Tähtisadetta joululomalla!
05.12.2018
Kadonnut jääkeppi
Pakkasukko saapui kaukaa Venäjältä saakka Helsinkiin vierailulle, jotta mekin Suomessa saisimme kunnollisen talven, pitkäksi venyneen kesän jälkeen. Hän oli kuitenkin hyvin kiireinen ja hieman hajamielinenkin. Teatterimuseossa vieraillessaan hän kadotti jääkeppinsä jonnekin museon uumeniin.
Kepillä on ihmeellinen voima. Sen avulla voi viilentää ympäristöä, tehdä talven vaikka kesän keskelle. Ja nyt keppi on kateissa. Jos sitä ei löydetä, pian Teatterimuseoon tulee jääkausi, ja kaikki tulee kimmeltämään kylmyydestä.
Teatterikissa on yrittänyt epätoivoisesti löytää keppiä, mutta tuloksetta. Pakkasukon pienet apurit, lumihiutaleet, ovat pelaajia auttaakseen kuitenkin ripotelleet ympäri museota pieniä vihjeitä, joiden avulla jääkepin piilopaikka selviää. Tule mukaan etsimään, onnea matkaan!
Teatterikissan lomaseikkailut
TÄHTISADETTA: KADONNUT JÄÄKEPPI
2.–4.1.2019 klo 12–15
Mukaan voi tulla oman aikataulun mukaan, kuitenkin viimeistään klo 14.30. Museon pääsylipun hinnalla, ennakkovarausta ei tarvita.
Tämänkertaisen lomaseikkailun ovat suunnitelleet ja toteuttaneet TET-jaksonsa Teatterimuseossa suorittaneet peruskoululaiset Emma ja Emil.