Adolf Lindfors

Hyvät ihmiset, tännepäin olkaa hyvä. Olen Adolf Lindfors, tuttujen kesken Adde vaan. Synnyin toukokuun 18. päivänä 1857. Perheeni asui ensin Porvoossa, mutta muutti pian Helsinkiin. Varhaisin lapsuusmuistoni liittyy – omituista kylläkin – teatteriin. Olin 6-vuotias, kun eräänä toukokuun iltana palokunta hälytettiin liikkeelle, sillä vasta rakennettu ruotsalainen teatteri oli syttynyt palamaan. Koko kaupunki läksi katsomaan tätä kaameaa näytelmää, niin minäkin isäni kanssa. Kotiin päästyäni kerroin äidille näkemästäni ja sanoin: ”Ikävää, että teatteri paloi, sillä olin aikonut muuttaa sinne asumaan.” Kerran pääsin katsomaan lastennäytäntöä Arkadiaan, ja tästä innostuneena päätin ruveta näyttelemään. Yhdessä ystäväni kanssa järjestimme teatterinäytäntöjä tallinluhdissa Pikku-Robertinkadun varrella kotini lähellä.

15-vuotiaana pääsin näyttelijänoppiin Gustaf Mallanderin ruotsinkieliseen teatterikouluun ja pian sen jälkeen Ruotsalaiseen teatteriin. Ensimmäiset vuodet olivat vaikeat, ja sain tehdä vain pieniä avustajanrooleja. Samalla sain kuitenkin opiskella tanssia, kuorolaulua ja lausuntaa.

Vuonna 1881 erosin Ruotsalaisesta teatterista ja lähdin merille aikomuksenani ryhtyä merimieheksi. Teatteri veti kuitenkin minua puoleensa, ja näyteltyäni lyhyen aikaa kiertävän seurueen mukana Göteborgissa palasin Helsinkiin ja ryhdyin oopperalaulajaksi Fiorinin johtamaan italialaiseen oopperaan, joka esiintyi Aleksanterin Teatterissa. Samalla aloin ahkerasti opiskella suomenkieltä. Onnekseni Kaarlo Bergbom oli kiinnittänyt huomiota esityksiini oopperassa ja pian hän kehottikin minua siirtymään Suomalaiseen teatteriin. Tästä alkoi varsinainen urani näyttelijänä. Näyttelin Suomalaisessa teatterissa (sittemmin Suomen Kansallisteatterissa) lyhyitä katkoksia lukuun ottamatta aina 1920-luvulle saakka. Kansallisteatterin johtajana toimin vuosina 1907-14.

Matkustelu on aina ollut lähellä sydäntäni. Olen ollut Euroopan kaikissa valtakunnissa, paitsi Norjassa. Olen ollut Pohjois-Afrikassakin. Erityisesti olen harjoittanut draamallisia opintoja Wienissä, Roomassa, Münchenissä, Dresdenissä, Berliinissä, Lontoossa ja Pariisissa, jossa olin Conservatoiren ulko-oppilaana eli kuuntelijana koko vuoden 1890-1891. Ranskasta lienee peräisin pikkutarkka työskentelytapani näyttelijänä. On sanottu, että taiteellisen työni olennaisin ominaisuus on tunnollisuus, ja ehkä siinä on perää.

Näyttelijäntyön ohella olen toiminut lausunnan ja plastiikan opettajana Helsingin Musiikkiopistossa 1887-1907 sekä pääopettajana Suomen Kansallisteatterin oppilaskoulussa. Urani alkuvaiheessa toimin kaksi vuotta Dramatiska föreningen’in teatterikoulun johtajana.

Minulta kysytään usein, mistä rooleistani olen pitänyt eniten. Mieluiten näyttelen Molièrea. "Luulosairas", "Saituri" ja "Porvari aatelismiehenä" ovat hänen näytelmistään mieluisimpia. Saiturilleni katsomo nauraa katketakseen, mutta kuinka suuri osa yleisöstä jaksaakaan syventyä tuon intohimonsa uhrin pohjimmaiseen traagillisuuteen, joka saa minut miltei liikutuksen valtaan komedian loppukohtauksessa. Sellaisia ne ovat muutkin Molièren henkilöt. Ihmisiä, eläviä ihmisiä suurine, säälittävine heikkouksineen. Muita suosikkejani ovat Fritz Reuterin ”Setä Bräsig” ja Ludwig Holbergin "Jeppe Niilonpoika".