Runo – Näky – Huumaus
31.10.2022
Unohdettu runotanssi jälleen näyttämölle
Tänä vuonna tulee 125 vuotta tanssitaiteilija Martta Bröyerin syntymästä. Modernin tanssin pioneereihin Suomessa kuulunut Bröyer loi 1920–30-luvuilla oman, mielipiteitä jakaneen tyylinsä bröyerismin, jossa tanssia säesti runonlausunta.
Juhlan kunniaksi Helsingin kaupunginmuseo on tuottanut Bröyerin innoittaman runotanssiteoksen, joka vierailee Teatterimuseossa keskiviikkona 16.11.2022 klo 18. Sen lisäksi tilaisuudessa kuullaan Bröyerin elämänvaiheista sekä runotanssiteoksen valmistamiseen liittyneestä taiteellisesta tutkimustyöstä.
Bröyer-tyyli eli bröyerismi perustui tanssiin ilman musiikkia, vain runonlausunnan säestyksellä. Aikansa henkeä omaperäisesti heijastaen Bröyer yhdisti modernin tanssin kansallisromantiikkaan ja loi tanssiteoksia muun muassa Kantelettaren runoista. Aikalaisten vastaanotto oli vaihteleva, ja uusi tyyli sai kiitoksen lisäksi osakseen ankaraa, jopa murskaavaa kritiikkiä. Bröyer jatkoi silti sitkeästi linjallaan 1960-luvulle asti ja sai elämäntyöstään 1956 Pro Finlandia -mitalin.
Martta Bröyerin juhlavuosi tarjoaa oivan tilaisuuden kokeilla, olisiko nykyaika kypsä bröyerismille. Helsingin kaupunginmuseon yhteistyössä Runokuu-festivaalin kanssa tuottamassa hankkeessa aikoinaan kiistelty taidemuoto innoittaa tämän päivän tekijöitä, tanssitaiteilija Tiia Hämäläistä ja äänitaiteilija Marika Hyväristä. He ovat luoneet Runo – Näky – Huumaus -runotanssiteoksen, jossa Bröyerin käyttämät runot kohtaavat nykyrunouden ja hänen liikekielensä vaikutteet sulautuvat nykytanssiin.
RUNO – NÄKY – HUUMAUS
Tanssidramaattinen sarja
Teatterimuseossa keskiviikkona 16.11.2022 klo 18
Museon pääsylipulla tai Museokortilla
Alustus Martta Bröyerin elämästä ja urasta
Tutkija Anne Rysti, Helsingin kaupunginmuseo
Runo – Näky – Huumaus
Tanssitaiteilija Tiia Hämäläinen
Äänitaiteilija Marika Hyvärinen
Yleisökeskustelu esityksen jälkeen
Tanssitaiteilija Tiia Hämäläinen
Äänitaiteilija Marika Hyvärinen
Museonjohtaja Johanna Laakkonen
Lataa täältä esityksen käsiohjelma!
Tanssitaiteilija Martta Bröyerin (1897–1979) värikäs elämä ja moninainen ura ovat vastikään nousseet esiin kahdessa museossa. Helsingin kaupunginmuseo julkaisi 2021 kirjan Ruiskumestarin talosta, kantakaupungin vanhimmasta puisesta asuintalosta, jonka Bröyer peri äidiltään, kunnosti, säilytti ja lopulta myi kaupungille museokäyttöön. Kirjahankkeen yhteydessä Bröyerin laajaa arkistoa tutkittiin ensi kertaa perusteellisesti, ja hänen vaiheistaan löydettiin paljon uutta tietoa.
Martta Bröyer on esillä myös Teatterimuseon suomalaisen nykytanssin kansainvälisiä juuria esittelevässä Syvää liikettä -näyttelyssä. Hän ammensi oppinsa Saksasta, maailmankuulun Mary Wigmanin koulusta, ja kehitti tämän ajatusten pohjalta 1920–30-luvuilla oman tyylinsä, jota hän opetti perustamassaan Bröyer-opistossa. Tanssija-koreografi Bröyer katsoi itse tehneensä tärkeimmän uransa nuorten tanssipedagogina.
Lisätiedot:
tutkija-tuottaja Jere Jäppinen jere.jappinen@hel.fi tai 050 325 5440
palveluvastaava Anne Rysti anne.rysti@hel.fi tai 040 632 4376