Museossa ei ole vieläkään sähköjä. Teatterikissa, Arkistomato, Kuiskaajahiiri ja Museomestari Sisu sinnittelevät pimeydessä muutaman taskulampun varassa. ”Olen kokeillut kaikki sulakkeet, johdot, käytössä ja käyttämättömänä olevan tekniikan ja vääntänyt päävirtakytkintä 10 kertaa”, kertoo Museomestari Sisu.

Avaruusseikkailu 2020 harjoituksia halutaan jatkaa sähkön puutteesta huolimatta ja toiveena on tällä kertaa valotilanteiden ehdotus työstettävään kohtaukseen (avaruusraketin laskeutuminen ja kuun pinnalla oleilu, osa 5 ääni). Museomestari Sisu rymyää valovarastossaan ”Profiilivalonheitin, Planoconvexvalonheitin, Fresnel-, Pebble- ja Prismconvex -valonheittimet, Flood-hajavalonheitin, Cycloramaheitin, Par-valonheitin, Seurantaheitin, Svoboda, Efektiprojektorit”, mumisee Sisu ja kaivaa varastostaan mitä erilaisimpia valonheittimiä ja linssejä.

”Nuo kuulostavat dinosaurusten vaikeilta nimiltä, eikä noista ole mitään apua, kun meillä ei ole sähköä. Luulisi riittävän valo taskulampusta, jos on niin tärkeää että se oma naama näkyy. En jaksa kuunnella kaikkia vaatimuksia ja minulla on hirveä juustovoileivän himonälkä!” valittaa Kuiskaajahiiri.

Kaikilla alkaa olla ärtynyt ja turhautunut olo pitkittyneestä tilanteesta ja Teatterikissa sähähtää Kuiskaajahiirelle: ”Olipa ikävästi sanottu, ei varmasti ole tällä kertaa oman naaman näkymisestä kyse, eikä mikään ole muutenkaan ihan noin yksinkertaista, että riittää kun naama näkyy! Esityksen kokonaisuutta ei rakenneta niin, että on ihan sama millaisen tuolin tai seinän sinne valitsee lavastukseksi tai mikä rooliasu hahmolle valitaan tai kunhan nyt jotain musiikkia ja ääntä laittaa. Valosuunnittelijallakin on samalla tavalla oma tehtävänsä, katso nyt mitä museon teksteissäkin kerrotaan!”

Kuiskaajahiiri pyöräyttää silmiään Teatterikissalle: ”No jotkut saattavat nähdä paremmin pimeässä, mutta ota nyt sitten kekälesilmä käteesi ja OLE ERITTÄIN YSTÄVÄLLINEN ja kerro sitten mitä siinä sanotaan”, näpäyttää Kuiskaajahiiri.

Teatterikissa ei miltei pysty lukemaan tekstejä, koska hänen silmänsä ovat kiukusta viiruina. ”Suunnitellessaan valaistusta esitykseen valosuunnittelija luo visuaalista sisältökokonaisuutta… se on tekstin, ohjauksen, esiintyjien, musiikin ja äänisuunnittelun, lavastuksen ja puvustuksen kanssa vuorovaikutuksessa. Esityksen rakentaminen on YHTEISTYÖTÄ… toisilta se näköjään sujuu, toisilta ei…, jossa työryhmä pohtii esityksen kaikkia elementtejä ja tyyliratkaisuja. Välineinään valosuunnittelija käyttää valon suuntaa, valon ja varjon suhteita, valon voimakkuutta, muotoa, liikettä, rytmiä ja väriä.”

”Nyt loppuu tuo nokittelu ja riitely", tuhahtaa Arkistomato kyllästyneenä, ”Pyytäkää toisiltanne anteeksi ja mietitään mistä saamme valoa. Ei sitä sähköä aina ennenkään ollut ja hyvin pärjättiin!”

