Teatteri, näyttämö ja lavastus
Antiikin Kreikan teatterin esityspaikoista ja lavastuksesta
Aikojen alussa
Kaikkialla maailmassa kautta aikojen ihmiset ovat laulaneet, tanssineet ja esittäneet miimejä miellyttääkseen ja lepyttääkseen jumalia ja varmistaakseen kyläyhteisönsä ja perheensä hedelmällisyyden, hyvän sadon ja metsästysonnen. Tämän kaltaisissa riittitapahtumissa ei välttämättä ollut selvää eroa katsojien ja esiintyjien välillä. Vähitellen esiintyjät, eli ne joilla oli erityistaitoja, erottuivat muista palvontamenoissa mukana olevista osallistujista. Esitystilanne, jossa on esiintyjät ja katsojat, alkoi muotoutua.
Länsimaisen teatterin alku: Dionysos-juhlat
Kreikassa palvottiin useita jumalia, mutta teatterin kannata heistä tärkein on Dionysos eli kasvillisuuden, hedelmällisyyden ja viinin jumala. (Hän erosi muista kreikkalaista jumalista siten että hänen ajateltiin vaikuttavan suoraan kansan elämään.)
Hänen kunniakseen vietettiin erityyppisiä rajuja juhlia, suuria kansanjuhlia sekä papin johdolla rituaaleja. Dionysokselle ei useinkaan rakennettu erillisiä temppeleitä vaan sellaisiksi muodostuivat teatterit.
Draaman kehitys
Draama kehittyi osittain Dionysoksen kunniaksi vietetyistä seremonioista, joissa oli mukana oodeja laulava ja tanssiva kuoro, joka oli pukeutunut esimerkiksi eläimiksi tai satyyreiksi. Vähitellen juhliin tuli mukaan enemmän mytologista materiaalia, kuten tarinoita Dionysoksesta. Vielä myöhemmin niihin liitettiin tarinoita sankareista, kuten Tseuksesta, Jasonista ja Prometheuksesta. Kuoron johtajasta tuli puolidramaturgisten monologien esittäjä ja hän omaksui sankarin roolin. Ajan kuluessa osa rituaalisista piirteistä muuttui maallisemmaksi dialogiksi ja miimiksi, mutta myös rituaalisia piirteitä säilyi. Useat kreikkalaiset tragediat tapahtuivat alttarin ympärillä. Kuoro oli näyttämöllä koko esityksen ajan. He lauloivat jumalille huomautuksia (invocations) ja kommentoivat juonta sekä moraalisesta että uskonnollisesta näkökulmasta.
Dionysosjuhlien tapahtumapaikkoja
600-luvulta eaa. lähtien Dionysoksen kunniaksi järjestettiin rituaaleja, joissa pappi uhrasi alttarilla tanssijoiden ympäröimänä ja huilunsoittajien säestyksellä.
Maaseudulla näitä juhlia saatettiin viettää millä tahansa avoimella paikalla kylässä, esimerkiksi pengerretyllä, pyöreällä tasoitetulla alueella, jota käytettiin viljan puimiseen ja viinin käsittelyyn. Kaupungeissa luonteva juhlapaikka oli tori eli agora.
Ateenan agoralla oli aukio, jota kutsuttiin orchestraksi. Katsomona toimivat puiset penkit tai telineet - joita kutsuttiin ikriaksi - jossa yleisö saattoi istua ja katsella juhlamenoja. Näitä juhlapaikkoja ei kuitenkaan voi suoraan luokitella teattereiksi.
Ateenan torin katsomon romahtaminen
Varsinaisten teattereiden kehitystä joudutti luultavasti Ateenan agoran (torin) ikrian (katsomon) romahtaminen varhaisella 500-luvulla eaa. Onnettomuuden vuoksi Dionysoksen kunniaksi järjestetyt juhlamenot siirrettiin Ateenassa Akropolin etelärinteelle, jossa vieläkin on Dionysos-teatteri. Katsomo rakennettiin tukeutumaan vuoren rinteeseen ja sen edessä oli esiintymisalue, eli orchestra.
Samanlaisia kokonaisuuksia rakennettiin myös muualle Kreikkaan. Tutkijat ovat montaa mieltä siitä, minkä muotoisia orchestrat olivat ja missä paikoissa eri elementit, kuten esimerkiksi alttari teatterissa sijaitsi. Joidenkin tutkijoiden mukaan orchestra oli aluksi suorakaiteen muotoinen, eikä pyöreä jollaiseksi se ajan kuluessa muotoutui. Antiikin ajan teatterit olivat ulkoilmateattereita. Ne rakennettiin vuorten rinteille siten että katsomosta näki kauas laaksoon tai merelle. Upea maisema riitti lavastukseksi.
