatte), oikealla Lydia Lagus E. Scriben ja F. Halévyn oopperassa Juutalaistyttö (1877, kuva: Daniel Nyblin). Lagus aloitti Suomalaisen Teatterin puhenäyttämöllä, mutta siirtyi oopperaosastolle, kun se perustettiin. Tätä Juutalaistytön Rachelin roolia pidetään yhtenä Laguksen tärkeimmistä näyttämötehtävistä.

 

 

Luukku 3

Kaarola Avellanin valokuva-albumit 1/2

 

Avellanin albumit
 

Nämä kaksi albumia kuuluivat Kaarola Avellanille. Toisen albumin kannessa on lasilevylle vedostettu valokuva antiikin ajan patsaasta. Toinen koristeellinen albumi on päällystetty nahalla. Molemmissa albumeissa on salpa albumin sulkemista varten. Se on tarpeellinen, sillä nämä albumit ovat melkoisen painavia.

Kaarola Avellan (1853–1930) oli Suomalaisen Teatterin varhaisvuosien näyttelijä ja pitkäaikainen teatteriopettaja. Syntyjään ruotsinkielinen Avellan opiskeli kaksi vuotta kaunolukua ja näyttelijäntaidetta Tukholmassa ennen liittymistään Suomalaiseen Teatteriin vuonna 1876. Avellania pidetäänkin yhtenä ensimmäisistä ammattikoulutuksen hankkineista suomenkielisen teatterin näyttelijöistä.

Kaarola Avellan näytteli monipuolisesti sekä traagisia että koomisia rooleja ja kilpaili teatterin ykkösprimadonnan asemasta Ida Aalbergin kanssa. Avellanin merkittävimpiä roolitöitä olivat esimerkiksi Johannan rooli Minna Canthin Työmiehen vaimon kantaesityksessä tai Maria Stuart Björnsonin samannimisessä näytelmässä.

Avellan lopetti näyttelemisen vuonna 1887, minkä jälkeen hän teki monikymmenvuotisen uran teatteriopettajana. Suomalaisessa Teatterissa hän opetti vuoteen 1904 ja sen jälkeen vielä vuosikymmeniä yksityisesti sekä oppikouluissa. Aikana ennen teatterikouluja Avellanin lausunta- ja teatteriopissa kävi suuri osa seuraavien sukupolvien suomalaisista teatteriammattilaisista.
 

Kaarola Avellan

 

 

Luukku 4

Kaarola Avellanin valokuva-albumit 2/2

 


Koristeellinen nahkakantinen valokuva-albumi sisältää pääasiassa Kaarola Avellanin oppilaiden muoto- tai roolikuvia.

Vasemmanpuoleisessa valokuvassa valkeassa asussa Meri Salin-Roini (1872–1951), joka opiskeli lausuntaa Avellanin johdolla ja näytteli Suomalaisessa Teatterissa vuosina 1889–1893. Sittemmin Salin-Roini näytteli muissa, mm. maan ruotsinkielisissä teattereissa ja toimi myös teatterinjohtajana.
 

Mimmi Lähteenoja


Oikeanpuoleisessa kuvassa on toinen Avellanin oppilas, Mimmi Lähteenoja (1865–1937). Lähteenojasta tuli yksi Kansallisteatterin kantavista voimista. Hänen alaansa olivat koomiset naisroolit. Kuvassa Lähteenoja Louhena Suomen Kansallisteatterin uuden rakennuksen avajaisissa esitetyssä Erkon näytelmässä Pohjolan häät huhtikuussa 1902 (kuva: Ernst Ovesén).

Toiseen albumiinsa Kaarola Avellan on koonnut paitsi omien esitystensä ja oppilaittensa kuvia, myös historiallisten henkilöiden muotokuvia visiittikorttikokoisina vedoksina. Olisikohan hän käyttänyt kuvia roolityönsä tukena omiin rooleihinsa valmistautuessaan tai oppilaitaan ohjatessaan? Ainakin alarivissä toisena vasemmalta olevaa Maria Stuartia Avellan on itse esittänyt.
 

Referenssikuvia

 

 

Luukku 5

Aino Haverisen valokuva-albumi 1/2

 

Aino Haverisen albumi


Tämänkertainen albumi ei kansilla koreile. Paperikantinen, narulla yhteen sidottu vihko on kuitenkin sympaattinen ja ajatuksella koottu. Sen omistaja, Aino Haverinen, on saanut albumin syntymäpäivälahjaksi täyttäessään 40 vuotta 10.5.1915.

Aino Haverinen (1875–1943) oli suomalainen näyttelijä, operettitaiteilija ja teatterinjohtaja. Hän aloitti uransa Aapo Pihlajamäen Uudessa Teatterissa 1897. Sieltä hän siirtyi  Viipurissa toimineeseen Suomalaiseen Maaseututeatteriin vuonna 1899, missä hän kehittyi operettitähdeksi. Hänen läpimurtoroolinsa Pikku pyhimyksessä keväällä 1904 oli merkittävä askel suomenkielisen operettitaiteen historiassa.

Haverinen oli Maaseututeatterin näyttelijäkunnassa vuoteen 1912 saakka. Sen jälkeen hän esiintyi ensin omilla kiertueillaan ja perusti sitten Suomalaisen Operetin, jota hän johti vuosikymmenen lopulle asti esiintyen itse esitysten primadonnana. Haverisen erikoisalaa olivat ensin ingenue-roolit ja myöhemmin laulunäytelmät. Haverisen laulajanura päättyi kuitenkin ongelmiin äänen kanssa.

Vuonna 1922 Haverinen palasi puhenäyttämöille, perusti Rauman Näyttämön, siirtyi pian Poriin ensin raittiusseuran näyttämön johtajaksi ja sitten näyttelijäksi Porin Näyttämölle, jossa työskenteli vuoteen 1934. Puhenäyttämölle palattuaan Haverinen esitti pääasiassa karakteerirooleja.

