Teatterimuseo

Lappu-show ja kurkkivia kävijöitä

10.03.2023

Kanalinnut-tanssielokuvan käsikirjoittaminen Teatterimuseon residenssissä

Residenssin aloitus oli helppo ja mukava, heti ensimmäisenä päivänä meidät adoptoitiin lämpimästi henkilökunnan hoiviin. Museomestari piti huolta siitä, että tilassa oli työvälineet ja että laitteet toimivat, hyvät lounaspaikat neuvottiin ja jopa Kaapelimuseoiden aulan henkilökunta oli valmistautunut tunnistamaan meidät ja suunnitellut kulkumahdollisuutemme museon aukioloaikojen ulkopuolella.

Teatterimuseon Maneesi oli oiva paikka käsikirjoittaa tanssielokuvaa! Ajattelemme, että tanssielokuvan käsikirjoitus sisältää koreografian suunnittelun ja luomisen eli tanssijoiden liikkeet sekä tekstimuotoisen käsikirjoituksen. Teatterimuseon tila, jossa pystyimme sekä kirjoittamaan että tanssimaan, oli oikeastaan enemmän kuin olimme toivoneetkaan.

Ennen residenssin alkua olimme työskennelleet viikon tanssija Timo Saaren kanssa ja videoineet silloin syntyneen tanssimateriaalin. Videomuistiinpanoja oli helppo käyttää hyödyksi koreografisen prosessin jatkuessa residenssissä, kun saimme projisoida materiaalin museon suurelle seinälle.
 

Vilma luennoi

Vilma Tihilä piti 25.1. Maneesissa avoimen yleisöluennon tanssielokuvan käsikirjoittamisesta. Kuva: Hanni Tihilä.


Käsikirjoituksen suunnittelua ja kohtausten hahmottelua varten levitimme Maneesin lattialle kasan lappuja, joihin oli kirjoitettu ideoita ja joita saattoi siirrellä – tämä lattialle levitetty “lappu-show” herättikin museokävijoiden mielenkiinnon. Yleisön jäsenet kurkkivat välillä työtilaamme ja muutama hauska vieras rohkaistui juttelemaankin. Saimme myös molemmat tilaisuuden pitää museolla luentoja käynnissä olevasta työstämme, ja näin kohdata yleisöä ja jakaa ajatuksiamme tulevasta elokuvasta. 
 

kanalinnut_demo

Arttu Peltoniemi ja Timo Saari Kanalinnut-tanssielokuvan demossa. Kuva: Vilma Tihilä.


Residenssin viimeisellä viikolla, kun käsikirjoitus oli jo melkein valmis ja koreografinen prosessi edennyt entisestään, saimme seuraamme taas tanssija Timo Saaren. Kuvasimme museon tiloissa koreografiasta demon, joka täydentää käsikirjoitustamme. 

Teatterimuseon tiloissa saimme huoletta työskennellä kirjoittamisen, tanssimateriaalin, videon ja demokuvausten parissa. Residenssi museolla mahdollisti projektin ensimmäisen vaiheen onnistumisen ja kaiken huipuksi meidän oli museolla tosi hyvä olla. Valtavasti kiitos! 


Vilma Tihilä ja Arttu Peltoniemi

 

Artun tanssi

Arttu Peltoniemi esiintyi Teatterimuseon Everybody Dance! -näyttelyn avajaisissa 26.1.2023. Kuva: Heikki Suomi / Teatterimuseo.

Arttu Peltoniemi on helsinkiläinen tanssitaiteilija ja koreografi. Peltoniemen tausta on kansantanssissa ja hän on opiskellut Oulun ammattikorkeakoulussa. Peltoniemi on teoksissaan käsitellyt ihmiskuvan kysymystä suomalaisella kansantanssikentällä sekä haastanut kansallisromantiikasta kumpuavia traditionaalisia sukupuolirooleja teoksissaan. Viime vuosina Peltoniemi on valmistanut tanssiteoksia kivikautisten kalliomaalausten perusteella.

Vilma Tihilä on helsinkiläinen ohjaaja ja elokuvantekijä, joka on työssään erikoistunut tanssielokuvaan. Liikkuvan kuvan ruumiillisuus, editoinnin koreografisuus ja elokuvan poetiikka ovat Tihilän työn pääpiirteet – elokuvissaan hän kurottaa aiheisiin, joihin pääsee käsiksi intuition ja kehollisten kokemusten kautta. Tihilä on valmistunut tanssielokuvan maisteriksi London Contemporary Dance Schoolista vuonna 2019. Tihilän ohjaamat tanssielokuvat ovat kiertäneet sekä Suomessa että kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla vuodesta 2016 alkaen.

Peltoniemi ja Tihilä työstivät Kanalinnut-tanssielokuvaansa Teatterimuseon tilaresidenssissä tammi–helmikuussa 2023.

Haku