Vaate apuna muuttumisessa

Länsimaisen teatterin katsotaan saaneen alkunsa noin 500-vuosiadalla eaa. vietetyistä Dionysos -juhlista. Seremonioihini, joita aluksi vietettiin papin johdolla, tuli mukaan kuoro joka lauloi ja tanssi. Kuorolaiset olivat pukeutuneet eläimiksi, mainadeiksi tai satyyreiksi. Uskonnollisten riittien osallistuja luultavasti uskoivat, että eläimeksi pukeutunut kuorolainen muuttui oikeasti eläimeksi. Tämä onkin tärkeä ero. Riittiin osallistuva ihminen uskoi, että muutos on totta. Esityksen katsoja tietää, että näyttelijä esittää roolia. Teatteri alkaa siitä ettei nähtyjä tapahtumia pidetä oikeana todellisuuden tapahtumana.

Promos-maljakossa 400 eaa. on kuvattu satyyreiden asuja ja naamioita. Tähän aikaan ei enää ajateltu näyttelijöiden muuttuvana eläimen kaltaisiksi ihmisiksi vaan tiedettiin, että he esittävät rooleja.

Teatteripuku sopimuksen tuote?

Tavallisesta arkipukeutumisesta poikkeavat vaatteet ovat ilmeisesti olleet osa esittämistä sen alkuajoista lähtien. Kulloisenkin aikakauden peruspukeutumisesta poikkeava vaate on kautta aikojen auttaa esiintyjää eläytymään ja pääsemään helpommin sisälle siihen rooliin, jota hän on esittämässä. Kun esittämisellä ei ole enää uskonnollista yhteyttä, tavallisista vaatteista poikkeavat puvut ovat katsojalle merkki siitä, että se, mitä tapahtuu ei ole totta, vaan esitettyä. Sopimuksenvaraisuus ja merkinomaisuus ovat aina olleet osa esitysvaatteiden luonetta. Nämä sopimukset eivät tietenkään aina ole olleet tiedostettuja ja ne ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Esimerkki vahvasti sopimusluonteista puvuista ovat alun perin 1500-luvultaolevat Commedia dell´arte –tyylin roolihahmot ja heidän asunsa. Jokaisella heistä oli tunnistettava puku ja usein myös naamio, jotka nähtyään katsojat heti tiesivät, kuka roolihenkilö on ja minkälaisia ominaisuuksia hänellä on.

Commedia dell´arte –tyylisuunta on peräisin Italiasta 1500-luvuta. Tyylilajin esittäjillä roolipuku, luonne ja toimintatavat kuuluvat yhteen. Hahmot ovat tyyppihahmoja. Ne edustavat erilaisia luonteita, ammattikuntia, yhteiskuntaluokkia, jonkun kaupungin tai maakunnan asukkaita.

Harlekiini on yksi kuuluisimmista Commedia dell´arte –hahmoista. Hänen on pukeutunut usein jakkuun ja housuihin jotka on tehty erivärisistä kankaanpaloista: vihreistä, keltaisista, sinisistä, punaisista ja ruskeista. Hän käyttää puolinaamiota jossa on pienet pyöreät silmät. Harlekiini on hilpeä, nokkela, kekseliäs ja vikkelä palvelija, joka saa tapahtumia ja värinkäsityksiä alkuun. Hänen rakkautensa kohde on Colombina jonka suosiosta hän kilpailee Pierron kanssa.

Colombina on rikkaan rouvan palvelijatar. Hän on hyvin pukeutunut. Hänen vaatteensa sopivat aina jollakin tavalla Harlekiinin vaatteiden kanssa yhteen. Colombina rakastaa Harlekiinia ja pystyy hyväksymään hänen virheensä. Hän on ainoa järkevä hahmo Commedia dell´arte rooligalleriassa. Hän on itsenäinen ja omavarainen.

Il Capitano on sotatieteen professori ja hänen pukunsa seurasi esitysajan armeijan uniformun muutoksia. Hän yksinäinen henkilö, eikä ole koskaan kotoisin siltä paikkakunnalta jossa esitys tapahtuu.

Pantalone on vanha kauppamies Venetsiasta. Pantalonen vaatteet ovat usein tummasävyiset: mustat, harmaat ja punaiset. Hänellä voi olla yllään tiukat punaiset housut ja keltaiset turkkilaiset aamutossut. Pantalonen roolihahmo käyttää usein puolinaamiota jossa on, suuri koukkumainen nenä, paksut kulmakarvat ja viikset. Hän uskoo, että kaikki asiat maailmassa voidaan myydä ja ostaa.

Mitkä asiat ja tekijät ovat vaikuttaneet siihen, miten esiintyjät ovat eri aikoina pukeutuneet tai puettu?