Uran loppupuolella Haverinen esiintyi muutamissa elokuvissa, lähinnä avustana tai sivurooleissa. Näyttelijäuran jälkeen hän jatkoi näyttämötaiteen parissa vielä lausunnan opettajana.


Aino Haverinen

 

 

Luukku 6

Äänislinnan Teatteri -albumi

 

Äänislinna-albumi


Aino Haverisen albumin tutkimista jatketaan huomenna, mutta tänään muistellaan niitä, jotka varmistivat Suomen itsenäisyyden viime sodassa. Oman osansa maamme sotaponnisteluihin antoivat viihdytysjoukot ja sotateatterit. Suomen jatkosodan aikainen sotateatteriverkosto oli kansainvälisestikin poikkeuksellinen, sillä se koostui kiinteistä ammattiteatteriseurueista. Itä-Karjalassa ja Karjalan kannaksella toimi vuosina 1941–44 yhteensä kuusi sotateatteria – Aunuksen Teatteri, Äänislinnan Teatteri, Karhumäen Teatteri, Rukajärven Teatteri, Kannaksen Teatteri ja ruotsinkielinen Frontteatern. Sotateatterit olivat sotilaallisia laitoksia tiukkoine ohjesääntöineen. Ne tekivät paljon kiertueita rintamalle, mutta niillä oli myös oma kiinteä teatteritalo.

Sotateattereiden tärkein tehtävä oli tuoda hetken hengähdystauko ja iloa sotilaille. Sotateattereiden ohjelmisto oli pääasiassa kevyttä ja viihdyttävää, mutta myös kansallisia klassikoita esitettiin. Näytäntöjä annettiin kaiken kaikkiaan 2 500 eri puolilla Itä-Karjalaa ja Karjalan kannasta.

Tänään esiteltävä valokuva-albumi liittyy Äänislinnan teatteriin. Sen on teatterin henkilökunta koonnut ja lahjoittanut teatterin johtokunnan puheenjohtajalle Paavo Susitaipaleelle vuonna 1942. Albumi siirtyi myöhemmin teatterissa esiintyneelle näyttelijä Onni Timoselle ja hänen perikunnaltaan Teatterimuseoon.

Albumin puiset kannet on valmistettu puhdetöinä rintamalla ja sen sivuille on koottu kuvia teatterin näyttelijöistä ja esityksistä. Jokainen sivu on käsin koristeltu ja kuvien yhteydessä on näyttelijöiden nimikirjoituksia. Avataan albumi saman tien!
 


Äänislinnan teatteri perustettiin keväällä 1942 Petroskoihin. Se otti käyttöönsä kaupungissa toiminaan venäläisen teatterin toimitilat pyörönäyttämöineen kaikkineen. Teatterin ohjelmistossa nähtiin mm. Jeppe Niilonpoika, Syntipukki, Pohjalaisia ja Jääkärin morsian. Teatterin viimeinen ensi-ilta oli Kaarlo Hiltusen ohjaama Aina vain yllätyksiä toukokuussa 1944.
 

Äänislinnan henkilökunta

Äänislinnan Teatterin henkilökuntaa ryhmäkuvassa teatterin perustamisvuonna 1942. Teatterin ensimmänen johtaja oli Oke Tuuri ja häntä tehtävässä seurasi Aku Käyhkö (kuvassa edessä keskellä).
 

Äänislinnan esitys

 

Albumin sai siis omistukseensa Paavo Susitaipaleen jälkeen näyttelijä Onni Timonen, jonka kuva löytyy samaisesta albumista. Onni Timonen näytteli Viipurin Kaupunginteatterissa ennen sotaa. Myöhemmin hän työskenteli järjestäjänä ja näyttämöpäällikkönä Suomen Kansallisoopperassa, Suomi-Filmissä sekä Suomen Kansallisteatterissa.
 

Onni Timonen

 

 

Luukku 7

Aino Haverisen valokuva-albumi 2/2

 


Toissapäivänä tutustuttiin Aino Haveriseen, jonka 40-vuotislahjaksi saamaa valokuva-albumia nyt lehteillään. Albumin kannet on tehty paperista. Vasenta yläkulmaa koristaa pieni järvimaisema ja kukassa oleva puun oksa. Kanteen on kirjoitettu "Aino Haveriselle 40-vuotisjuhlanaan 10.5.1915".

Albumin ovat Aino Haveriselle lahjoittaneet hänen perustamansa ja johtamansa Suomalaisen Operetin näyttelijät. sivuille on koottu näyttelijöiden valokuvia, joihin he ovat kirjoittaneet omistuskirjoituksia.

"Ainolle pieneksi muistoksi Uunolta. Turku 19 10/V 15."

"Johtajalleni Aino Haveriselle kiitollisella ja iloisella mielellä 10/V 15. Väinö Lehmus"
 

Tunnistamaton näyttelijä Suomalaisesta Operetista

 

Tunnistamaton näyttelijä Suomalaisesta Operetista

 

 

Luukku 8

Lucia Nifontovan valokuva-albumit 1/2

 

Nifontova

 

Lucia Nifontova (1913–1987) oli oman aikansa merkittävin balettitanssija, balettipedagogi, Suomen ensimmäinen Prima ballerina assoluta. Nifontova aloitti esiintymisen jo 12-vuotiaana ja sai kiinnityksen Suomalaisen oopperan balettiryhmään hyvin nuorena, vuonna 1929. Kiinnitys Suomalaisessa oopperassa jatkui vuoteen 1935, jolloin hän liittyi yhdessä tanssipartnerinsa Arvo Martikaisen ja Georg Gén kanssa Monte Carlon Venäläiseen balettiin muutamaksi näytäntökaudeksi. Vuonna 1938 Nifontova palasi Suomeen ja Suomalaisen oopperan balettiin. Vuoden 1940 jälkeen hän esiintyi siellä vain vierailijana.

