Olemme päässeet kuriositeettiaiheisen vuoden viimeiseen Valokiilassa-esineeseen. Joulukuun esineeseen liittyy kaksi teatterihistoriamme näyttelijätärtä, joista toisen nimen tunnistaa iso osa suomalaisista, toinen on tuntemattomampi. Valokiilassa joulukuussa: Ida Aalbergin Hilja Saralle lahjoittama kaulakoru.

Kaulakoru on noin puolitoista metriä pitkä ja valmistettu pienenpienistä, noin millin halkaisijaltaan olevista lasihelmistä. Punaisen, vihreän, sinisen, keltaisen, tumman ja vaalean sävyisiä lasihelmiä on punottu yhteen noin sentin paksuiseksi pyöreäksi nauhaksi. Yhteensä koruun on käytetty arviolta 21 000 helmeä. Kyseessä on melkoinen käsityönäyte! Korua ei ole tarkasti ajoitettu, mutta se on vähintään 100 vuotta vanha.

Kaulakoruun kietoutuvat näyttelijättäret ovat maamme varhaisen teatterihistorian primadonna, Ida Aalberg ja 1900-luvun ensipuoliskon teatteri- ja elokuvanäyttelijä Hilja Jorma (ent. Sara, os. Saastamoinen). Ida Aalberg (1857–1915) liittyi Suomalaiseen Teatteriin 17-vuotiaana ja kohosi seuraavien vuosikymmenten aikana kansainvälisestikin tunnetuksi suomalaisen teatterin supertähdeksi. Hilja Jorma (1885–1972), arvostettu näyttelijä hänkin, näytteli 1900-luvulla Viipurissa, Tampereella ja Helsingissä sekä useassa elokuvassa. Miten Ida, Hilja ja kaulakoru sitten liittyvät toisiinsa?

Tiedämme kaulakorusta varmuudella vain kolme asiaa. Ensiksi: se oli Teatterimuseon Ida Aalberg -näyttelyssä 1960-luvulla. Toiseksi: pakkauslaatikossa korun mukana oli tuossa näyttelyssä esillä ollut teksti: ”Kaulakoru, jonka Ida Aalberg antoi Hilja Saralle riidan sovitukseksi.” Ja kolmanneksi: museon arkistosta löytyy valokuva Hiljasta tämä koru kaulassaan.

Sen sijaan emme tiedä miten ja milloin koru on museolle tullut. Museon varhaisista toimintavuosista ei ole paljon dokumentteja ja lahjoitustenkin kirjaaminen on ollut valitettavasti paikoin epätarkkaa. Emme tiedä missä ja milloin koru on valmistettu, kuka sen museolle lahjoitti. Mihin riitaan näyttelytekstissä viitataan? Onko tarina ylipäätään totta? Mistä tätä lähtisi purkamaan?

Onneksi on nuo kolme johtolankaa. Tiedämme siis valokuvan perusteella varmuudella, että kaulakoru on ollut Hilja Jorman hallussa. Tiedämme, että hän oli elossa vielä 1960-luvulla ja koska hän on lahjoittanut muuta aineistoa museolle, Teatterimuseo on ollut hänelle tuttu. Hän on voinut lahjoittaa korun museoon ja olla itse kertomassa sen historiasta. Ja mikäli hän ei itse olisi korua lahjoittanut, hän on luultavasti nähnyt sen näyttelyssä ja vahvistanut tarinan todeksi. Ehkä silloin 1960-luvulla kaulakorusta ja siihen liittyneestä riidasta onkin museossa tiedetty enemmän, mutta valitettavasti nykyään vain näyttelyn lyhyt teksti on jäljellä.

Voimme siis olettaa, että Hilja Jorma on todellakin saanut korun Ida Aalbergilta riidan hyvitykseksi. Voimmeko saada selville mitään muuta? Toisen vinkin saamme näyttelytekstistä, jossa puhutaan Hilja Sarasta eikä Hilja Jormasta. Nuori Hilja Saastamoinen liittyi Suomalaiseen Maaseututeatteriin vuonna 1904 ja otti pian käyttöön taiteilijanimen Hilja Sara. Tällä nimellä hänet tunnettiin aina vuoteen 1910, jolloin hän avioitui näyttelijä, oopperalaulaja Bruno Jorman kanssa ja alkoi käyttää nimeä Hilja Jorma. Miksi siis 60-luvulla, 50 vuotta nimen vaihtumisen jälkeen näyttelytekstiin kirjoitettiin Hilja Sara? Nimi saattaa viitata siihen, että Ida Aalberg lahjoitti korun Hiljalle silloin, kun hän oli vielä Sara. Eli ennen vuotta 1910.