Esitysvaatteiden ulkonäkö ja tyyli ovat muuttuneet eri aikoina paljon. Esitysajankohdan pukeutumistyyli, kauneusihanteet, moraaliset arvot, taloudelliset tekijät, yhteiskunnalliset tilanteet, historian käsitykset ja esitystekniset tarpeet vaikuttavat puvuissa käytettyihin materiaaleihin, väreihin, malliin, leikkaukseen, hameen helman tai housujen lahkeen pituuteen…

Muoti ja kauneusihanteet

Jokaisen ajankohdan käsitys kauneudesta ja muodista määrittää sitä, minkälaisia esityspuvut ovat olleet. Jos on haluttu, että esittäjä näyttää kauniilta, oman ajan tyyli on sanellut sen, mikä on kaunista ja mikä rumaa. Esitysajankohdan pukeutumistavat vaikuttavat myös siihen, miten asu valitaan, kun kuvataan tapahtumia muuna aikana. Kun barokkiteatterin aikaa esitettiin antiikin aikaa, miesnäyttelijällä saattoi olla yllään roomalaistyylinen haarniska 160-luvulta ja 1600-luvun peruukki. Tämänkaltainen yhdistelmä näyttäisi meidän näkökulmastamme hassulta, mutta omana aikanaan siinä ei olisi nähty mitään kummallista. Jollakin tavalla puvun tekohetken muoti näkyy aina. Voidaan sanoa, että missään esityksissä ei voi olla totuudenmukaista jonkin tietyn aikakauden historiallista pukua. Jokin osa vaatetta, leikkauksen yksityiskohta tai hihat paljastavat sen, milloin puku on tehty. Jokainen sukupolvi ajattelee toista aikaa esittävän puvun oman historiakäsityksensä ja oman muotinsa silmälasien kautta.

Moraali ja sopivaisuuskäsitykset

Myös käsitykset siitä, mikä esittäjille ja esityksissä on sallittua ja ei ole sallittua vaihtuvat ja muuttuvat. On ollut aikakausia jolloin naisen nilkkakaan ei saanut vilahtaa ja jonain toisena aikana esittäjä saa olla alasti näyttämöllä. Rajoitukset ovat saattaneet liittyä myös sukupuoleen. Antiikin ajan näytelmissä esiintyivät vain miehet. Nuoret pojat esittivät naisten roolit: He esiintyivät naisten puvuissa ja käyttivät naamiota tai maskeerattiin naisen näköiseksi. Keskiajalla naiset saivat esiintyä ainoastaan mysteerinäytelmissä kirkoissa. Renessanssin aikana vain miehet saivat esiintyä julkisesti ja harjoittaa ammattimaista tanssia. Naiset saivat esiintyä ainoastaan yksityisissä tilaisuuksissa esimerkiksi hovin juhlissa.

Taloudelliset tekijät

Yhteiskunnalliset tilanteet ovat aina vaikuttaneet esittäjiin, esityksiin ja niissä käytettyihin pukuihin. Eri aikoina esityspukujen materiaalit ovat valikoituneet sen mukaan, mitä on ollut saatavissa ja toisaalta kuinka paljon rahaa vaatteisiin on ollut käytössä. On tietenkin aivan eri asia, jos puvun maksaa renessanssiruhtinas tai rikas hallitsija rauhan aikana kuin jos esiintyjän pitää itse kustantaa esitysvaatteensa sellaisen aikana jolloin kaikesta materiaalista on pulaa.

Puku kommentoi ympäröivää yhteiskuntaa

Esitykset ovat suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja ne ovat suhteessa kaikkiin senhetkisiin tilanteisiin, tapahtumiin ja arvoihin. Ne voivat vahvistaa, tukea ja pitää vallitsevaa tilannetta hyvää ja hyväksyttävänä ja toisaalta ne voivat vastustaa olemassa olevia ajatustapoja, tyylejä ja haluavat tuulettaa ja muuttaa vanhoja asenteita. Puku on osa esitystä ja myös se heijastelee ja keskustelee nykyhetken ja sen tilanteiden kanssa. 1990-luvulta lähtien monissa esityksissä Suomessa alettiin käyttää kirpputoreilta ostettuja vaatteita jotka muokattiin ja käsiteltiin esityksen tarpeita vastaaviksi. Tämä johtui monista eri syistä. Useat esitykset, joissa kirpputoripukuja käytettiin, olivat pienten vapaiden ryhmien tuottamia produktioita, joilla oli vain vähän rahaa käytössään ja kirpputoreilta sai halpoja vaatteita. Toisaalta vanhojen vaateiden uudelleen käyttämisen voi nähdä vaikkapa kannanottona liiallista kulutusta vastaan.

Mielikuva menneestä ajasta

Mielikuvat siitä, miltä jokin mennyt aikakausi näyttää ovat vahvoja, vaikka ne tietenkin muuttuvat aikojen kuluessa. Näiden mielikuvien syntyyn vaikuttavat tietomme historiasta ja se, miten asioita on aikaisemmin esitetty. Mielikuvat muuttuvat kun uutta tietoa julkaistaan, esitetään ja tuodaan yleiseen tietoisuuteen.

Kun puhutaan antiikin ajasta, monelle länsimaalaisille ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen valkoiset toogat ja valkopylväiset temppelit ja palatsit. Tosiasiassa antiikin Kreikassa ja Roomassa rakennukset olivat ulkopuolelta värikkäitä ja huoneissa oli seinämaalauksia. Myös teatterissa väreillä oli tärkeä merkitys. Jos kreikkalaisen tragedian tai komedian roolihahmo oli onnellinen, hänellä oli kirkkaanvärisillä nauhoilla koristeltu tunika. Traagisella hahmolla oli harmaa, sininen tai vihreä asu. Roomalaisella näyttämöllä nuorten miesten puvut olivat purppuranpunaisia, vanhojen miesten valkoisia ja kurtisaanilla oli keltainen puku. Kuitenkin meillä on mielikuva siitä, että antiikin aikana kaikki oli valkoista ja usein siihen aikaan viittaavat esitykset on esitetty valkoisissa lavasteissa ja puvuissa.