Nifontova aloitti tanssiopintonsa Hilma Liimanin tanssikoulussa ja Helsingin tanssiopistossa. Hän opiskeli edelleen Suomalaisen oopperan balettikoulussa sekä myöhemmin opintomatkoilla ulkomailla, mm. Pariisissa, Lontoossa ja Monte Carlossa. Hänellä oli useita nimekkäitä koti- ja ulkomaisia opettajia, esimerkiksi Georg Gé, Mary Paischeff, Elisabeth Apostoli, Nikolai Legat ja Olga Preobrazhenskaja.

Nifontova esiintyi kiertueilla ympäri Suomea ja saavutti yleisön jakamattoman ihailun. Hänet myös palkittiin Tukholman kansainvälisissä kilpailuissa parhaana klassisena tanssijana vuonna 1945. Tanssijanuransa lisäksi Nifontova oli tanssipedagogi.

Lucia Nifontova esiintyi myös suomalaisissa elokuvissa, kuten esimerkiksi Jääkärin morsiamessa 1931. Vuonna 1955 Nifontova palkittiin Pro Finlandia-mitalilla.

Suomen Kansallisoopperan ja -baletin Encore-tietokannasta löytyy lista Nifontovan rooleista Suomalaisessa oopperassa.
 

Lucia Nifontova

Kuva: Ortho / Teatterimuseon arkisto.

 

 

Luukku 9

Lucia Nifontovan valokuva-albumit 2/2

 


Lucia Nifontovan albumit ovat oikea tanssihistorian aarrearkku! Albumeihin on kiinnitetty kymmeniä kuvia Nifontovan omista tanssirooleista, sekä yksin että partnerin kanssa tai ryhmässä, matkakuvia esimerkiksi Monte Carlon baletin kiertueilta ja muiden tanssitaiteilijoiden potretteja.
 

Nifontovan kuva 2


Yksi Lucia Nifontovan merkittävistä rooleista oli Nukkehaltijatar (kuva: Tenhovaara). Nukkehaltijatar oli Georg Gén korografioima ja sitä esitettiin Suomalaisessa Oopperassa näytäntökaudella 1933–34. "Nifontovan Nukkehaltijatar oli illan suurin koreografinen nautinnonaihe. Leikkisästi suoritettuihin klassisiin variaatioihin hän sisällytti koko viehätysvoimansa, teki hyppyjä ja puhtaita arabeskeja ja liiteli arvaamattoman kevyesti taiteen kaikkien sääntöjen mukaan", ylistetään Kansallisbaletin 50-vuotisjuhlakirjassa.
 

Tarantella Joutsenlampi


Pinnakkaisvedoksia tanssivasta Nifontovasta. Lähempänä kameraa olevan sivun vasemman puoleiset kaksi kuvaa ovat tarantella-tanssista. Kolme kuvaa, joissa Nifontovalla on yllään valkoinen tutu, ovat Joutsenlammesta. Alarivin viimeinen kuva oikealla on albumin välissä olevan lapun mukaan tunnistettu Ruusu-unelmaksi. Kauempana kamerasta olevissa vedoksissa kuvia samoista tansseista.
 

Nifontovan kuva 1


Muotokuva Lucia Nifontovasta, päivätty vuodelle 1935 (kuva: Tenhovaara). Silkkipaperin alta kuultaa toinen, ajoitukseltaan myöhäisempi muotokuva.

 

 

Luukku 10

Adolf Lindforsin postikorttialbumi 1/2

 

Adolf Linforsin albumi


Adolf Lindfors (1857–1929) aloitti näyttelijäuransa Svenska Teaternissa suoritettuaan siellä toimineen teatterikoulun vuonna 1873. Suomalaiseen Teatteriin hänet kiinnitettiin vuonna 1882, missä hän työskenteli lyhyitä katkoksia lukuunottamatta kuolemaansa saakka. Vuosina 1907–1914 hän työskenteli lisäksi Kansallisteatterin johtajana. Näyttelijän- ja teatterinjohtajatyönsä rinnalla Lindfors opetti lausuntaa ja plastiikkaa.

Näyttelijänlaadultaan Lindfors oli koomikko ja hänet muistetaan erityisesti Molière-tulkinnoistaan. Tunnetuimpia niistä oli Harpagon Saiturissa. Hän oli temperamenttinen ja älyllinen näyttelijä, joka loisti korkea-arvoisten henkilöiden rooleissa. Lindforsille oli ominaista huolellinen syventyminen roolitöihin, mistä todisteena hänen kerrotaan osanneen esimerkiksi Moliére-roolinsa myös ranskaksi.

Pitkästä urastaan näyttämötaiteiden parissa Adolf Lindfors palkittiin valtion taiteilijaeläkkeellä ja Suomen Valkoisen Ruusun komentajaristillä. Lindfors on myös ensimmäinen professorin arvonimen saanut näyttelijä.

Lindforsista voit lukea lisää Skene-oppimateriaalistamme!
https://www.teatterimuseo.fi/oppimateriaalit/skene/historiaa/adolf.php


Adolf Lindfors Jourdain

Adolf Lindfors Jourdainina Molièren näytelmässä Porvari aatelismiehenä. Kuva: Teatterimuseon arkisto.

