Teatterimuseo

Valokiilassa helmikuussa tanssipuku Lyömäsoitinetydistä

Tällä kertaa Valokiilassa kimaltelee kullansävyinen tanssipuku. Pukua on käytetty tanssiryhmä Praesensin Lyömäsoitinetydissä 1960–70-luvuilla. Puku liittyy myös viime kuussa esiteltyyn Maggie Gripenbergiin, sillä se on hänen koreografiansa vuodelta 1939 ja kuului alun perin hänen tanssiryhmänsä ohjelmistoon.
 

Lyömäsoitinetydi, Praesens

Praesens-ryhmä esitti Lyömäsoitinetydiä Latviassa 1969. Tanssijat Raija Kaeste, Pirjo Viitanen ja Sinikka Gripenberg.
Kuva: Tuntematon / Pirjo Viitasen kotialbumi.

Kuten tammikuussa kerroimme, Maggie Gripenberg uudisti suomalaista tanssia ja toi vapaan tanssin ajatuksen maahan. Hän oli kansainvälisestikin arvostettu koreografi ja tanssinopettaja, joka kutsuttiin toisen maailmansodan alla keväällä 1939 Brysselissä järjestettyjen kansainvälisten tanssikilpailujen tuomaristoon. Hän päätti ilmoittaa koreografiakilpailuun myös oman tanssiryhmänsä.

Ryhmien sarjassa kilpaillut Le Groupe Maggie Gripenberg esitti koreografiat Orjuus, Juoru ja Lyömäsoitinetydi. Kilpailussa oli osanottajia kaiken kaikkiaan 20 maasta. Kaksiviikkoiset kilpailut pitivät sisällään useita karsintoja, ja loppujen lopuksi Gripenbergin ryhmä saavutti ryhmien sarjan voiton.

Laivalla ja junalla taitetusta kilpailumatkasta, kulissientakaisesta jännityksestä ja voitonhetken riemusta kertoi Meri Lagus Kisakenttä-lehdessä vuonna 1984. Juhlamielestä palkintojenjaon jälkeen hän kirjoitti näin:

Riemusaatossa kuljimme Brüsselin keväisillä kaduilla, olimme kohottaneet maljan voittomme kunniaksi ja kotimatkalla tekeydyimme haastattelijoiksi kysyen: – Sanopa Maggie, miltä nyt oikein tuntuu näiden kaksiviikkoisten ponnistusten ja jännityksen päättyessä? – Tämmöiseltä! – Maggie vastasi potkaisten toisen silkkikengistään pitkälle edessä olevan pikkutorin kivitykselle… Ja tällaiselta, hän jatkoi potkaisten vielä toisenkin silkkikenkänsä edellisen perään. Huusimme eläköötä ja tanssimme pieniä trioleja aina hotelliin saakka.

Lyömäsoitinetydi 1939Lyömäsoitinetydissä tanssijat soittivat mm. lehmänkelloja, vispilöitä, bambukapuloita, tamburiineja, xylofonin tapaan käytettyä puukapulamattoa ja kiinalaista gong-gongia. Alkuperäiset esiintymispuvut olivat Maggie Gripenbergin käsialaa ja maalattu pronssitinktuuralla.

Kuvassa Brysselin kansanvälisen koreografiakilpailun voittoisa tanssiryhmä: Takana vasemmalta Bertta Reiho, Ilta Leiviskä ja Maija Varmaala, edessä polvillaan Meri Lagus ja Anitra Karto. Kuva: Teatterimuseon arkisto.

Alkuperäisen Lyömäsoitinetydin pukuja ei ole säilynyt, mutta Teatterimuseon kokoelmista löytyy tämä rekonstruktion puku vuodelta 1969. Lyömäsoitinetydin teki uudelleen Ritva Arvelon johtama Praesens-tanssiryhmä. Ritva Arvelo oli kuulunut itse Maggie Gripenbergin tanssiryhmään 1940- ja 50-luvuilla ja tanssinut Lyömäsoitinetydissä mm. Suomen tanssitaiteilijain liiton näytöksessä vuonna 1943.
 

Lyömäsoitinetydi-puku


Praesens-ryhmä perustettiin 1960-luvun alussa edistämään modernia tanssia Suomessa ja tarjoamaan työskentelymahdollisuuksia tanssijoille. Praesens sai vaikutteita naisvoimistelusta, vapaasta tanssista sekä Yhdysvalloissa kehitetystä modernista tanssista. Gripenberg oli tärkeä taustavaikuttaja. Ritva Arvelo oli paitsi tanssija, myös näyttelijä ja teatteriohjaaja, joten Praesensin esitykset lähenivät myöhemmässä vaiheessa kokonaisteatteri-ideaa.

Ryhmän ohjelmisto kattoi laajan asteikon viihteellisistä pikkunumeroista draamallisiin tanssinäytelmiin. Maggie Gripenbergin koreografioista ryhmä rekonstruoi Lyömäsoitinetydin ja Juorun, jotka olivat sen ohjelmistossa pitkään.
 

Praesens, ulkokuva

Praesens-ryhmään kuuluivat 1970-luvun alkuvuosina Liisa Priha, Rauni Koskinen, Pirkko Kantinkoski, Ritva Arvelo ja Arja Pessa. Praesens-ryhmä kiersi esiintymässä myös kouluissa ja tehtaissa. Kuva: Eero Liesimaa, Valokuvaamo Liesimaa / Teatterimuseon arkisto.

 

Haku