Arkistomato kiertää kehonsa kerälle mukavaan asentoon, tekee muutaman hengitysharjoituksen ja aloittaa muistelunsa. ”Kun olin vielä pieni mato, valonlähteet olivat elävää tulta: kynttilöitä, soihtuja ja öljylamppuja. Jos valoa haluttiin muokata tai voimistaa käytettiin linssejä tai mekaanisia himmentäviä läppiä, joita laskettiin valon eteen. Valaisimet olivat pääosin kulissien väleissä. Katsomo ja näyttämö oli valaistu niiden yläpuolella riippuvilla kyntteliköillä, niistä saatiin yleisvaloa. Joskus oli tukalat paikat, kun steariinia valui kynttilöistä niskaan. Muistan erään rouvan kirkuneen suorastaan hysteerisenä. Muistaakseni sain jopa pientä palkkaa, kun kiemurtelin kyntteliköissä niitä puhdistamassa ja vaihtamassa niihin uusia kynttilöitä, 'kynttilän niistäjiksi' meitä taidettiin kutsua. Lasimaljoja täytettiin värillisillä nesteillä ja taakse asetettiin valonlähde ja metalliheijastin”.

Kaikki kuuntelevat häntä haltioituneena. ”Sinä olet todella elänyt jo ainakin 1600-luvulla”, huokaa Teatterikissa silmät lautasen kokoisina.

”Muistan myös pienenä matona livahtaneeni salaa Fantasmagoria-esitykseen eli taikalyhtyä hyödyntävään kauhuspektaakkeliin. Yleisöä viritettiin tunnelmaan kuljettamalla heitä kolkoissa käytävissä ja vietiin johonkin jännittävään esitystilaan ja lukittiin sinne. Tämä kaikki kuului esitykseen. Taikalyhty – Laterna magica oli vähän kuin diaprojektorin, elokuvaprojektorin ja profiilivalonheittimen sekoitus. Kuva taustaprojisoitiin kankaalle taikalyhdyllä ja liikuteltiin sitä eri etäisyyksille, jolloin näytti että esim. kummitus syöksyi pimeydessä kohti.”
 

Vasemmalla: Phantasmagoria a View in Elephanta. Käyttölupa CC BY-SA 2.0. Alkuperäinen kuva täällä. Oikealla: Étienne-Gaspard Robert (designer & publisher), Lejeune (engraver) / Public domain. Alkuperäinen kuva täällä.

”Toinen jännittävä oli Pepperin haamu (Pepper’s Ghost), jossa heijastettiin näyttämön alla kirkkaasti valaistu hahmo näyttämön eteen asetetulle lasille. Lasille heijastunut kuva sekoittui näyttämöllä oleviin eläviin esiintyjiin. Mutta siellä se haamu leijaili, hyvin elävänä”, muistelee Arkistomato.
 

Le Monde Illustré / Public domain. Alkuperäinen kuva täällä.

Tässä kohtaa Kuiskaajahiiri ja Teatterikissa ovat kauhistuneena kiivenneet Sisun päälle turvaa hakemaan. ”Minuakin pelotti aluksi, mutta sitten kun näin miten niitä laiteita käytettiin, en pelännyt enää. Kiinnostuin tekniikasta ja siitä kuinka suuri vaikutus sillä on ollut teatterin kehittymiseen”, kertoo Arkistomato.

Lue lisää valon historiasta: https://www.teatterimuseo.fi/oppimateriaalit/skene/historiaa/valo.php

”Kaasu- ja kalkkivalon kautta päästäänkin sähkövaloon ja siitä taas siihen, että sitä ei nyt ole ja illan harjoitukset lähestyvät. Ennen kuin alamme kehitellä valaistusta kohtaukseen itse, on tärkeää ymmärtää jotain teatterista ja valosta. Kaivahan Arkistomato videoaparaatistasi eräs filmi”, pyytää Sisu.

Katso Sisun Arkistomadolta pyytämä video.

 

 

”Tulee mieleen, että näyttämövalaistushan on vähän kuin maalaamista! Rakastan värejä, nyt vain pensselinä ovat valonlähteet ja maalauspohjana näyttämön tila. Kokeilin kerran VR-laseilla virtuaalitodellisuudessa maalaamista ja lavastuksen tekoa, se oli huikeaa! Olin myös siellä merenpohjassa ja kädessäni oleva ohjain toimi taskulamppuna ja sillä valaisin aina niitä kohtia, joita halusin näkyviksi”, kertoo Teatterikissa haltioissaan.

Teatterissa valosuunnittelija luo erilaisia valotilanteita ja tunnelmia käyttämällä erilaisia värikalvoja valonheittimien edessä.
 

