Ulkomaisia uutuuksia tarvittiin paljon. Niistä valtaosa oli komedioita, joita käytiin hankkimassa lähinnä Berliinistä ja Pariisista. Viihdeohjelmiston tapaan ne olivat salonkinäytelmiä, joissa liikuttiin aina hienommissa piireissä kuin katsojat keskimäärin. Naisosien esittäjät tarvitsivat paljon elegantteja leninkejä, joita he joutuivat itse kustantamaan. Viipurilaiset vaateliikkeet antoivat luottoa, olivathan näyttelijät kuuluisuuksia ja käveleviä mannekiineja, niin siviilissä kuin näyttämöllä. Komediat tulivat nopeasti kantaesitystensä jälkeen Viipuriin. Ohjelmistossa oli paljon psykologisesti jännitteisiä ja nokkelia asetelmia, mutta vuosikymmenen suuria poliittisia kysymyksiä (fasismi vai kommunismi, demokratia vai diktatuuri, kapitalismi vai kansanrintama) käsiteltiin tuskin lainkaan. Silloin kun poliittisia ja sosiaalisia kysymyksiä käsiteltiin (Olen 26-vuotias, Me, kansa), teatteria syytettiin heti vasemmistopropagandasta.