Kotimaisen uuden näytelmän tarjonnasta 1930-luvulla vastasi jo ensimmäinen kaupunkilaiskirjailijoiden sukupolvi. Heille oli ominaista notkea, nokkela dialogi ja kyky tavoittaa ajassa muodikasta ja vetoavaa. Koska monet hankkivat elantoaan myös muussa kirjallisessa työssä, nimitetään ryhmää lehtimiesdramaatikoiksi, vaikka joukossa oli monta pätevää naista. Viipurissa heidän uudet hauskuutensa esitettiin heti pääkaupungin jälkeen: Mika Waltari, Seere Salminen (Serp), Elsa Soini, Yrjö Soini (Agapetus) ja Toivo Kauppinen (Topias). Sotilasfarsseille oli Suomen suurimmassa varuskuntakaupungissa yleisönsä, mutta vielä paremmin sille yhteiskunnallisten rakkausnäytelmien sarjalle (Niskavuoret, Juurakon Hulda), jonka avulla Hella Wuolijoki (Juhani Tervapää) alkoi hallita lippukassoja. Wuolijoen Vastamyrkky oli viimeinen ensi-ilta ennen talvisotaa.