 

 

Luukku 11

Adolf Lindforsin postikorttialbumi 2/2

 


Nyt avataan Adolf Lindforsin albumi. Albumin kannen teksti ”Grüsse aus der Ferne” (Terveisiä kaukaa) sopisi vaikka matkakuville. Tässä ei kuitenkaan ole matkakuvia, mutta tervehdyksiä kylläkin! Albumiin ovat Adolf Lindfors ja hänen puolisonsa Aina Lindfors keränneet saamiaan postikortteja. Kortit ovat joulutervehdyksiä, viestejä ystävien tai sukulaisten lomamatkoilta, nimipäiväkortteja ym. Kortit ajoittuvat 1900-luvun vaihteen molemmin puolin.

Tämä aukeama sopii joulukalenteriin hyvin, sillä vasemman sivun alareunan kortti joulutervehdys vuodelta 1901 ja oikean puolen kolme kuvaa ovat uudenvuoden 1902 -tervehdyksiä. Kaksi vasemman sivun värikkäämpää korttia on lähetetty Lindforseille huhtikuussa 1901.

"En glad och fridful Jul! önskas Anni - Ado. af Rosa."

"Godt Nytt År önskar fam. Rosenberg"
 

Lindforsien postikortit

 

 

Luukku 12

Teuvo Puron valokuva-albumi 1/2

 

Teuvo Puron albumi


Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Teuvo Puro (1884–1956) aloitti uransa Helsingin Työväen Teatterissa vuonna 1901. Sieltä hän siirtyi pariksi vuodeksi Tampereen Teatteriin, palasi vuonna 1906 Helsinkiin ja liittyi Suomen Kansallisteatterin näyttelijäkuntaan. Päänäyttämöllämme Puro työskenteli kahta katkosta lukuunottamatta aina vuoteen 1954 asti. 1920-luvulla Puro vieraili parin näytäntökauden ajan johtajana Tampereen Teatterissa ja 1930-luvulla Kansan Näyttämöllä. Kansallisteatterissakin Puro työskenteli joitakin vuosia toimitusjohtajana, mutta näytteli uransa loppuun saakka.

Näyttelijänä Puro esitti luonteeltaan erilaatuisia rooleja, mutta erityisesti hän loisti karaktääritehtävissä. Historian kirjojen sivuille ovat jääneet talteen hänen roolisuorituksensa Nummisuutarien Eskona, Peer Gyntin nimiosassa ja Shylock Venetsian kauppiaassa. Peer Gyntiin viittaa myös albumin kannen teksti.

Teatteriuran lisäksi Puro tunnetaan elokuvahistoriasta. Yhdessä Louis Sparren kanssa hän ohjasi ensimmäisen suomessa tuotetun fiktiivisen elokuvan Salaviinanpolttajat (1907). 1910-luvulla hän ohjasi kolme kotimaista näytelmäelokuvaa, joista vain yksi, Sylvi (1913), kehitettiin ja esitettiin. Myöhemmin, 1920-luvulla Puro ohjasi ja käsikirjoitti mykkäelokuvia Suomi-Filmille.

Voit lukea lisää Teuvo Purosta Skene-sivuilta: https://www.teatterimuseo.fi/oppimateriaalit/skene/historiaa/teuvo.php
 

Teuvo Puro

Kuva: Atelier Aino, Mikko Forsberg / Teatterimuseon arkisto

 

 

Luukku 13

Teuvo Puron valokuva-albumi 2/2

 


Tämä albumi on omistettu Suomen Kansallisteatterin vuoden 1916 Peer Gynt -kantaesitykselle. Ibsenin Peer Gynt esitettiin Suomessa ensi kertaa 26.1.1916 ja esityksen ohjasi Jalmari Lahdensuo. Teuvo Puro sai nimiosan esitettäväkseen ja siitä tulikin yksi hänen kuuluisimpia roolejaan.
 

Teuvo Puro Peer Gynt


Albumi on koruton, paperikantinen, kannessa olleesta kuvasta ei saa enää selvää. Mahtaako siinä olla pahasti hapettunut valokuva vai onko siihen ollut kiinnitettynä jotain, mikä on sittemmin kadonnut? Sisäsivut ovat sen sijaan hyvässä kunnossa. Albumiin on koottu monipuolisesti valokuvia esityksestä. On roolikuvia ja esityskuvia, mutta myös runsaasti kuvia lavastuksesta. Lavastuskuvat ovat aika poikkeuksellisia, tältä ajalta ei vastaavia paljonkaan löydy. Tässä albumissa niitä on, mahdollisesti esityksen jokainen näyttämökuva on dokumentoitu.
 

Peer Gynt -lavastuksia 1


Lavastuksen esitykseen teki Karl Fager. Koskenniemen Kansallisteatteri-historiikissa todetaan: "Vaivoja ja kustannuksia säästämättä olivat johtaja, näytteljät ja kulissimiehet käyneet suureen (sanoisinko: ylivoimaiseen) tehtävään antaa Ibsenin runoelmalle näyttämöllinen muoto." Esityksen lavastus ja tehosteet herättivät huomiota ja keskustelua. "Karl Fagerin kertoman mukaan tässä ihmenäytelmässä kuitenkin vielä käytettiin suurimmalta osalta vanhoja dekoraatioita. Vain kuusi kuvaelmaa tehtiin alusta loppuun kokonaan uudesta materiaalista." Mitkähän kuusi ne olivat, sitä emme tiedä!

Koskenniemen kirjasta löytyy myös tämä lavastukseen ja toisaalta Teuvo Puroon liittyvä muisto: “Koko kaupunki keskusteli siis – se muistetaan vielä hyvin – tuosta ihmeellisestä höyrylaivasta, joka Afrikan rannikon edessä katsojain silmissä räjähtää ilmaan, ja paljon puheenaihetta antoi Teuvo Puron klassillinen paitojenvaihto, joka Peer Gyntin esitysiltoina todella lienee saavuttanut erään kansallisen ennätyksen.”

