Teatteri, näyttämö ja lavastus

Teatterista Suomessa 1600, 1700 ja 1800-luvulla

Yliopistonäytännöt 1600-luvulla

Suomalaiset saivat 1600-luvulla ainoastaan teatterin kaukovaikutteita. Täällä ei ollut, eikä Suomessa vieraillut, ammattiteattereita eikä - näyttelijöitä. Tietoa teatterista tuli Suomeen ja tarkemmin sanottuna Turun Akatemiaan esimerkiksi suoraan Ruotsista tulleiden opiskelijoiden ja opettajien mukana sekä teatterista kiinnostuneiden Euroopassa matkustaneiden ja opiskelleiden tiedemiesten välittämänä.

Teatteriesityksiä tehtiin vain Turun Akatemiassa jonka vihkiäisissä vuonna 1640 nähtiin teinien eli opiskelijoiden valmistama teatteriesitys. Näytelmän esityskielestä ei ole varmaa tietoa, mutta se oli joko latina tai ruotsi. Esityksen harjoitti monipuolinen tiedemies Mikael Wexonius ja näytelmän nimi oli Studentes (Opiskelijat). Teksti on kadonnut, mutta mainintoja sen sisällöstä löytyy. Näytelmän aiheena oli yliopistomaailma ja teemana ahkeruuden ylistys. Käännöksen tai mukaelman lähtökohta oli ollut puolalaisen Christophorus Stymeliuksen näytelmä.

Yliopistoteatterin ajoilta on säilynyt kolme ruotsinkileistä näytelmää joita opiskelijat ovat esittäneet: Jacob Chronanderin Surge (Nouse) 1647 ja Bele-Sanack (Kosiopuhetta) 1649 sekä Erik Kolmodinin jouluaiheinen Genesis Aetherea 1659.

Näytelmässä Surge on samankaltainen tuhlaajapoika-teema, kuten oli ollut näytelmässä Studentes (Opiskelijat). Laiska ylioppilas Circeius ei tee niin kuten personoitunut Ahkeruuden henki Diligentia ehdottaa vaan valitsee Laiskuuden Negligentian tien ja viettää opiskeluaikansa humussa ja ilottelevassa elämässä. Isä yrittää saada poikansa parantamaan tapansa, mutta turhaan. Näytelmän lopussa Circeiuksen vanhemmat, tyttöystävä, juomatoverit ja opettajat hylkäävät hänet. Tämän vuoksi Circeius pitää pitkän, kolmen sivun mittaisen, katumus- ja valitusmonologin. Vaikka Circeiukselle käy näytelmän lopussa huonosti hän on näyttämöhahmona paljon kiinnostavampi kuin kunnollinen ylioppilas Palladius, joka on kuiva mallikappale verrattuna Circeiukseen ja häntä ympäröivään veijarijoukkoon. Näytelmätekstin kirjoittaja Jacob Chrorander oli saanut vaikutteita ajatteluunsa Keski-Euroopasta, renessanssin, keskiajan, antiikin ja Raamatun teksteistä.

Viimeisin tieto yliopistonäytännöistä on vuodelta 1671. Monet syyt vaikuttivat siihen, ettei esitysperinne enää jatkunut. Teatterin suosijana tunnettu kenraalikuvernööri Pietari Brahe lähti Suomesta 1653 ja näytäntöjä ei enää saanut esittää akatemian tiloissa. Lisäksi esityksiä mainostavat opiskelijat aiheuttivat järjestyshäiriöitä kaupungilla ja sen takia esitysehtoihin tuli kieltoja ja rajoituksia. Lisäksi yleiseen ilmapiiriin vaikutti, alkava uskonnollinen puhdasoppisuus ei suosinut teatteria.

Kiertueteattereiden kultakausi Suomessa vuosina 1760-1860

1700-luvun puolivälistä lähtien Suomessa alkoi kiertää ulkomaisia teatteriseurueita. Ammattinäyttelijät rohkaisivat ilmeisesti myös harrastajia, koska kiinnostus näyttelemiseen heräsi samoihin aikoihin kun kiertuetoiminta alkoi. Suomalaiset amatöörinäyttelijät esiintyvät yksityistilaisuuksissa, seurapiirinäytännöissä. Sekä ammatti- että harrastajanäyttelijät totuttivat katsojia teatteriin ja mahdollistivat myöhemmän Suomalaisen ammattiteatterin syntymisen.

