Taiteilijatapaamisessa 15.4. Anni Mikkelsson
21.03.2023
Kevätkauden viimeisen taiteilijatapaamisen vieras on teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija, Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Anni Mikkelsson. Hän saapuu Kirsikka Moringin haastateltavaksi lauantaina 15.4. klo 13.
Kajaanissa tätä nykyä taidenäkemyksiään toteuttava Anni Mikkelsson on sukupolvensa henkeäsalpaavimpia teatterintekijöitä – kaikkiin suuntiin avoin, muinaistaiteen perustoja penkova, pyhän ja rituaalin tutkija.
"Näyttämöllä minua kiinnostavat lepattavat ja hengittävät henkilöt, rankojen näkyminen, levon ja voiman vuoropuhelu sekä nautinto. Luonto ja ekologinen kriisi mainitaan usein aiheikseni, mutta ajattelen, että ne ovat tämän ajan olosuhde ja kehikko, joista käsin kaikki tapahtuu", hän kertoo lähtökohdistaan.
Mikkelssonin matka on kulkenut Helsingin Ylioppilasteatterista ja Rymättylän Röölän legendaarisen sillitehtaan kupeessa näyttelevästä Meriteatterista runonlaulajien Kainuuseen. Mitä seuraavaksi?
Anni Mikkelsson (s. 1987) aloitti Kajaanin kaupunginteatteri – alueteatterin johtajana viime vuoden marraskuussa. Filosofian maisterin koulutuksen Helsingin yliopistossa saanut Mikkelsson on työskennellyt aiemmin ohjaajana Kajaanin kaupunginteatterissa, taiteellisena johtajana Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla ja Meriteatterissa sekä taiteellisena vastaavana Ylioppilasteatterissa.
TAITEILIJATAPAAMISESSA ANNI MIKKELSSON
Teatterimuseossa lauantaina 15.4. klo 13–14.30
Museon pääsylipulla (12/6 €) tai Museokortilla
Tilaisuus striimataan suorana museon YouTube-kanavalle.
Kuva: Ia Samoil.