Teatterimuseo

Pina Bausch, tanssiteatteri ja Suomi

26.10.2022

Pina Bausch (1940–2009) oli saksalainen koreografi ja modernin tanssin kehittäjä. Tanssin talon näyttämöllä nähdään marraskuun alussa yksi Bauschin viimeisiksi jääneistä koreografioista. Vollmond (Full moon) -teoksen esittää Bauschin oma ryhmä Tanztheater Wuppertal Pina Bausch.

Teatterimuseo ja Tanssin talo järjestävät lauantaina 5.11. klo 16 keskustelutilaisuuden Pina Bauschin työn merkityksestä ja vaikutuksesta Suomessa.

Tanssiteatterin juuret ulottuvat 1920-luvun Saksaan, ja Pina Bauschin työ on osa tätä historiallista jatkumoa. Keskustelutilaisuuden aluksi Bauschin taiteeseen perehtynyt koreografi Liisa Pentti kertoo hänen merkityksestään tanssiteatterin uudistajana. Alustuksen jälkeen hänen kanssaan keskustelua jatkavat taiteen akateemikko Marjo Kuusela ja koreografi Valtteri Raekallio, jotka kertovat suhteestaan tanssiteatteriin ja Pina Bauschin työhön. Keskustelussa pohditaan myös suomalaisen tanssiteatterin lähtökohtia, erityispiirteitä ja yhtymäkohtia saksalaiseen tanssiteatteriin. Keskustelua johdattaa museonjohtaja Johanna Laakkonen.

Tanssin talossa 3.–5.11. nähtävä Vollmond (Full Moon) sai ensi-iltansa vuonna 2006. Visuaalisesti vaikuttava esitys asettaa näytille koko inhimillisten tunteiden skaalan Bauschille tyypillisen tapaan teatteri- ja tanssi-ilmaisua yhdistäen. Tanssin talon esityksiin lipun lunastaneet pääsevät samalla lipulla myös Teatterimuseossa järjestettävään tilaisuuteen.

PINA BAUSCH, TANSSITEATTERI JA SUOMI
Keskustelutilaisuus Teatterimuseossa lauantaina 5.11. klo 16–17.30

Vollmond (Full Moon) -esityksen lipulla, Teatterimuseon pääsylipulla tai Museokortilla

Keskustelu striimataan suorana Teatterimuseon YouTube-kanavalle.

 

PB_Kuusela-Pentti-Raekallio

Marjo Kuusela (kuva: Christopher Senn), Liisa Pentti (kuva: Petteri Enroth), Valtteri Raekallio (kuva: Niklas Mäkelä).


Keskustelijoista:

Marjo Kuusela on arvostettu ja omaperäinen koreografi, jonka laaja tuotanto on muokannut suomalaisen tanssitaiteen kuvaa 1970-luvun alusta lähtien. Kuusela oli perustamassa Tanssiteatteri Raatikkoa vuonna 1972 ja hänen teoksiaan on nähty tärkeimmissä suomalaisissa tanssiryhmissä. Taiteellisen työnsä rinnalla Kuusela on hoitanut monia tanssitaiteen luottamustoimia ja toiminut Teatterikorkeakoulussa tanssitaiteen professorina.

Liisa Pentti on koreografi, tanssija ja pedagogi sekä tanssiryhmän Liisa Pentti +Co taiteellinen johtaja. Hänen työtään on esitetty Suomen lisäksi eri puolilla Eurooppaa sekä Venäjällä. Hän on toiminut lukuisissa tehtävissä suomalaisen tanssin kentällä, mm. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen taiteellisessa toimikunnassa 1987–2012 sekä Sivuaskel-festivaalin työryhmässä 1996–2009. Parhaillaan Pentti työstää Bauschin koreografioiden innoittamaa teosta, jonka ensi-ilta on Helsingissä 4. marraskuuta.

Valtteri Raekallio on sukupolvensa keskeisiä suomalaisia koreografeja. Hänen taiteellinen työskentelynsä liikkuu useiden taiteenlajien ja medioiden rajapinnoilla. Raekallio Corp. -tanssiryhmää johtava Raekallio on tullut tunnetuksi yhteistyöstään kotimaisten kirjailijoiden kanssa, suurimittakaavaisista immersiivisistä teoskokonaisuuksista, omaäänisistä näyttämöteoksista sekä tanssielokuvista. Raekallion teoksia on nähty yli 200 tanssi- ja elokuvafestivaalilla ympäri maailmaa.

 

Haku