Vierailevia seurueita tuli Ruotsista, Venäjältä ja Keski-Euroopasta. Esityskieliä oli paljon: ruotsi, saksa, venäjä ja ranska. Vieraan kielen käytön vuoksi katsojat eivät välttämättä aina ymmärtäneet kaikkea, mitä näyttämöllä puhuttiin. Seurueet kiersivät ympäri Suomea Viipurissa, Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa asti.

Kiertävät seurueet joutuivat esiintymään monenlaisissa tilapäisissä tiloissa, tupakankuivausladoissa, vaunuvajoissa, talleissa, laitosten tai yksityisihmisten saleissa, suurilla ullakoilla. Tiettävästi ainakin vuonna 1788 näyteltiin raatimies Bockin kivitalossa ja 1770-luvun lopulla kauppias Tillanderin pihamaalla Helsingissä.

Muutamia pysyviä esitystiloja oli jo kiertueteattereiden alkuvuosina. 1700-luvun puolivälissä kuvernööri H.T von Engelhardtin innostamana Viipuriin oli rakennettiin puinen teatteri- ja naamiaisrakennus P. Annan kaupunginosaan ja Helsingissä toimi 1790-luvulla kaksi komediataloa.

Varsinaisesti 1800-luvun alkuvuosikymmeninä alettiin rakentaa pysyviä esityspaikkoja. Teatterinjohtaja Carl Gustaf Bonuvier (1776-1858) rakennutti Turkuun teatteritalon 1817 joka tuhoutui tulipalossa 1827. Viipuriin rakennettiin kivinen teatteritalo 1832. Turussa vihittiin käyttöön uusi teatteri vuonna 1839. Samalle paikalle rakennettiin uusi talo 1866, jossa Åbo Svenska Teater toimii vieläkin.

Helsingissä kiertävät teatterit olivat esiintyneet mm. Kruunuhaan entisessä tykistövajassa, joka oli sisustettu teatteriksi 1813. Ensimmäinen varsinainen teatteritalo oli saksalaissyntyisen arkkitehdin Carl Ludwig Engelin piirtämää vuonna 1827 valmistunut puinen rakennus. Vuonna 1860 Helsinkiin rakennettiin arkkitehti Georg Chiewitzin piirtämä teatteritalo. Se paloi jo kolmen vuoden kuluttua, mutta samalle paikalle rakennettiin uusi teatteritalo jonka suunnitteli N. Bennois. Tänä päivänä taloa käyttää Svenska Teatern i Helsingfors.

Alkuaikoina Suomalaisissa teatteritaloissa esiintyivät kiertävät teatteriseurueet. Turun teatteritalossa esiintyi vuosien 1839-89 välillä yhteensä 90 seuruetta eli vierailuja oli keskimäärin kaksi vuodessa. Viipurissa esitettiin vuosien 1750-1870 noin tuhat näytelmää ja näyttelijöitä nähtiin myös noin tuhat. Ryhmien esityskausien pituus vaihteli muutamista esityksistä useiden kuukausien esitysperiodiin.

Olosuhteet näissä teatteritaloissa eivät aina olleet parhaat mahdolliset. Niissä saatto olla talvella niin kylmä, että ”Näyttelijä- ja näyttelijätär –poloiset värisivät vilusta rakkaudesta puhuessaan ja heidän äänensä melkein jäätyi suussa kun he lauloivat tulisia lemmenlauluja.” (J.W. Ruuth. Wiipurin kaupungin historia, I, Wiipuri 1904. Kirjoitettu ennen teatterin peruskorjausta vuotta 1851 (s 913). Ruotsalainen nuori miesnäyttelijä J. Roos kuvailee Viipurin teatteria 1840-luvulta seuraavasti:” Teatteri oli melko hyvässä kunnossa; oli useita kulissikertoja ja täydellinen koneisto. Salongin muodosti avara parketti kiinteine mukavine nojatuoleineen, kaksi aitioriviä sekä ensi rivin alla, parketin ympärillä, ns. baignoire-aitiot. Olin jo ennättänyt saada osan useimmissa näytelmissämme. Miten ihanaa minusta olikaan näytellä tällä näyttämöllä!” s8 Verneri Veistäjä Viipurin ja muun Suomen teatteri. Tilgmannin kirjapaino, Helsinki 1957.

copyright yhteys palaute tuki