Skenen näyttelijäntyö-osassa katsotaan, mitä kuvat puhuvat, mitä ne kertovat esityksestä ja näytelmän yhdestä roolisuorituksista. Poikkeavatko eri aikoina tehdyt saman roolin tulkinnat toisistaan? Mitä kuva kertoo esityksen tyylilajista? Voiko kuvasta lukea esitystradition muutoksia? Miten roolin ulkoinen olemus, puvut, maskeeraus ja hiukset vaikuttavat meidän tulkintaamme roolisuorituksesta?

Otokseen on valittu sekä klassikkonäytelmiä joista on esitetty kymmeniä tulkintoja 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään sekä uudempia näytelmiä, jotka ovat omana aikaan poikenneet valtavirrasta ja luoneet teatteriesityksille uudenlaista muotoa ja sisältöä.

Teatteritaiteen erityispiirre on hetkellisyys. Emme koskaan voi palata jo esitetyn näytelmän äärelle, kuten maalauksen tai veistoksen tai elokuvan pariin voi palata. Teatteriesityksistä jää jäljelle valokuvia, lavastus- ja pukuluonnoksia, lavastuksia ja niiden osia, roolipukuja, näytelmien käsikirjoituksia, valolaitteita eli kaikenlaisia konkreettisia asioita, mutta näyttelijäntyö, esityksen ydin, katoaa.

Koska emme voi saada kiinni menneitä hetkiä, näyttelijäntyötä on vaikeaa jälkeenpäin tutkia. Yksi tapa yrittää lähestyä menneiden esitysten maailmaa, on tutkia niistä otettuja valokuvia ja lukea aikalaisten kirjoituksia eli teatterikritiikkejä. Historiaa on hyvä tuntea, koska aikaisemmin tehdyistä asioista, tulkinnoista, ajattelutavoista ja virheistä voi oppia ja saada uusia virikkeitä.

Näytelmän esitys on kokonaisuus, johon vaikuttavat kaikki sen tekemiseen osallistuvat ihmiset. Näyttelijäntyöhön, roolisuoritukseen vaikuttaa näyttelijän persoonan lisäksi usein keskeisesti ohjaaja ja hänen tulkintansa näytelmästä ja sen sisällöstä. Voikin tuntua hiukan keinotekoista irrottaa yksi roolisuoritus esityskokonaisuudesta, kuten tässä näyttelijäntyö-osassa tehdään. Asettamalla yksi rooli suurennuslasin alle voi kuitenkin auttaa näkemään asioita, sekä roolien tulkinnasta, että koko esityksen painotuksista ja tyylilajista.

Teatteriarvosteluissa pyritään kuvaamaan ja arvottamaan teatteriesitystä ja sen eri osatekijöitä. Taiteen arvioiminen on aina subjektiivista. Kahden katsojan mielipide ja näkemys samasta esityksestä voivat poiketa toisistaan. Katsomiskokemukseen vaikuttavat esimerkiksi koulutustausta, aikaisemmin nähdyt esitykset, henkilökohtaiset mieltymykset ja niin edelleen… Tämän vuoksi teatteriarvosteluihin pitää suhtautua kriittisesti. Arvostelun kirjoittaja on useimmiten kuitenkin ammattilainen, joka on tottunut teatterin katsoja. Teatterikritiikki on kirjoittajan tulkinta, joka on syntynyt katsomiskokemuksesta. Se on dokumentti, jonka avulla saamme tietoa esityksen tyylilajista, näyttelijäntyöstä ja visuaalisesta ilmeestä. Kritiikin avulla voi muodostaa käsityksen siitä, minkälainen esitys on ollut.

Myös teatterikuvien tulkinnassa on oltava varovainen ja lähdekriittinen, koska kuvia on eri aikoina otettu sekä erilaisilla tekniikoilla että eri tarkoituksiin. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella kuvia otettiin studioissa roolipuvut päällä. Myöhemmin 1900-luvulla kuvia otettiin näyttämöllä, mutta staattisista tilanteista. Kun kameratekniikka kehittyi 1950-luvulla voitiin ottaa kuvat elävistä tilanteista ja kuvilla haluttiin kertoa näytelmän sisällöstä ja tulkinnasta. 1980-luvulta lähtien teatterikuvat saattavat olla taidevalokuvia, joissa on vain viitteittä esitykseen tai mainoskuvia, jotka on kuvattu roolipuvut päällä jopa ennen ensimmäisiä harjoituksia.