Viihdeohjelmisto – operetit, kansannäytelmät ja hupailut - oli työväenteattereille kompastuskivi. Taiteen ja aatteen vaalijat väheksyivät ja paheksuivat viihdettä, jota suuri yleisö puolestaan rakasti. Viihteen puolestapuhujat pitivät aatedraamoja liian raskaina. Työväelläkin oli oikeus huviin.

Viihteen suurta osuutta ohjelmistoissa ja viihteen merkitystä on tarkasteltava yhteydessä omaan aikaansa. Taloudellinen epävarmuus ja 1930-luvun vaihteen lama kuristivat teatterien toimintaa, ja lisäsivät painetta esittää ”yleisöön meneviä” näytelmiä. Teattereiden oli myös kilpailtava uusien viihdemuotojen – tanssin, elokuvan ja radion – kanssa. Vähäinen julkinen tuki asetti teatterit kassamenestyksistä riippuvaisiksi.

Viihdeohjelmistoa tulee pohtia myös yleisön näkökulmasta. Työväenteattereilla oli perustava sosiaalinen funktio. Työväenteatterissa käynti oli useilla paikkakunnilla jo itsessään kantaaottava teko. Yleisö kaipasi viihdykettä ja pakoa arjesta. Viihdyttävälläkin esityksellä oli itseisarvoa saavutuksena, jonka työväki oli yhdessä saanut aikaan.