Tauno Palo

Synnyin Hämeenlinnassa, mistä perheeni muutti Helsinkiin ollessani 3-vuotias. Hämeenlinnasta en paljoa muista, vaan lapsuuteni ja nuoruuteni muistot liittyvät Helsinkiin, tarkemmin sanottuna Sörnäisten kaupunginosaan, siis tuttavallisemmin Sörkkaan. Perheeni ei ollut rikas, mutta hyvin me tulimme toimeen. Minulla oli kaksi sisarusta. Kansakoulun käytyäni pääsin hetkeksi lähetiksi puolustusvoimiin, ja työtoverini houkuttelemana menin vuonna 1926 iltanäyttelijäksi Sörnäisten Työväen Näyttämölle. Aluksi esiinnyin vain kuoropoikana ja avustajana, mutta vähitellen sain suurempia rooleja. Minuun alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota, ja vuonna 1931 sain ensimmäisen elokuvaroolini elokuvassa Jääkärin morsian, ja vieläpä pääosan! Kukapa olisi uskonut, että Sörkan laitakaupungin poika vielä näyttelee elävissä kuvissa! Kun mykkäelokuvasta siirryttiin äänielokuvaan, tuli minusta elokuvanäyttelijä; minulla sanottiin olevan hyvä ääni. Vuonna 1932 minut valittiin Kansallisteatteriin.

Esiinnyin Sörnäisten Työväen Teatterissa vuonna 1932 Kuisma ja Helinä näytelmässä. Esillä on rooliasuni tästä näytelmästä. Esiinnyin yhteensä kahdessatoista elokuvassa yhdessä Ansa Ikosen kanssa, ja yleisö ajattelee meidät aina ikuisena parina, vaikka meillä molemmilla on ollut muitakin merkittäviä vastanäyttelijöitä.

Viettelyksen vaunu –näytelmän vahvasti maskuliininen Stanley –hahmo oli minulle raskas ja rakas roolityö. Esillä on pukuni tästä näytelmästä vuodelta 1950. Roolihahmoni ristiriitaisuus kiehtoi minua suuresti.

Kansallisteatterissa minulla oli lukuisia rooleja, aluksi esiinnyin siellä pienemmissä osissa, ja vasta vuonna 1938 sain ensimmäisen pääroolini. Esillä ovat rooliasuni myös näytelmistä Kevään hurmiossa (1934), Nummisuutarit vuosilta 1948, 1951 ja 1965, Delaware (1956), Amerikan keisari (1957) sekä Porvari aatelismiehenä (1962).