Kosti Elo

Hyvää päivää ja tervetuloa valtakuntaani, Tampereen Työväen Teatteriin. Olen Kosti Elo alkuperäiseltä nimeltäni Konstantin Eklund. Synnyin Ruovedellä 1.4.1873. Olen elänyt elämäni vain taiteelle. Olen pysynyt poikamiehenä, minun perheeni on ollut teatteri näyttelijöineen. Tosin harjoitin räätälin ammattia, kuten isänikin, ennekuin antauduin näyttämön palvelukseen.

Ensimmäisen kosketukseni teatteriin sain 15-vuotiaana Tampereella kun näin Suomalaisen Teatterin esittämänä Gustaf von Numersin historiallisen draaman ”Eerikki Puke, Korsholman herra”. Siitä asti teatteri on ollut ainoa intohimoni. Halusin teatteriin. Liityin Työväenyhdistyksen sekakuoroon ja räätälien ammattiosaston huvitoimikuntaan. Ensimmäisiä roolejani oli ylioppilas laulunäytelmässä ”Leimun rannalla”. Minulla oli valtava ramppikuume ja pystyn menemään näyttämölle ainoastaan toverini tarjoaman punssipaukun tukemana. Eihän se kovin hyvin mennyt. Esitin roolini liian vauhdikkaasti ja pöydät ja kulissit kaatuilivat. Vuonna 1894 pääsin paikkamaan, Tampereen työväenyhdistyksen esityksessä, pääosan Ede Ziglietin romanttisessa laulunäytelmässä ”Mustalainen”. Tästä Mustalais-Petin–roolista tuli minulle tärkeä ja rakas. Esitin sitä useita kertoja, viimeisen kerran 40-vuotistaitelijajuhlassani vuonna 1937.

Olisin halunnut päästä Suomalaiseen Teatteriin Helsinkiin näyttelijäksi, mutta minua ei otettu sinne. Tohtori Bergbomin mielestä olin lahjakas, mutta minun kouluttamisen olisi vienyt liikaa teatterin voimavaroja. Sain kuitenkin opetusta näyttämöä varten Suomalaisen Teatterin näyttelijältä Axel Ahlbergilta. Varsinainen teatterikouluni kävin päästyäni ensin vuonna 1897 mukaan Suomalaisen Kansanteatterin kiertueille ja vuonna 1899 sain kiinnityksen Suomalaiseen Maaseututeatteriin. Siellä pääsin näyttelemään harjaantuneiden teatteritaiteilijoiden kanssa. Maaseututeatterin kotipaikka oli Viipuri, mutta se kiersi jatkuvasti eri puolilla Suomea esiintymässä. Kuuluin teatterin henkilökuntaa pari kymmentä vuotta ja sain työskennellä monien merkittävien taitelijoiden kanssa. Vastanäyttelijöinäni oli monia sen ajan kuuluisuuksia kuten Aurora Aspegren, Hilda Pihlajamäki, Tilda Vuori sekä Aapo Pihlajamäki.

Tuohon aikaan tein myös ensimmäisen ulkomaanmatkani kävin Berliinissä 1902. Tämän jälkeen otin tavakseni käydä Keski-Euroopassa ja Neuvostoliitossa tutustumassa teatteriin. Näiltä matkoilta sain paljon vaikutteita joita sovelsin omassa työssäni.

Minut kutsuttiin Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi vuonna 1919 ja olinkin sen johtajana vuoteen 1940 saakka. Järjestin teatterissa paljon koulutusta, koska tiedän kuinka tärkeää ja tarpeellista koulutus on. Pyrin myös luomaan henkilökunnan keskuudessa vahvaa me-henkeä, jotta henkilökunta jaksaisi työskennellä ja taiteellinen taso nousisi. Minun aikanani aluksi harrastajista koostunut teatteri vakiintui ammattiteatteriksi muiden teattereiden rinnalle.

Kansalaissodan jälkeen 1920-luvulla kaikki tarvitsivat mielen virkistystä. Päätin ottaa ohjelmistoon operetteja, ”arjen unohdusta” ja ”kaunista turhuutta”. Esiinnyin itsekin mielelläni opereteissa, lauloin ja tanssin. Kokoajan ohjelmistossa oli myös vakavampia näytelmiä.

1920-luku oli minulle tärkeää aikaa. Tutustuin Berliinissä Max Reinhardtin ja Otto Brahmin moderneihin ohjauksiin. Toin heidän esityksistään saamiani vaikutteita, esityyliä ja ajattelua Suomeen. Luultavasti yksi merkittävimpiä ohjauksiani on ollut Ernst Tollerin Koneittenmurskaajat 1923. Tästä alkoi meillä Tampereen Työväen Teatterissa ekspressionistinen kausi. Luovuimme pelkästään naturalistis-realistisesta näyttämöilmaisusta.

Koko johtajakauteni ajan noudatin ohjelmistovalinnoissani kolmijakoa joka tyydytti toisaalta yleisöä sekä takasi taloudellisen kannattavuuden. Komediat ja laulunäytelmät olivat varmoja vetonauloja ja yksi kallis ja näyttävä operetti esitettiin joka näytäntökautena. En halunnut kuitenkaan esittää ainoastaan viihdyttävää ohjelmistoa vaan minun aikanani esitettiin esimerkiksi Shakespearen klassikoita ja muita puhuttelevia draamoja, historiallisia näytelmiä ja venäläistä draamaa.