Teatterin kuului esittää ”arvokasta” ohjelmistoa. Eurooppalaisia klassikoita yritettiin esittää vuosittain, mutta silloinkin valinnat osuivat usein komedioihin. Venäläisestä ohjelmistosta nähtiin Nikolai Gogolin klassikoita (Reviisori, Naimahankkeet), mutta Leo Tolstoin kristilliset melodraamat olivat vähitellen väistymässä. August Strindberg käsitteli näytelmissään Ruotsin ja Suomen yhteistä historiaa, jonka yleisö hyvin tunsi. Shakespearen näytelmät edellyttivät kunnianhimoista ohjaajaa ja hyviä näyttelijöitä – joita Viipurissa 1930-luvun lopulla oli ja jotka mielellään ottivat suurempia haasteita. Hugo von Hofmannsthal oli monipuolinen dramaatikko, jonka Suuri maailmanteatteri perustui barokin aikaiseen draamaan. Eugene O’Neill oli 1930-luvulla vielä aikalaiskirjailija, mutta jo tunnustettu modernin draaman rohkeita ja kipeitä aiheita käsittelevä mestari.