Eeva-Kaarina Volanen

Hyvää päivää ja sydämellisesti tervetuloa tänne minun pukuhuoneeseeni. Tämä Kansallisteatteri olikin minun näyttämöni miltei keskeytyksettä 45 vuotta.

Tulin Helsinkiin syyskesällä 1945 saatuani kiinnityksen Suomen Kansallisteatteriin. Minut kiinnitettiin silloin ingenue-näyttelijäksi (nuorten neitoroolien esittäjäksi) ja tuon roolityypin leima pysyi otsallani pitkään. Aloitin tietenkin pienemmissä rooleissa. Ensimmäinen ensi-iltani tällä Suomen päänäyttämöllä oli 5.9.1945 Arvi Pohjanpään näytelmässä Keisarin käräjät, jossa esitin Liisan roolin. Pikkuhiljaa sain suurempia rooleja. Ensimmäinen pääroolini oli Julia Shakespearen Romeo ja Juliassa vuonna 1946. Vuorottelin roolissa itsensä Ansa Ikosen kanssa! Läpimurtoroolini oli Antigone Anouilhin samannimisessä näytelmässä vuonna 1947. Siitä alkoi suuri suosio, jota itsekin yllätyin. Minussa nähtiin sukupolveni tunteiden tulkki. Toisaalta minua pidettiin Suomi-neidon henkilöitymänä. Minusta tehtiin jopa Ida Aalbergin manttelinperijää! Suuria kunnianosoituksia i jokainen!

Tullessani Kansallisteatteriin olin jo 24-vuotias. Olen syntynyt Kuusankoskella tammikuussa 1921. Ensimmäiset kosketukset näyttämölle sain jo kotiseudulla. Liityin vuonna 1941 perustettuun Kuusankosken Kansannäyttämöön, jossa ensimmäinen roolini oli tanssityttö Lauri Auvisen Viinitytössä syksyn 1941 alussa. Ensimmäiset repliikkini sain jo heti samana syksynä, kun esitin Kustaavaa Hella Wuolijoen näytelmässä Niskavuoren nuori emäntä. Sain heti alusta asti positiivisia arvioita ja näyttelijäurani lähti lupaavaan alkuun.

Jatkosota kuitenkin keskeytti esitykset kevättalvella 1942. Lähdimme koko seurueen voimin kiertueelle teatterinjohtaja, ohjaaja Veikko Linnan johdolla. Rintamateatteri II:n jälkeen elokuussa liityin Aunuksen teatteriin, Suomen ensimmäiseen kiinteään rintamateatteriin. Noista vuosista kiihkeine harjoitus- ja esitystahteineen tuli minulle todellinen näyttämökoulu! Ensi-iltoja, esityksiä ja muita viihdytystilaisuuksia oli yhteensä satoja. Esimerkiksi Sabinaa Sam Sihvon Jääkärin morsiamessa esitin yhteensä 67 kertaa!

Ensimmäisen ammattiteatterikiinnitykseni Kotkan maakuntateatteriin kaudeksi 1944–45. Esiinnyin nuorten neitosten rooleissa sekä tanssisolistina operettiesityksissä. Perditan rooli Shakespearen Talvisissa tarinoissa oli se, joka huomattiin pääkaupungissakin ja tuotti minulle kiinnityksen Kansallisteatteriin. Minua pidettiin todellisena löytönä! Niin siis muutin Helsinkiin ja aloitin urani teatterissa, jossa lyhyttä Tampereen-vierailua lukuun ottamatta työskentelinkin eläkeikään saakka.

Kansallisteatterissa jäin siis neitoroolien vangiksi. Esitin Shakespearen tyttörooleja yhden toisensa perään, olin Desdemona vuonna 1947, Viola vuonna 1949, Perdita heti seuraavana vuonna ja Titania-keiju vuonna 1953. Tyttörooleista oli vaikea päästä irti, vaikka täytin jo kolmekymmentä vuotta. Pääsin pois ingenue-rooleista löysin kun seurasin aviomiestäni Sakari Puurusta vuonna 1957 Tampereen Teatteriin, jossa Sakari toimi johtajana. Tampereen Teatterissa roolivalikoimani alkoi monipuolistua. Esitimme uusia, moderneja näytelmiä ja etsimme uutta, pelkistettyä teatterityyliä. Esitin mm. pahaa Salomea Munkin Idealistissa, rehevää Jeanne d’Arcia Anouilhin Leivosessa ja vanhapiikaompelijatar Anna Liimataista Lauri Kokkosen komediassa Laahus. Helsingin kriitikotkin oppivat tuntemaan uudenlaisen, voimakkaan ja dramaattisen Volasen.

