Kehitämme työtapaa, jossa näyttelyitä käsikirjoitetaan soveltuvin osin yhdessä esittävien taiteiden ammattilaisten kanssa. Museon vastuulla oleva laaja taideala on jatkuvasti elävässä ja kehittyvässä tilassa. Haluamme, että esittävien taiteiden ammattilaisten äänet tulevat kuulluksi museon näyttelytyössä.
Työskentelemällä yhdessä ammattilaisten kanssa museo haluaa tuottaa alan monimuotoisuutta kuvastavia ja aidosti moniäänisiä näyttelyitä. Taiteilijat, yhteisöt ja kentän muut toimijat kutsutaan mukaan vaikuttamaan siihen, mitä ja miten taiteesta kerrotaan yleisölle.
Kolmas soitto on Teatterimuseon marraskuun alussa avattava uusi perusnäyttely. Se yhdistää esittävien taiteiden lajit – teatterin, tanssin, oopperan, sirkuksen ja esitystaiteen – yhteisen sateenvarjon alle. Näyttely avaa esitysprosessin ideasta valmistelu- ja harjoitteluvaiheen kautta esityshetkeen ja sen yli. Näyttelysuunnittelun lähtökohtia ovat taiteidenvälisyys, esittävien taiteiden kentän monimuotoisuuden näkyväksi tekeminen, inklusiivisuus ja näkemys kävijästä kokijana.
Näyttelytilaan tullessaan kävijä astuu esityksen valmistamisen moniulotteiseen maailmaan. Näyttelyn historialliset elementit ja uusin uusi kertovat siitä, mikä esityksen valmistamisessa on ikiaikaista ja kaikille esittävien taiteiden lajeille yhteistä. Yhtenä keskeisenä lähtökohtana on saada kävijä kokemaan esityksen valmistamiseen liittyvä ilmaisun palo ja tekijöiden tarve kommunikoida yleisön kanssa. Esittävän taiteen lajeja ei erotella omiksi kokonaisuuksikseen, vaan ne sulautuvat toisiinsa temaattisesti ja tilallisesti.
Näyttely avataan yleisölle 3.11.2023.
Nyt keräämme ääniä Kolmas soitto -näyttelyn äänisuunnittelua käsittelevään teokseen. Tästä pääset Lahjoita ääni -keruun sivulle.
Tämä verkkosivusto on yhteistyön ja tiedotuksen väline. Julkaisemme täällä vaihtuvia näyttelysisältöjen keruukohteita, joita pohdimme yhdessä näyttelyiden käsikirjoittajien kanssa kutakin näyttelyä suunniteltaessa. Aineistonkeruun avaamme melko tarkkaan rajattuna. Uskomme, että näin sinun on helppo tunnistaa, onko työstäsi jäänyt sellaisia jälkiä, jotka vastaavat keruukohteen kutsuun. Jäljet voivat olla kuvia, muistiinpanoja, luonnoksia, erilaisia taltiointeja. Tulevaisuudessa ne voivat olla myös jotain muuta. Täältä voit lukea tähän työtapaan ja näyttelykäyttöön liittyvistä käyttölupa- ja tekijänoikeusasioista.
Olemme täällä oppimassa. Aineiston keruu on vuorovaikutteinen prosessi, jossa kuuntelemme ehdotuksia ja teemme korjauksia. Täältä löydät myös avoimen tekstilomakkeen, jonka avulla meille voi kertoa, minkälaisia keruukohteita täällä pitäisi olla. Mitä puuttuu? Mitä pitäisi kertoa ja tehdä näkyväksi? Mitä haluaisit kenen tahansa tietävän, ymmärtävän ja kokevan siitä, mitä sinun työssäsi tapahtuu tai on tapahtunut aiemmin?
Tavoitteena on luoda näyttelyitä, jotka esittelemänsä maailman tavoin muuttuvat ja täydentyvät, tunnistavat taiteen moninaisuuden ja antavat äänen kaikille sen tekijöille. Kaikkea lähetettyä ei välttämättä voida heti laittaa esille. Yhdistelemme ehdotetusta ja toimitetusta aineistosta kuhunkin tilanteeseen sopivia kokonaisuuksia, joita sitten saatetaan vaihdella, jotta mahdollisimman moni pääsee esille.
Ensisijaisesti keräämme sisältöä näyttelyihin, mutta tapauskohtaisesti aineistoja saatetaan ottaa museon kokoelmiin. Näissä tapauksissa olemme aina yhteydessä sinuun ja tiedustelemme halukkuuttasi luovuttaa aineistoja meille.
Huom. Olemme vasta uuden työtavan alussa. Täydennämme näiden sivujen tietoja edelleen. Kerro, jos huomaat korjattavaa tai kaipaat enemmän tietoa! (ilona.kemppainen@teatterimuseo.fi, puhelin: 040 1922304)