Teatterimuseo

Teatterimuseo tallentaa korona-aikaa

13.05.2020

Teatterimuseo on käynnistänyt nykydokumentointihankkeen, jossa tallennetaan koronapandemian aiheuttaman poikkeustilan aikaa esittävien taiteiden näkökulmasta. Esitystoiminta käytännössä loppui maaliskuussa 2020 ja teatterit, tanssiteatterit, sirkus- ja muut esiintyvät ryhmät olivat yhtäkkiä aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Hyvin pian esittävien taiteiden toimijat alkoivat ottaa käyttöön uusia toimintamuotoja. Kun esityskausi keskeytyi kokoontumiskiellon astuessa voimaan, esityksiä siirtyi verkkoon erilaisille alustoille ja samalla ne muuttivat muotoaan. Myös katsomiskokemus siirtyi verkkoon ja kotisohville.

Koronakevättä dokumentoidaan esittävien taiteiden ammattilaisille, niin taiteelliselle, tuotannolliselle kuin teknisellekin henkilökunnalle suunnatulla kyselyllä, jossa selvitetään esimerkiksi, miten korona vaikutti työn arkeen ja työtapoihin. Toisessa, teattereille, tanssi- ja sirkusryhmille ja muille esiintyville ryhmille suunnatussa kyselyssä kartoitetaan mm. miten yhteisöt ovat selvinneet keväästä ja millaisia muutoksia korona aiheutti. Kolmas kysely suunnataan esittävien taiteiden yleisöille.

Internet ja sen tarjoamat erilaiset palvelut ovat keskeisessä osassa korona-ajan esitysten välittämisessä yleisöille. Kansalliskirjasto tallentaa erityisprojektina esittävien taiteiden verkkosisältöjä Suomalaiseen verkkoarkistoon. Teatterimuseo tekee yhteistyötä kirjaston kanssa listaamalla tallennettavia verkkosivustoja ja muita verkkopalveluita, mutta tallennusvinkkejä kaivataan lisää! Ehdotuksia tallennettaviksi sisällöiksi voi lähettää suoraan Kansalliskirjastolle.

Kyselyvastausten ohella museon arkistoon toivotaan valokuvia koronakevään esityksistä ja siitä, miltä kulissien takana näyttää. Myös kotikatsomokuvia halutaan talteen kokoelmiin. Esineistöäkin voi tarjota. Lisäksi tulemme tallentamaan laajemmin joitakin koronakeväänä toteutettuja uudenlaisia esityksiä ja produktioita.

Kansalliskirjasto kerää vinkkejä verkkoaineistoista 7.6. saakka, jonka jälkeen sivustot tallennetaan. Teatterimuseon kyselyt ovat avoinna vuoden loppuun asti.

Lue tarkemmin dokumentointihankkeesta täältä.

Haku