Teatterimuseo

Taiteilijatapaamisessa 19.5. Seela Sella

17.04.2018

Teatterimuseon kevään taiteilijatapaamisten sarjan päättää ja huipentaa 19.5. upea näyttelijä Seela Sella.

Seela Sellan näyttelijänura alkoi Hämeenlinnan Kaupungin Teatterissa hänen valmistuttuaan Suomen teatterikoulusta vuonna 1959 ja hän on näytellyt mm. Turussa, Tampereella, Intimiteatterissa, Radioteatterissa ja Suomen Kansallisteatterissa. Hän on pitänyt omia monologiesityksiä, esiintynyt televisiossa ja elokuvissa sekä ääninäyttelijänä.

Eläkkeelle jääminen ei hiljentänyt monesti palkitun näyttelijän tahtia. Tänä keväänä 81-vuotias Sella esiintyy kahdessa Suomen Kansallisteatterin esityksessä, joiden lisäksi hän jatkaa Pieni eläin –juhlakiertueensa esityksiä.

Lauantaina 19.5. klo 13 Seela Sella nousee Teatterimuseon näyttämölle taiteilijatapaamisessa kertomaan pitkästä ja vaiheikkaasta urastaan. Sellaa haastattelee toimittaja Kirsikka Moring.

Kuva: Neena Villberg.

Taiteilijatapaamisessa Seela Sella
Lauantaina 19.5.2018 klo 13–14.30
Pääsylipun hinnalla, myös Museokortilla.

Haku