 

 

Luukku 14

Kosti Elon valokuva-albumi

 

Kosti Elon albumi


Kosti Elo (synt. Eklund, 1873–1940) oli näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Ensimmäiseltä ammatiltaan Elo oli isänsä tavoin räätäli. Vuonna 1897 hänet kiinnitettiin Aapo Pihlajamäen Uuteen suomalaiseen teatteriin ja näyttämöura vei voiton. Vuosisadan vaihteessa hän siirtyi näyttelemään Suomalaiseen Maaseututeatteriin, jossa hän työskenteli vuosina 1899–1903 ja 1904–1917. Välille mahtuivat kiertueet Kasimir Leinon ja Ida Aalbergin johdolla sekä piipahdukset Kansan Näyttämöllä ja Ida Aalberg -teatterissa. Ohjaustyötä Elo kokeili jo Viipurissa, missä Elo ohjasi Ulkoilmateatterin esityksiä.

Elo oli uusiutumiskykyinen ja monipuolinen näyttelijä. Hän tutustui Ida Aalbergiin näytellessään hänen vastanäyttelijänään Viipurin Maaseututeatterissa, ja hänestä tuli Aalbergin suosikki ja suojatti. Elon näyttelijänuransa kesti parikymmentä vuotta ja piti sisällään kymmeniä merkittäviä rooleja.

Kosti Elon pitkäaikaisin teatterikoti löytyi Tampereen Työväen Teatterista, jonne hänet kutsuttiin johtajaksi vuonna 1919. Hänen vuoteen 1940 kestäneen johtajakautensa aikana TTT vakiinnutti asemansa ammattiteatterina muiden teattereiden rinnalla. Teatterin ohjelmistossa nähtiin kassamagneetteina komedioita ja laulunäytelmiä sekä operetteja, mutta myös draamoja ja klassikoita. Yksi Kosti Elon merkittävimpiä ohjaustöitä oli Ernst Tollerin Koneittenmurskaajat (1923), joka aloitti teatterin ekspressionistisen kauden ja teki Kosti Elosta maamme merkittävimmän ekspressionismin toteuttajan.

Tämä valokuva-albumi on lahja avustajilta Kosti Elon 30-vuotistaiteilijajuhlassa 6.10.1927. Ruskeaan kanteen on kiinnitetty kultakirjaimin sana Johtajallemme. Avataan albumi saman tien!
 


Albumin sivuille on kiinnitetty Elon johtaman Tampereen Työväen Teatterin avustajakunnan valokuvia, ja jokainen sivu on signeerattu. Vastaavia lahja-albumeita Teatterimuseossa on muitakin, pari on nähty jo tässä joulukalenterissakin.
 

Kosti Elo

Kosti Elo vuonna 1937. Kuva: Atelier Laurent / Teatterimuseon arkisto.

Verkkosivuiltamme voit lukea lisää Elosta: https://www.teatterimuseo.fi/oppimateriaalit/skene/historiaa/kosti.php

 

 

Luukku 15

Aku ja Elvi Valtakosken valokuva-albumi 1/2

 

Aku ja Elvi Valtakosken albumi


Teatteripariskunta Aku ja Elvi Valtakoski vaikutti työväen näyttämöillä eri puolilla Suomea. Aku Valtakoski (1888–1945) aloitti uransa näyttelijänä ja jatkoi teatterinjohtajana ja Elvi Valtakoski (os. Majanen, 1895–1989) työskenteli näyttelijänä.

Aku Valtakoski debytoi Turussa Toivo II:n näyttämöllä 1906 ja työskenteli kaupungin eri näyttämöillä teatteriuransa ensivuodet. Turusta Valtakoski siirtyi Kokkolaan, Kajaaniin ja edelleen Tampereelle. 1920-luvun puolivälistä alkaen hän toimi teatterinjohtajana työväen näyttämöillä Varkaudessa, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Mikkelissä, Kuopiossa ja Lappeenrannassa.

Elvi Valtakoski aloitti uransa avustajana Tampereen Työväen Teatterissa vuonna 1910 ja sai kiinnityksen sinne seuraavana vuonna. Avioiduttuaan Akun kanssa vuonna 1919 Elvi kiersi hänen mukanaan ja näytteli miehensä johtamissa teattereissa.
 

Aku ja Elvi Valtakoski

Aku Valtakoski näytelmässä Porvari aatelismiehenä Tampereen Työväen Teatterissa 1923. Kuva: Teatterimuseon arkisto. Elvi Valtakosken kuva on 1940-luvulta. Kuva: Luoma / Teatterimuseon arkisto.

 

 

Luukku 16

Aku ja Elvi Valtakosken valokuva-albumi 2/2

 


Albumi on suurikokoinen ja sen kannet on päällystetty kukkakuvioisella kankaalla. Pahvisivut ja kannet on sidottu yhteen narulla. Albumiin on koottu valokuvia työväen teattereista ja näyttämöiltä eri kaupungeissa, joissa Aku ja Elvi Valtakoski ovat työskennelleet.

Kuvia löytyy Tampereelta, Kotkasta, Varkaudesta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Lappeenrannasta, Hämeenlinnasta, Mikkelistä, Turusta ja Viipurista. Albumista saa käsityksen paitsi Valtakoskien urasta ja kiertämisestä eri teattereissa, myös työväenteatteriverkoston laajuudesta Suomessa 1920–30-luvuilla. Tässä albumissa kuvat on useimmiten nimetty tarkasti, myös teattereiden nimet on mainittu. Albumi toimii siis hyvänä arkistolähteenä teatterintutkijoille! Osassa kuvia on lisäksi omistuskirjoituksia.
 

Valtakoskien albumista 1

Tälle aukeamalle on kiinnitetty kuvia Tampereen Työväen Teatterin esityksistä Viktoria ja hänen husaarinsa ja Pitkäjärveläiset, kuvat: Laurent.
 