Voimme lähestyä asiaa myös tutkimalla Hiljan ja Ida Aalbergin vaiheita rinnakkain ja selvittämällä milloin heidän tiensä ovat ristenneet. Mikään lähde ei viittaa siihen, että he olisivat tunteneet toisensa ennen Hiljan näyttelijäuraa. Luultavasti kohtaaminen, riita ja sen sopiminen ovat tapahtuneet teatterimaailmassa. Kun Hilja Jorma aloitti näyttelijänä, Ida Aalberg oli jo uransa loppupuolella. Hilja sai ensimmäisen kiinnityksensä vuonna 1904 Viipurissa toimineeseen Suomalaiseen Maaseututeatteriin (myöhemmin nimeltään Viipurin Näyttämö) ja työskenteli siellä vuoteen 1909, jolloin lähti Berliiniin opintomatkalle. Noina vuosina Ida nähtiin lähinnä Kansallisteatterin näyttämöllä sekä kiertueilla. Hilja Jorma palasi näyttelemään Viipuriin vielä vuosiksi 1911–17. Aalberg esiintyi 1910-luvulla enää harvakseltaan.

Naiset eivät siis ole olleet samassa teatterissa kiinnitettyinä samaan aikaan. Eri lähteistä löytyy kuitenkin mainintoja Ida Aalbergin vierailuista Viipurissa. Hänellä oli tapana tehdä parin esityksen mittaisia vierailuita Suomen teattereissa, jotka ottivat tämän maailmanluokan tähden mielellään näyttämölleen. Hilja Jorman teatterissa Aalberg nähtiin ainakin vuosina 1906 ja 1914. Oman kiertävän seurueen kanssa Aalberg esiintyi Viipurissa ainakin näytäntökausilla 1905–06, 1907–08 ja 1911–12. Nämä yksittäiset vierailut ovat todennäköisin mahdollisuus Idan ja Hiljan kohtaamiselle. Tarkemmin emme voi tietää.

Yksityiselämässä Ida Aalberg oli aikalaisten mukaan miellyttävä ja osasi hurmata niin miehet kuin naisetkin. ”Hän osasi olla niin miellyttävä, niin miellyttävä”, muisteli Adolf Lindfors. Mutta samaan aikaan hän saattoi olla ivallinen ja välinpitämätönkin ja joutua helposti konflikteihin kanssaihmisten kanssa. Maailmantähti saattoi kommentoida terävästi ja ehkä harkitsemattomastikin kollegoitansa. Aalbergin elämäkerrassa kerrotaan esimerkiksi tilanteesta Viipurin Näyttämöllä vierailun jälkeen vuonna 1906, jolloin Ida on kysyä letkauttanut: ”Keitä olivat ne kaksi pientä makkaraa, jotka avustivat minua siinä kohtauksessa?” Nuo ”makkarat” olivat kaksi teatterin tunnettua naisnäyttelijää. Sitä tarina ei kerro, ketkä kyseessä olivat, mutta olisiko toinen heistä ollut Hilja Sara?

Voi hyvin kuvitella, että kaksi itsetietoista näyttelijää on joutunut riitoihin, se ei teatterihistoriassa ole ollenkaan tavatonta. Yhdessä pitää kuitenkin töitä tehdä ja riidat on käytännöllisintä sopia. Ida Aalberg on helppo kuvitella riitelemään tulisesti, mutta myös sopimaan riidat avokätisesti. Kaunis koru oli mainio sovinnon ele.

Kaulanauhalla on varmasti ollut merkitystä Hilja Jormalle. Siitä kertoo jo se, että koru säilyi vuosikymmeniä ja lahjoitettiin museolle yhdessä tarinan kanssa. Ja myös se, että hän on valinnut korun tuohon studiossa otettuun edustuspotrettiin.