Teatterimuseo

Joululomalla museoon!

23.12.2021

Museot ovat matalan tartuntariskin paikkoja ja toistaiseksi aukioloihimme ei kohdistu koronasta johtuvia rajoitustoimia. Teatterimuseo on suljettuna joulunpyhien ajan ja jälleen uutena vuotena, mutta välipäivinä 28.12.–30.12. ja taas 2.1. alkaen olemme avoinna.

Joulun aikaan auki on näyttely Syvää liikettä, joka esittelee suomalaisen nykytanssin kansainvälisiä vaikutteita 1900-luvun alusta tähän päivään saakka. Auki on myös Arkadia-teatteri pukuhuoneineen ja sivukäytävän nukkenäyttelyineen. Maneesissa ja esinevitriineiden äärellä voit tehdä pienen piipahduksen museon monipuolisiin kokoelmiin.

Monen vuoden ajalta tuttua lapsille suunnattua ohjattua joulutapahtumaa ei tänä vuonna voida järjestää. Niiden sijaan ja välttääksemme ruuhkatilanteet olemme tehneet lapsiperheille itsenäisesti ja omaan tahtiin tehtävän joululoman tehtäväpaketin uusittuihin näyttelyihimme. Tehtävät löytyvät kartalta ja vastaukset näyttelyistä. Kartan saat tullessasi näyttelyvalvojalta.

Seuraamme tarkasti viranomaisten ohjeita ja teemme tarvittaessa muutoksia toimintaamme. Uusitut tilamme ovat väljät, mutta tarvittaessa myös rajoitamme kävijämääriä. Täältä voit lukea ohjeet turvalliseen museovierailuun.
 

Haku