Valtakoskien albumista 2

Tähän on koottu kuvia Jyväskylän Työväen Näyttämön vierailunäytäntömatkalta Varkauteen. Ohjelmistossa oli Laivaston pikku morsian, ja keskimmäisen kuvan omistuskirjoituksen perusteella kuvat ajoittuvat kevääseen 1931, jolloin Aku Valtakoski oli Jyväskylän Työväen Näyttämön johtajana. Aukeama on koottu hauskasti, kuvia on leikattu ja liimattu irti taustastaan. 

"Elville ja Akulle pieneksi muistoksi, kiitollinen Ada Irene. 31/5 31."

 

 

Luukku 17

Adolf Berlinin valokuva-albumi 1/2

 

Adolf Berlinin albumi


Tämän muhkea, koristeellinen, nahkakantinen albumi on kuulunut Svenska Teaternin näyttelijä Adolf Berlinille. Berlin (1856–1931) aloitti teatteriuransa Tukholmassa ja Göteborgissa. Syksyllä 1884 Berlin muutti Helsinkiin ja liittyi Nya Teaternin (vuodesta 1887 alkaen Svenska Teatern) näyttelijäkuntaan.

Berlinillä sanotaan olleen oli hieno ja tyylikäs käytös ja suotuisa ulkonäkö, joten nuorena miesnäyttelijänä hän sai näyteltäväkseen sankarirakastajan rooleja. Pian hänen repertuaarinsa laajeni ja hänestä tuli yksi teatterin vahvoista peruspilareista. Berlin näytteli Svenska Teaternissa vuodet 1884–1896 ja 1898–1916. Näytäntökaudella 1916–17 hänen nimensä näkyy Svenskanin ohjelmistotiedoissa vielä ohjaajana.

Oli sitten kyseessä Shakespearen draama, ranskalainen komedia tai operetti, oli Berlin roolissa kuin roolissa kotonaan. Program-Bladet, Tidning för Helsinfors Teatrar och Konserter, summasi keväällä 1897: “Att uppräkna rollerna på hans repertoar vore det samma som att skrifva en förteckning på teaterns program för den tid Adolf Berlin tillhört densamma.” Adolf Berlinin rooliluettelosta tulisi identtinen Svenska Teaternin ohjelmistoluettelon kanssa!


Adolf Berlin

Kuva: Daniel Nyblin / Teatterimuseon arkisto

 

 

Luukku 18

Adolf Berlinin valokuva-albumi 2/2

 


Adolf Berlinin valokuva-albumi on erityisen hieno. Sivut ovat paksuja ja niissä on lokeroita sekä visiittikorttikokoisille kuville että suuremmille studiokuville.

Albumin valokuvat ovat 1800-luvun viimeisiltä vuosikymmeniltä. Ne ovat pääasiassa henkilökuvia tai näyttelijöiden roolikuvia. Osassa kuvista on takana tekstiä, joissakin myös omistuskirjoitus, mutta pääosin kuvat ovat nimeämättömiä. Svenska Teaternin historiaan perehtynyt ja vanhoja kuvia paljon tutkinut asiantuntija osaisi tunnistaa varmasti ainakin osan nimeämättömistä henkilöistä. Jotkut kuvista on otettu Ruotsissa, jotkut Tanskassa, jotkut Venäjällä, joten kaikkien henkilöiden tunnistaminen vaatisi melkoista salapoliisityötä! Ilman tunnistetietojakin albumi kertoo ajan teatterista ja näyttelemisen konventioista ja tietysti Adolf Berlinin kansainvälisistä verkostoista ajan teatteripiireissä.
 

Berlin_1


Kuvassa omistuskirjoitus: Till Mästar Olof från Kristina. (Kuva Charles Riis.) Vuonna 1887 Svenska Teaternissa esitettiin Mäster Olofia, jossa Berlin esitti Olaus Petriä. Näytelmässä on kaksi Christinaa, Christina, Gerdtin tytär ja Rouva Christina. Kuvassa lienee siis joko ensinmainittua esittänyt Julia Håkansson tai jälkimmäistä esittänyt Ida Brander. Joulukalenteritekstien kirjoittaja kallistuisi Julia Håkanssonin puoleen, mutta aivan varmaksi ei uskalla sanoa ilman tarkempaa selvittämistä.
 

Berlin_2


Vasemmassa alakulmassa ruotsalaissyntyinen näyttelijä Charlotta Raa (1838–1907, kuva: C. A. Hårdh). Charlotta Raa työskenteli Nya Teaternissa Helsingissä vuosina 1867–1872. Berlin tuli Suomeen vasta 1880-luvulla, mutta Raa on Helsingin-kautensa jälkeen työskennellyt Göteborgissa, missä heidän tiensä ovat saattaneet ristetä. Raan oikealla puolella Christine Nilsson (kuva: Stereoscopic & Photographic Company, London). Äärimmäisenä oikealla Emma Engdahl (1852–1930) Leonorana näytelmässä Kung Carls Jagt, Nya Teaternissa 1880. Oikeassa yläkulmassa ruotsalainen oopperalaulaja Sophie Wiberg (1847–1917), yläreunan miehet tunnistamatta.
 

Berlin_3


Tällä aukeamalla näyttelijöitä rooleissaan. Vasemmalla ylhäällä ruotsalainen näyttelijä ja operettilaulaja Anna de Wahl (1844–1889, kuva: Charles Riis), joka näytteli Svenska Teaternissa 1886–1887. Muut tunnistamatta.