Palasin Kansallisteatteriin syyskaudella 1959. Pääsin heti mukaan Eino Kaliman Tšehov-ensembleen, jonka parissa tein kuusi tärkeää Tšehov-roolia, mm. Lokin Ninan, Kolmen sisaren Irinan, Vanja-enon Sonjan ja Kirsikkapuiston Anjan. Kaliman Tšehov-tulkintojen ydin oli ns. stanislavskilainen eläytymisen ja roolihahmon sisäistämisen tekniikka ja siitä syntyvä tyyli. Tämä sopi minulle, sillä olin tutustunut Stanislavskiin jo 40-luvulla Wilho Ilmarin kanssa työskennellessäni.

Näyttelijäurani ei rajoittunut vain teatteriin. Olen työskennellyt myös elokuvassa, televisio- sekä radioteatterissa. Suomi-filmin palveluksessa olin vuosina 1946–57, jolloin tein kaiken kaikkiaan 15 pitkää elokuvaa. Valtaosa niistä oli historiallisia epookkielokuvia. Ensimmäinen elokuvaroolini oli nuori sairaanhoitajataroppilas Tuula Hannu Lemisen ohjaamassa elokuvassa Synnin jäljet vuonna 1946. Vastanäyttelijänäni oli Tapio Rautavaara. Sain ylistävää kritiikkiä. Olin ”herkkä”, ”runollinen”, ”eläytyvä” ja ”neitseellinen”… Muita tunnettuja elokuviani olivat mm. Kesäillan valssi ja Onnelliset, molemmat Hannu Lemisen ohjaamia, sekä Jussi-patsaat minulle tuoneet elokuvat Naiskohtaloita (1948), Ruma Elsa (1949) ja Katupeilin takana (1950). Ihailijani äänestivät minut neljä kertaa Suomen suosituimmaksi naisnäyttelijäksi Elokuva-Aitan lukijaäänestyksissä vuosina 1949–52.

Myös radiolla oli suuri merkitys suosioni rakentumisessa. Näyttelin radioteatterissa vuosina 1947–57 yhteensä 90 koko illan kuunnelmassa. Radioesiintymisiä kertyi yhteensä puolentoista sataa. Television puolella esiinnyin 15 näytelmässä, joista yksi tärkeimmistä oli Larin Paraske näytelmässä Noita laulan joita tiijän.

Aina 1970-luvulle saakka jatkoin suurten roolien tekemistä Kansallisteatterissa. Sitten roolien määrä alkoi valitettavasti vähetä. Käyttämäni stanislavskilainen näyttelemistyyli alkoi vaikuttaa vanhanaikaiselta ja toisaalta vanhenevien naisten rooleja ei ylipäätään ole kovin paljon. Pääroolit alkoivat pikkuhiljaa harveta. Aloin työllistää itseäni runonlausuntailtojen ja kiertueiden avulla. Kiinnostuin 70-luvulla myös monologeista. Juha Mannerkorven Ennen kuin me kaikki olemme hukkuneet oli niistä ensimmäinen, joka saavutti suurta suosiota. Vuonna 1974 minulle myönnettiin viisivuotinen taiteilijaprofessuuri. Työskentelin sen aikana opettajana Suomen Teatterikoulussa alueenani Aleksis Kiven runous.

Jäin virallisesti eläkkeelle Kansallisteatterista vuonna 1990, mutta jatkoin näyttelemistä sekä Kansallisessa että muualla. Naisvoimin vuonna 1987 perustetun Teatteri Raivoisien Ruusujen toiminnassa olin mukana alusta asti. Alussa näyttelin, myöhemmin opastin ja ohjasin muita näyttelijöitä. 50-vuotistaiteilijajuhlaa Kansallisteatterin näyttämöllä vietin vuonna 1995. Siihen mennessä olin näytellyt yhteensä 130 näyttämöroolia. Mieheni Sakari Puurusen sanoikin, että jos kaikki minun näyttämöroolini tulisivat Kansallisteatterin katsomoon, koko permanto täyttyisi niistä. Joka istuimella istuisi Eeva-Kaarina Volanen eri rooliasussa.