Thorikosin teatterin eri vaiheita
 |
A) myöhäinen 500-luku eaa. Katsomon penkit ovat puiset. Orchestra on suorakaiteen muotoinen. Alttari sijaitsee orchestran reunassa. |
|
B) 400-luvulla eaa. Puiset penkit on vaihdettu kivisiin: katsomon reuna kaareutuu orchestran ympärille. Orchestran toiselle reunalle on rakennettu temppeli Dionysokselle. Temppelin ja katsomon väliin jää sisäänkäynti orchestraan nimeltään parodos. Suoraan temppelin vastapäätä oli alttari ja takana rakennus, jossa oli kaksi huonetta, joita käytettiin pukuhuoneina. |
|
C) 300-luvulla eaa. Katsomon koko on kasvanut miltei kaksikertaiseksi. Vuoren seinämä ei enää riitä tukemaan katsomoa vaan se tarvitsi omat tukirakenteet. Seuraavassa kehitysvaiheessa kiveen hakattu katsomo muuttuu ellipsin muotoiseksi. |
Teltta roolipukujen ja naamioiden vaihtoa varten
Kreikan klassisen teatterin eläessä kukoistuskauttaan 400-luvulla eaa. esityksissä oli kolme näyttelijää, jotka esittivät näytelmän kaikki roolit. Näyttelijät käyttivät eri rooleissa erilaisia naamioita ja pukuja sekä jaloissaan korkeapohjaisia jalkineita, joita sanottiin koturneiksi. Vaihtaakseen pukuja ja naamioita näyttelijät tarvitsivat pukuhuoneen. Sitä varten tehtiin rakennelma, jota nimitettiin skeneksi, joka tarkoitti telttaa tai majaa.
Skenen sijoituspaikaksi vakiintui lopulta katsomon vastapäinen orchestran reuna. (vrt. Thorikosissa pukuhuone orchestran sivussa.) Aluksi skene oli tilapäinen telttamainen rakennus. Tutkijat ovat kiistelleet paljon siitä, missä vaiheessa skenestä tuli pysyvä näyttämörakennus ja missä vaiheessa siitä tuli esitykseen kuuluva osa.
Skene osaksi teatteriesitystä
Varhaisissa kreikkalaisissa näytelmissä niiden tapahtumapaikka tuli ilmi teksteissä ja esityksissä tarvittiin vain vähän lavasteita; kuten alttari, jonka ympärillä oli patsaita tai rakennus jossa oli ovi. Nämä elementit rakennettiin tarpeen mukaan ja väliaikaisiksi. Kun näytelmätekstit vähitellen muuttuivat monimutkaisemmiksi, alettiin tarvita muutakin taustaa tapahtumille kuin kaunis maisema, joka avautui orchestran takaa.
Väliaikainen skenerakennus alkoi muuttua yhä monimuotoisemmaksi ja lopulta siitä tuli erottamaton näyttämön osa. Yleisesti ajatellaan, että ensimmäinen näytelmä, jossa käytettiin skeneä näyttämörakenteena oli Aiskhyloksen Oresteia vuonna 458 eaa. Se oli luultavasti ensimmäinen tragedia, jonka tapahtumat vaativat rakennuksen taustakseen.
Ajan kuluessa skene osoittautui käyttökelpoiseksi. Näyttelijät saattoivat astua esiin tai poistua skenen ovien kautta. Skenen eteen rakennettiin lisätilaksi proskene, jossa näyttelijät esiintyivät, mutta kuoro esiintyi edelleenkin orchestrassa.
Teatteritekniikkaa
Skenenrakennuksen kattoa käytettiin, joko esittämään korkeaa paikkaa tai jumalat saattoivat ilmestyä sieltä. Euripideen ja Aristofaneen näytelmissä tarvittiin ja käytettiin jumalien ja jumalattarien sisääntuloihin ja poistumisiin laitteita (mechane tai machina). Mechane oli jonkinlainen lennätinlaite, jonka avulla roolihahmo saattoi lentää tai riippua ilmassa. Tämä nostokurkimainen laite oli luultavasti piilossa niin, että näyttelijä pystyi kiinnittymään siihen yleisön huomaamatta.
Toinen käytetty laite oli ekkyklema eli pyörillä kulkeva vaunu, jonka päälle järjestettiin taulumaisena kuvana jotakin, mitä oli tapahtunut ja mitä ei haluttu esittää tai näytellä yleisön edessä, kuten taistelussa katuneen ruumis. Kreikkalaisissa näytelmissä ei koskaan esitetty väkivaltakohtauksia ja näissä ekkylema-vaunun kuvissa näytettiin yleisölle väkivallan lopputulos. Joissakin näytelmissä roolihenkilö saattoi olla vaunuissa tai linnun selässä jolloin vaunu oli lavastettu valjakoksi tai linnuksi.
Kreikkalaisessa teatterirakentamisessa on kaksi huomionarvoista piirrettä. Ensinnäkin niissä oli hyvä akustiikka. Näyttelijöiden ääntä ei tarvinnut vahvistaa, vaikka katsomot olivat suuria. Toiseksi teatterit olivat aina erittäin kauniilla paikoilla. Tämä johtui osittain siitä, että teatterin alkulähde olivat Dionysokselle järjestetyt juhlat ja kulttipaikaksi pyrittiin valitsemaan mahdollisimman vaikuttava ja ylevä paikka ja tällä tavalla ositettiin kunnioitusta Dionysokselle.