 

 

Luukku 19

Alvar Wibergin valokuva-albumi 1/2

 

Alvar Wibergin albumi


Kuusi luukkua jäljellä. Se tarkoittaa, että ehdimme esitellä vielä kolme albumia. Tämän päivän luukusta paljastuu joulunpunainen albumi. Sen on omistanut näyttelijä Alvar Isodor Wiberg (1888–1968). Wiberg, joka muutti vuonna 1935 nimensä Vuoripaloksi, toimi albumin lahjoittajan kertoman mukaan näyttelijänä Turun Työväen Teatterissa, Mikkelin Työväen Teatterissa ja Mikkelin Teatterissa. Wibergin tai Vuoripalon nimeä ei löydy näyttelijämatrikkeleista eikä internethakukaan tuo osumia. Alkuun näyttää siltä, että juuri muuta tietoa Wibergistä ei löytyisi.

Mutta sitten Turkulaisen teatterin historia -kirjasta sattui silmään maininta Alvar Vibergistä, joka on varmasti sama henkilö. Viberg on aloitellut teatteriuraansa turkulaisen voimistelu- ja urheiluseura Pyrkivän Näyttämöllä ja sieltä siirtynyt Turun Työväen Teatteriin. Myöhemmin Vibergin mainitaan olleen iltanäyttelijänä Turun Suomalaisessa Teatterissa syyskaudella 1918.

Uusi nettihaku Viberg-nimellä tuo kaksi osumaa, molemmat Turun Työväen Teatterin ohjelmistolehtisiä 1920-luvulta. Lisäksi mikkeliläistä teatterihistoriaa käsittelevistä lehtisistä löytyi osumia. Kuvatekstin mukaan Alvar Vuoripalo on näytellyt Mikkelin Teatterissa 1930-luvulla, ja vuosina 1939–1941 hän toimi teatterin johtajanakin. Alkuun niukasta lähdemateriaalista saatiin loppujen lopuksi kuitenkin hahmoteltua kuva työväen teattereita kiertäneestä näyttelijästä. Ehkä mainintoja löytyisi vielä lisääkin!
 

Alvar Wiberg


Alvar Wiberg Kosza Gyurkanan roolissa Punaisessa laukussa, Turun Työväen Teatterissa 1921–22. Kuva: Teatterimuseon arkisto.

 

Luukku 20

Alvar Wibergin valokuva-albumi 2/2

 


Alvar Wibergin albumin punaista kangaskantta koristaa kuva pientä lasta esittävästä patsaasta. Pahvisilla sivuilla on lokeroita postikorttikokoisille valokuville. Tässä albumissa kuvat ovat pääasiassa Turun Työväen Teatterista 1920-luvun alkuvuosilta, mutta myös Mikkelin Teatterista löytyy kuvia.
 

Wiberg_1


Roolikuvia Caine Hallin näytelmän Ikuinen kaupunki esityksestä Turun Työväen Teatterissa näytäntökaudella 1922–23. Vasemmalla ja keskellä Alvar Wiberg eri roolissa/maskissa, oikealla Ilmari Peitsalo.
 

Untuvainen 1

Untuvainen 2

Ylläolevat kuvat Selma Lagerlöfin näytelmästä Untuvainen. Sitä esitettiin Turun Työväen Teatterissa vuonna 1923, ja Viberg oli mukana. Luultavasti nämä kuvat ovat juuri tuosta Turun esityksestä.

 

 

Luukku 21

Georg Gén valokuva-albumi 1/2

 

Georg Gén albumi


Tämä suurikokoinen valokuva-albumi kertoo, kuten kannesta voi lukea, Georg Géstä. Gé (oikealta nimeltään Grönfeldt, 1893–1962) oli tanssija, koreografi, balettimestari ja Suomalaisen oopperan baletin toinen perustaja.

Georg Gé syntyi Pietarissa ja opiskeli tanssitaidetta ja musiikkia siellä nimekkäiden opettajien johdolla. 1910-luvun lopulla hän työskenteli tanssijana Pietarin Mihailovski-teatterissa. Vuosikymmenen vaihteessa hän saapui emigranttina Helsinkiin ja työskenteli aluksi tanssijana ja balettikoulujen pianistina. Vuonna 1921 hän perusti yhdessa Edvard Fazerin kanssa Suomalaisen oopperan baletin, ja toimi sen balettimestarina.

Baletin aloittaessa myös Gé oli tehtävässään aloittelija, mutta kehittyi vuosien varrella kansainvälisen tason koreografiksi ja balettimestariksi. Hän toteutti Suomalaisen oopperan baletissa omia versioitaan klassikkoteoksista ja loi uusia, modernistisia koreografioita, jotka puolestaan menestyivät baletin ulkomaanmatkoilla.

Vuosina 1935–55 Gé työskenteli ulkomailla, mm. Monte Carlossa, Pariisissa ja Tukholmassa. Suomen Kansallisoopperaan Gé palasi vuonna 1955 ja jatkoi siellä kuolinvuoteensa asti. Vuonna 1957 Gélle myönnettiin Pro Finlandia -kunniamerkki.
 

Georg Gé

Kuva: A. J. Tenhovaara / Teatterimuseon arkisto.

 

 

Luukku 22

Georg Gén valokuva-albumi 2/2

 


Gén albumin sivut on kiinnitetty täyteen kuvia Georg Géstä itsestään ja koti- ja ulkomaisista balettitähdistä. Valokuvien lisäksi albumiin on kiinnitetty lehtileikkeitä ja postikortteja. Albumi on täynnä tietoa, sillä jokaisessa kuvassa on kauniisti kirjoitetut kuvatekstit. Tanssikuvien ja tanssijoiden muotokuvien lisäksi albumissa on henkilökohtaisia kuvia, matkakuvia esimerkiksi baletin ulkomaanmatkoilta ja kuvia Gén ulkomaanvuosilta. Valokuvat ajoittuvat 1920-luvun ja 1960-luvun alun välille, joku lapsuuskuva on vielä varhaisempi.

