Teatterimuseo

Taiteilijatapaamisessa 15.12. Lauri Maijala

26.11.2018

Vuoden viimeisen taiteilijatapaamisen taiteilijavieras lauantaina 15.12. on nykyteatterin nuoreksi ohjaajaneroksikin luonnehdittu Lauri Maijala. Maijalaa haastattelee toimittaja Kirsikka Moring.

Lauri Maijala on 2000-luvulla nopeasti noussut Suomen eturivin teatteriohjaajien joukkoon. Hänen töitään on nähty näyttämöillä eri puolella Suomea ja erityisesti KOM-teatterissa, missä hän on toiminut taiteellisena johtajana Juho Milonoffin kanssa. Ensi vuoden alussa Maijala aloittaa Helsingin Kaupunginteatterin ohjaajana. Ohjaustyön ohella Maijala on nähty itse myös näyttämöllä. Lisäksi hän on tehnyt käsikirjoituksia ja dramatisointeja sekä säveltänyt musiikkia ohjaamiinsa näytelmiin.

Maijalan viimeisimpiä töitä ovat viime keväänä ensi-iltansa saanut KOM-teatterin Veriruusut sekä Turun Kaupunginteatteriin tehty Seitsemän veljeksen reipasotteinen ja ennakkoluuloton tulkinta. Teatterimuseon Aleksis Kivi -teeman nimissä tapaamisessa keskustellaankin mm. tuosta esityksestä sekä Kiven ihmiskuvasta ja merkityksestä nyky-Suomessa.

Taiteilijatapaamisessa Lauri Maijala
Lauantaina 15.12. klo 13–14.30

Pääsylipun hinnalla, myös Museokortilla.

Kuva: Laura Malmivaara

Taiteilijatapaamiset jatkuvat kevätkaudella. Ensimmäinen taiteilijatapaaminen järjestetään helmikuussa 2019, tarkemmat päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.

Haku