Taiteellinen ajattelu

Vastuullinen suunnittelu

Vastuullinen suunnittelu

Ojamaa näki pukusuunnittelun vastuullisena tehtävänä kliseisten roolihahmojen kyseenalaistamisen. Roolimiehityksellä oli Ojamaan mukaan suuri merkitys siinä, ettei teatterista tulisi itseään toistavaa tai vääränlaisia stereotypioita ruokkivaa. Kyse ei hänen mielestään pitäisi olla siitä että joku näyttelijä oli itse tietyn tyyppinen ulkoisesti, vaan siitä miten näyttelijä pystyi hahmottamaan esitettävän henkilön sisäisen maailman ja kuinka
se näkyi ulospäin.

”Uuden ja ennenkokemattoman hyväksyminen on vaikeampaa kuin vanhan. Siksi huoraa esittävällä on aina verkkosukat, siksi pahuutta ei koskaan näyttele teatterin kaunein mies.”
                                                                                                                                           - Fondi Teatterimuseon vuosikirja 4, 1991

Ojamaa suunnitteli puvun aina tietyn näyttelijän päälle, puku syntyi näyttelijän ehdoilla ja tämän ominaislaatu vaikutti vaatetuksen suunnitteluun.  Ojamaalle ei ollut tärkeää ainoastaan se miltä puku näytti suhteessa kokonaisilmeeseen, vaan myös se miten näyttelijä koki puvun ja otti sen osaksi roolihahmoa.
Ojamaa piti tiettyä psykologista silmää pukusuunnittelijan tärkeimpänä ominaisuutena.