Teatterimuseo

Yhteinen katse kohti ydinnäyttelyä 2023!

03.06.2021

Teatterimuseo on aloittanut uuden pysyvän näyttelyn – ydinnäyttelyn – valmistelun. Esittäviä taiteita mahdollisimman monipuolisesti ja moniäänisesti esittelevä näyttely avataan syksyllä 2023. Näyttelyä on tarkoitus käsikirjoittaa yhdessä esittävien taiteiden ammattilaisten kanssa.

Loppuvuodesta 2020 alkaneessa osallistamishankkeessa kehitetään yhteisöllistä toimintatapaa, jossa taiteilijat ja muut kentän toimijat osallistuvat näyttelyn sisällöntuotantoon yhdessä museon asiantuntijoiden kanssa. Museon tavoitteena on, että esittävien taiteiden moninaisuus kuuluu ja näkyy tulevassa ydinnäyttelyssä.

Asiantuntemusta ja tietoa taiteesta, sen muodoista ja ilmentymistä löytyy taidekentältä, ja sitä asiantuntemusta museo haluaa kuulla. Uskomme että kutsumalla taiteilijat ja tekijät mukaan, saamme synnytettyä uusia ideoita, ratkaisuja ja näkökulmia. Tavoitteena on luoda näyttely, joka esittelemänsä maailman tavoin muuttuu ja täydentyy, tunnistaa taiteen moninaisuuden ja antaa äänen kaikille sen tekijöille.

Keräämme ideoita, ajatuksia, konkreettisia sisältöehdotuksia, mitä tahansa näyttelyyn sopivaa verkkosivuillemme avattavan kanavan kautta. Ydinnäyttelyn työryhmässä on käsikirjoittaja – päädramaturgi –, joka yhdessä visuaalisen suunnittelijan kanssa vastaa kokonaisuudesta ja kokoaa osallistamalla saadut sisällöt yhtenäiseksi näyttelykäsikirjoitukseksi.

Työtapaa pilotoidaan ensi syksynä avattavassa suomalaisen nykytanssin kansainvälisestä historiasta kertovassa Syvää liikettä -näyttelyssä. Tanssintutkija Aino Kukkosen käsikirjoittamassa näyttelyssä on osa-alue, joka avataan nykytanssin tämän päivän tekijöiden täytettäväksi. Ensimmäinen keruu ja verkkosivujen väylä aineistojen toimittamiseen avataan juhannukseen mennessä.

Yhteisöllisen näyttelykäsikirjoittamisen hanketta koordinoi Teatterimuseossa projektituottaja Jani Tihinen, joka toimii museon ja taidekentän välisenä yhteyshenkilönä ja kehittää toimintamuotoa yhdessä museon henkilökunnan kanssa.

Vaikka ensimmäinen keruukohde keskittyy nykytanssin, voivat kaikki muutkin esittävien taiteiden ammattilaiset olla jo nyt yhteydessä Janiin. Mitä taiteesta kerrotaan ja mitä pitäisi kertoa? Kutsumme ihmettelemään ja pohtimaan, mitä itse kunkin työssä tapahtuu, mitä museokävijän pitäisi kokea ja tietää!

Tanssinäyttelyn aineistokeruusta kerromme aivan pian lisää. Syksyllä jatkamme ydinnäyttelyn teemoissa!

Lisätiedot:
Jani Tihinen, jani.tihinen@teatterimuseo.fi

Haku