Albumin takakannessa lukee, että kuvat on koonnut ja tekstit kirjoittanut Gén veljentytär Thäis Grönfeldt Lucia Nifontovan ja Eric Frölingin avulla. Kyseessä saattaakin olla ennemmin albumi Géstä, kuin Gén albumi!
 

Gén albumista 1


Albumin ensimmäisellä aukeamalla on valokuvia Georg Géstä. Kuvatekstiksi on kirjoitettu "Grönfeldt – Gé Suomalaisen oopperabaletin luoja". Oikeanpuoleinen isommista kuvista on otettu Gén kotona Pariisissa (kuva: Studio Iris, Paris).
 

Gén albumista 2


Vasemmalla olevassa kuvassa Anna Pavlova ja Pierre Vladimirov baletissa Sylfidit. Sen oikealla puolella olevassa kuvassa Georg Gé tanssiparinsa kanssa luultavasti 1920-luvun alkuvuosina. Albumin tekstien mukaan nainen kuvassa on Mary Paischeff tai Maria Kusnezova. Kun kuvaa vertaa kyseisten henkilöiden muihin kuviin, vaikuttaa todennäköisemmältä, että Gén tanssipartneri on Maria Kusnezova. 

Oikean puoleisella sivulla lisää muoto- ja tanssikuvia. Ylärivissä Georg Gén kuvan oikealla puolella tanssija, Gén opettaja, Nikolai Legat.

 

 

Luukku 23

Kaarlo Kartion albumi 1/2

 

Kaarlo Kartion albumi


Joulukalenterin viimeinen albumi näyttää, että ulkokuori ei aina kerro sisällä olevasta aarteesta. Tämä päällepäin vaatimaton ja repaleinen valokuva-albumi sisältää melkoisen määrän hienoja valokuvia monesta teatterista! Mutta katsotaan albumin sisälle vasta huomenna. Nyt tutustutaan sen omistajaan.

Tämä albumi on tuore lahjoitus. Se saapui museoon marraskuussa. Albumin on omistanut näyttelijä Kaarlo Kartio, joka on saanut sen lahjaksi jouluna 1927. Kaarlo Kartio (1904–1940) ehti lyhyeksi jääneestä elämästään huolimatta tulla tutuksi laajalle yleisölle elokuvaesiintymistensä kautta.

Teatteriuransa Kartio aloitti Koiton Näyttämöllä 1920-luvun puolivälissä. 1920-luvulla hän työskenteli yhden näytäntökauden ajan myös Sörnäisten Työväen Näyttämöllä. Vuonna 1929 hän sai kiinnityksen Lahden Teatteriin, missä näytteli vuoteen 1935 saakka. Ominta alaa Kartiolle olivat koomiset roolit ja luonneosat, kuten Simeoni Kiven Seitsemässä veljeksessä tai kanttori Nummisuutareissa.

Vuonna 1935 Kartio jätti teatterinäyttämöt ja siirtyi Suomi-Filmin palvelukseen. Ensimmäinen rooli oli pääosa Agapetuksen komediaan perustuvassa elokuvassa Syntipukki. Seuraavien viiden vuoden aikana Kartio näyttely 16 elokuvassa. Tunnetuin hänen elokuvarooleistaan Vinski, Aku Korhosen esittämän Lapatossun aisapari, suosituissa Lapatossu-elokuvissa.

Kaarlo Kartion ura ja elämä päättyi kesken 17. elokuvan kuvausten, kun hän menehtyi influenssan jälkitautiin vain 36-vuotiaana.
 

Kaarlo Kartio

Kaarlo kartio, roolikuva näytelmästä Matkan pää. Kuva: Teatterimuseon arkisto.

 

 

Luukku 24

Kaarlo Kartion albumi 2/2

 


Kaarlo Kartion albumissa on tuskin yhtään sivua kunnolla kiinni, ja myös kuvien kiinnikkeet ovat repeilleet. Albumi on paksu, sivuja on paljon ja sivut täynnä kuvia. Kaarlo Kartio on saanut albumin joululahjaksi, sen etukannen sisäpuolella lukee: "24/12 -27 Kallelle, jouluiloksi  Aarne ja Wiki".

Albumista löytyy kuvia Kartion oman teatteriuran varrelta, mutta hän vaikuttaa keränneen kuvia myös muiden teattereiden esityksistä. Joissakin kuvissa on Kartiolle osoitettuja omistuskirjoituksia.
 

Kartion albumi 1


Tällä aukeamalla on valokuvia Sörnäisten Työväen Näyttämöltä ja Koiton Näyttämöltä. Sörnäisten Työväen Näyttämöllä Kartio näytteli näytäntökaudella 1927–28. Vasemmalla ylhäällä Punainen laukku (1927), alhaalla Suuri päämäärä -näytelmän näyttelijäjoukko keskellään näytelmän kirjoittaja Toivo Raita (1927). Oikealla ylhäällä edelleen Suuri päämäärä (1927). Oikeanpuoleisen sivun alakuva on Koiton Näyttämön esityksestä Valkoinen hevonen (1932).


Kartion albumi 2


Kuvia Lahden Teatterista, jonne Kartio Koiton Näyttämöltä siirtyi vuonna 1929. Kuvat ovat esityksistä Piika jonkas minulle annoit (1930), Espanjan kärpänen (1931) ja Vihtahousu (1930).


Kartion albumi 3


Joulukalenteri on hyvä päättää joulukuusen alle! Kuva on esityksestä Vihiltä vihille. Teatteria ei ole albumissa nimetty, eikä esitysvuotta tiedetä. Näytelmää ei löydy myöskään Ilona-tietokannasta. Mahtaisiko joku tietää jotain tästä esityksestä? Jos tiedät, kerro meille!

Hyvää joulua!

 

Haku