Teatterimuseo

Kuvailutulkattu draamaopastus ensi-illassa

12.10.2018

Teatterimuseon uusi kuvailutulkattu draamaopastus saa ensi-iltansa Teatterimuseossa torstaina 25.10.2018. Taiteen edistämiskeskuksen apurahan turvin toteutettu opastus paitsi kertoo tarinoita suomalaisesta teatterista, myös rohkaisee näkövammaisia käymään teatterissa ja ehkä itsekin osallistumaan teatteritoimintaan. Draamaopastus nähdään ensiksi Teatterimuseossa, mutta lähtee sitten kiertämään suomalaisiin teattereihin. Marraskuussa se nähdään Kuopiossa ja Lappeenrannassa. Projekti toteutetaan yhteistyössä Näkövammaisten Kulttuuripalveluiden kanssa.

Hilppa ja Hillevi teatterin ihannematkalla

Hilppa ja Hillevi johdattavat vieraansa teatterin salaperäiseen maailmaan. Matkan aikana tutustutaan näyttelijäntyön mysteereihin sekä suomalaisen teatterin kiintotähtiin Emmiin ja Ellaan.

Teatterin magian innoittamina Hilppa ja Hillevi kertovat miten lavastus, puvustus ja tila vaikuttavat näyttelijään ja yleisöön. He kuvailevat miten roolihenkilöt syntyvät, mistä lavastaja saa inspiraationsa ja miten puvustus vaikuttaa näyttelijäntyöhön. Vieraat pääsevät kokeilemaan teatteripukuja ja astumaan parrasvaloihin teatterin näyttämölle.

Hilpan ja Hillevin matkassa sukelletaan menneeseen aikaan Teatterimuseon näyttelyn siivittämänä.

Käsikirjoitus, ohjaus ja roolityö: näyttelijä, ohjaaja ja kuvailutulkki Helena Ryti sekä ohjaaja, kuvailutulkki Anu Aaltonen.

Kutsuvierasensi-ilta Teatterimuseossa 25.10. klo 18.

Haku