Näyttelijän ”toinen iho”

Materiaali- ja värivalinnat vaikuttavat siihen miltä puku näyttää ja kuulostaa, mutta myös siihen, miltä se tuntuu esiintyjän yllä. Puvun on sanottu olevan kuin esiintyjän toinen iho. Se vaikuttaa esimerkiksi siihen, millä tavoin esiintyjä liikkuu. Mikäli esiintyjä haluaa, tätä voidaan käyttää hyväksi monin tavoin. Liikettä voidaan rajoittaa vaikkapa kireällä tai painavalla vaatetuksella tai toisaalta mahdollistamalla hyvin vapaa liikkuminen käyttämällä joustavia materiaaleja.

Pukusuunnittelijan ammatti

Puvuilla on oma kielensä, joka pitää tuntea silloin kun valmistetaan esitystä. Pukusuunnittelijan ammattitaitoon kuuluu ottaa huomioon monenlaiset seikat, joiden avulla puvuista rakentuu osa esityksen taiteellista kerrontaa; minkälaista tunnelmaa tavoitellaan, mitkä väreihin, materiaaleihin tyyliin ja muotoon liittyvät ratkaisut parhaiten palvelevat kerrontaa ja esiintyjäntyötä, miltä etäisyydeltä katsojat näkevät puvut. Lisäksi pukusuunnittelija huolehtii myös käytännön toteutukseen liittyvistä asioista, esimerkiksi kuka valmistaa puvut, mistä materiaalit hankitaan, miten pukuja huolletaan esityskauden aikana ja kuinka suuri budjetti on käytössä. Pukusuunnittelijan lähimpiä yhteistyökumppaneita ovat esityksen ohjaaja ja koreografi, esiintyjät, lavastaja, valo- ja äänisuunnittelijat sekä tietysti pukujen toteuttajat.

Työkuvassa pukusuunnittelija Liisi Tandefelt sovittaa roolipukua ja naamiota tunnistamattoman näyttelijän päälle Turun Kaupunginteatterin vuoden 1976 Rasvahattu-esitystä varten. Kuva Mainosstudio Gerdes & Koszubatis.

Näytelmän Miten kalat suutelevat työryhmä neuvottelee. Kuvassa oikealta Kansallisteatterin tiedotuspäällikkö Timo Martin, lavastaja Pekka Heiskanen, ohjaaja Lisbeth Landefort sekä mahdollisesti kirjailija Daniel Katz. Esityksen ensi-ilta oli 25.9.1974. Kuva Kari Hakli.

Puvustuksen toteutus

Etenkin pienissä teatteri-, tanssi- ja oopperaryhmissä pukusuunnittelija saattaa osallistua pukujen toteutukseen varsin paljon tai jopa tehdä itse koko toteutustyön. Pukuja ei aina valmisteta alusta lähtien, vaan usein esityksen puvustus syntyy yhdistelemällä erilaisia elementtejä: vanhoja varastopukuja, jotain lainattua, jotain esitystä varten ostettua ja jotain sitä varten valmistettua. Välittääkseen yhteisten keskustelujen, käsikirjoituksen tai liikemateriaalin pohjalta syntyneet ideansa muulle esitystä valmistelevalle työryhmälle, pukusuunnittelija voi tehdä pukuluonnoksia tai kuvakollaaseja joihin hän on kerännyt pukujen tunnelmaa, värimaailmaan ja muotoon liittyviä kuvia.

Pukusuunnittelija Liisi Tandefeltin työskentelyä Turun Kaupunginteatterin vuoden 1976 esityksestä Rasvahattu.
Kuva Mainosstudio Gerdes & Koszubatis.

Esityksen harjoituksiin tuodaan usein harjoitusvaatteita ja jalkineita kun roolihahmoa rakennetaan yhdessä harjoitusten mittaan. Harjoitusvaatteet ovat tärkeitä etenkin silloin kun puvut tulevat vaikuttamaan esiintyjän liikkumiseen erityisen paljon. Näin voi käydä esimerkiksi kauas menneisyyteen sijoittuvassa esityksessä, jossa on päätetty käyttää historiallista tyyliä tavoittelevia epookkipukuja tai esiintyjän vartaloa ja liikkumista voimakkaasti muokkaavia fantasiapukuja.

Kirjallisuutta ja lisätietoa aiheesta:

Merja Levo 2009: ”Kuvista näyttämöpuvuiksi”, teoksessa Puvut, Pirjo Valinen.
Reija Hirvikoski 2009: ”Rooli + vaate = hahmo. Esityksen kokonaisyhtälö”, teoksessa Puvut, Pirjo Valinen.
Marja Uusitalo 2005. ”Tanssin puku – näkyä ja konkretiaa”, teoksessa Näytös vailla loppua. Teatterin ja tanssin vuosi 2005.

Peli: Profiloi roolihenkilö