”Samalla tavalla kuin etsimme aiemmin ääniä, niin jokainen tutkii nyt millaista valon muotoa, suuntaa, voimakkuutta, liikettä tai väriä saa aikaiseksi eri välineillä joita löydätte. Valitkaa hämärä tila, se ei ole nyt ongelma täällä museossa,  ja malliksi jotain kolmiulotteista. HUOM! Elävä tuli on teiltä kuitenkin kielletty! Muistattehan sen!” ohjeistaa Sisu.

”Hei löysin tämmöisen taulukon tekniikkakopin nurkasta rytättynä, joku oli tehnyt siitä itselleen pedin. Ehkä tätä voisi käyttää myös inspiraation lähteenä!”, huutaa Kuiskaajahiiri kovaan ääneen ja heittää paperin muille nähtäväksi.
 

Värit ja niiden merkitykset Maurice Déribérén mukaan. Alkuperäinen julkaistu kirjassa ”Le couleur dans les activités humaines" (Väri inhimillisissä toiminnoissa) vuonna 1959.

Katso millaisia kokeiluja he valolla tekivät! ”Valokiilaan” avustajaksi he valitsivat Teatterimuseolla harhailevan näyttelijän haamun.
 

 

Tästä linkistä löytyvät ylläolevat tehtävät tekstimuodossa.

”Jäin miettimään, että mistäs sinä tuon väritaulukon löysitkään”, Museomestari Sisu pohtii. Kuiskaajahiiri näyttää Sisulle tekniikkakopin pimeimmän ja kauimmaisen nurkan. ”Taulukko ei ole päätynyt tänne vahingossa. Hetkinen mikäs pölyvana täältä lähtee?” Sisu huomaa.

Koko porukka seuraa pölyvanaa joka kiertää tekniikkakoppia, yhtäkkiä he näkevät jotain vilahtavan taskulampun valossa ja huitovat taskulampun valokeilalla yrittäen löytää kohteen. Yhtäkkiä valokeila osuu johonkin, hahmo pysähtyy ja tuijottaa heitä silmät pyöreinä. Ja mitä he näkevätkään!
 

PÖLYPALLERON

”Ei imuria, ei imuria, säästäkää minut! Lupaan, etten pyöri enää lattialla!” Pölypallero tunkee itsensä pääkytkimen taakse piiloon ja heiluttaa pientä valkoista lippua rauhan merkiksi.

”Tule pois sieltä sähköjen pääkytkimen takaa, olet blokannut sen niin ettei kytkin käänny loppuun asti ja virrat eivät mene päälle. Olemme olleet museossa jo kauan ilman sähköjä”, pyytää Teatterikissa rauhallisesti. Pölypallero tulee kytkimen takaa pois, Sisu vääntää pääkytkimen pohjaan asti ja sähköt palaavat Teatterimuseoon.

”En halunnut mitään pahaa vaan pakenin imuria. Tykkään asua täällä ja seurata mitä kaikkea kävijät ja te teette. Kukaan ei halua nähdä tällaista pölykasaa silmissään”, Pölypallo kuiskaa värisevällä äänellä ja kyyneleet valuvat sen silmistä muuttaen pölyn rinnuksilla harmaaksi klimpiksi. Se lähtee surullisena laahustamaan kohti hissiä. ”Hyvästi ja anteeksi, lähden jälkiä jättämättä.”

"SEIS, sinä et lähde mihinkään! Meillä täällä Teatterimuseossa jokainen on yhtä tärkeä, arvokas ja saa olla sellainen kuin on. Haluamme että jäät ja tarvitsemme apuasi tulevassa esityksessämme. Kiinnostaako olla mukana valo- tai äänitiimissä? Entä pukusuunnittelu, lavastus tai käsikirjoittaminen? Haluatko ohjata? Hmmm… entä näytellä?” Teatterikissa kyselee. Pölypalleron poskille hiipii puna ja se katsoo ujosti maahan.

”Tämä on selvä juttu! Pölypallero, sinä olet TÄHTI!” Kaikki halaavat Pölypalleroa ja heittelevät kikattelevaa tulevaa tähtinäyttelijää ilmaan. ”Ensin kahvia ja pullaa, sitten alamme suunnitella esitystä”, muistuttaa Kuiskaajahiiri suu jo pullaa täynnä.
 

 

Lähteet:

Tarja Ervasti: Valon historia -kurssin materiaali

Skene, Teatterimuseo

Mielenkiintoiset kotisivut vanhasta valotekniikasta https://www.luikerwaal.com/index.htm