30.04.2025

Adalmiinan helmi (1932) ja esitys- ja henkilökuvien digitointihanke

Teatterimuseo ylläpitää kansallisesti ainutlaatuista esittävien taiteiden valokuvakokokoelmaa, joka ulottuu ajallisesti 1800-luvulta 2020-luvulle ja kattaa teattereita Helsingistä Rovaniemelle. Valokuvat kertovat osaltaan esittämisen ja esityksen dokumentoimisen historiasta.

Erityinen esitys- ja henkilökuvien kokoelma on laaja. Huhtikuussa käynnistyneen digitointihankkeen myötä pääsemme järjestämään, luetteloimaan ja digitoimaan merkittävän osan kokoelman valokuvista. Ensimmäisiin kuviin kuului viehättävä kuva Topeliuksen satunäytelmästä Adalmiinan helmi. Mutta mikä on tarina juuri tämän valokuvan takana?
 

Zachris Topelius: Adalmiinan helmi, Lasten Näyttämö 1932. Kuva: Valokuvaamo J. Kuusisto / Teatterimuseon arkisto.

Kuvan takaa löytyi teatterin, näytelmän ja ohjaajan (epäselvä) nimi sekä valokuvaamon leima. Lisäksi oli tieto kuvan julkaisusta Suomen Kuvalehdessä no 3/1933. Tietojen avulla tein hakuja Kansalliskirjaston lehtiaineistoihin, ja vähitellen tarina alkoi avautua. Yhden valokuvan luettelointi ja digitointi avasi kokonaisen uuden teatterin perustamishistorian. Ja mikä parasta: esitys kiinnosti ja ilahdutti ajan lapsiyleisöä.   

Kyseessä oli uusi teatteri nimeltä Lasten Näyttämö. Sen esitykset oli suunnattu pääkaupungin lapsiyleisölle, ja se toimi pääosin amatöörivoimin, vaikka mukana oli myös ammattilaisia. Perustamisen taustalla vaikuttivat Helsingin virkamiesyhdistys ja Kouluhallitus.

Näytelmäksi Adalmiinan helmen olivat sommitelleet ohjaaja Aarne Orri ja helsinkiläinen opettaja Ilo Vaara. Musiikin oli säveltänyt Väinö Hannikainen ja koreografina toimi Toini Gustafsson. Ensi-ilta oli 6.11.1932 Hämäläisten talon juhlasalissa, ja viimeinen esitys nähtiin 19.2.1933.

Opettajain Lehdessä (no 45, 11.11.1932) nimimerkki Lauri suree sitä, että lapsia muistetaan teattereissa vain kerran vuodessa joululoman tienoilla, vaikka lapset olivat “mitä herkintä ja vastaanottavaisinta yleisöä”. Hän kuvailee Lasten Näyttämön Adalmiinan helmen esitystä “reippaaksi ja sadunomaiseksi”. Sen loppuunmyydystä ensi-illasta hän kirjoittaa seuraavasti:

“Itkulla ja murheella se alkoi. Kun hiukan ennen näytännön alkua saapui “teatteritalolle”, tuli kadulla joukoittain vastaan totisia, itkeviä tai itkettyneitä lapsia kuka vanhempiensa kanssa, kuka yksinään. Eivät olleet saaneet lippua enää. --- Mutta jos oli itkua ovella, oli riemua sisällä. Vahtimestareilla oli täysi työ nostellessaan lapsukaisia näyttämöltä alas. Niin malttamattomia oltiin, että piti aivan “ramppiin” ja sen ylikin pyrkiä. --- Esitys osoitti, että siltä pohjalta, jolta nyt lähdetty, kehittyy piankin täysipainoinen teatteri, joka eroaa ammattilaistovereistaan siinä, että se toimii yksinomaan lapsia varten. Heitä ajatellen onkin muistettava: vain paras on kyllin hyvää lapsille.”      

Digitointihanke mahdollistaa kyseisen valokuvan sekä lukuisten muiden kiinnostavien esitys- ja henkilökuvien julkaisun Finnassa. Se lisää tasa-arvoista pääsyä esittävien taiteiden aineistojen äärelle kaikkialla Suomessa. Hanke parantaa esittävien taiteiden kulttuuriperinnön digitaalista saatavuutta, lisää tietoa esittävien taiteiden merkityksestä osana suomalaista kulttuuriperintöä, vahvistaa kansalaisten osallisuutta tähän perintöön ja mahdollistaa aineiston monipuolisen käytön. Valokuvat ovat yksi museon tutkijapalvelun kysytyimmistä aineistoista, ja digitoinnin myötä ne ovat helpommin saatavissa myös tutkijatiloissa.

Aino Kukkonen
Projektitutkija (FT)