Teatterimuseo

Kysely esittävien taiteiden kentälle

Korona – ahdistava eristys vai inspiroiva luova pysähdys?

Teatterimuseon kysely ja aineistokeruu esittävien taiteiden ammattilaisille korona-ajasta

Teatterimuseo on käynnistänyt nykydokumentointihankkeen, jossa tallennetaan koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikaa esittävien taiteiden näkökulmasta. Perinteinen esitystoiminta käytännössä loppui maaliskuussa 2020 ja teatterin, tanssin, sirkuksen ja esitystaiteen ryhmät olivat yhtäkkiä aivan uudenlaisen tilanteen edessä.  

Teatterimuseo haluaa tallentaa alan ammatillisten toimijoiden kokemuksia sekä pienempiä ja suurempia tapoja pitää huolta omasta ammattitaidosta. Alalla työtä tehdään usein tiiviissä työryhmissä ja intensiivisissä jaksoissa produktiota valmistettaessa. Laatimassamme kyselyssä kysymme esimerkiksi, miltä työn tekeminen on tuntunut, kun ryhmäkokoontumisia, kosketusta ja henkilökohtaisia kontakteja on pitänyt välttää? Millä tavoin on lähdetty etsimään uusia toimintatapoja, ja kuinka uusia välineitä on otettu haltuun?  

Kyselyssä on kaksi osiota, joista toinen on suunnattu esittävien taiteiden ammattilaisille (taiteellinen, hallinnollinen ja tekninen henkilökunta), ja toinen esittävien taiteiden yhteisöille (teatterin, tanssin, sirkuksen ja esitystaiteen ryhmät).

Halutessasi voit välittää meille aihepiirin myötä heränneitä tuntoja ja vastauksia myös vapaamuotoisella tekstillä kyselyn lopussa olevassa “vapaa sana” -osiossa. Samassa kohdassa voit myös kertoa, mikäli haluaisit vastata kysymyksiin lyhyellä videolla tai äänitteellä. Vastauksissa myös taiteen keinot ovat tervetulleita!

Otamme mielellämme vastaan myös valokuvia ja esineitä, jotka ilmentävät korona-ajan vaikutuksia työhösi. Mikäli sinulla on kuvia tai esineitä, joita haluaisit tarjota museoon, voit ilmaista tämän omassa osiossaan kyselyn lopuksi! Olemme sinuun yhteydessä mahdollisesta lahjoituksesta erikseen.

Kysely on auki vuoden 2020 loppuun asti.

Ammattilaisille suunnattu kysely: https://forms.gle/5AiMPtkrcRSS3XSS6

Yhteisöille suunnattu kysely: https://forms.gle/1XdmpptFZmuDTsxZ7

Vastaamalla kyselyyn tai lähettämällä kyselyyn liittyviä muita aineistoja annat samalla suostumuksesi siihen, että aineistot sisällytetään Teatterimuseon kokoelmiin ja että aineistoja saadaan käyttää kyselylomakkeissa mainituilla tavoilla.

Lisätiedot:
Kokoelma-assistentti Inka Keränen, museoassistentti@teatterimuseo.fi, 040 1922 314

Haku