Roolipuku

Kuva: Martikainen ja ku.

Kristina
K. Atra: Kunnian vuoksi
Suomen Kansallisteatteri (1910)

Ofelia
Shakespeare: Hamlet
Suomen Kansallisteatteri (1913)

Elli Ollenberg
Maria Jotuni: Miehen kylkiluu
Suomen Kansallisteatteri (1914)

Helmi Lindelöf

Muistan varsin hyvin vanhan Arkadian, se on minulle ihan kuin pyhättö. Minä muistan, kun menin 16-vuotiaana tohtori Bergbomin luokse, soitin arasti hänen ovikelloaan, hän otti minut vastaan, hän kyseli mitä minä olen lukenut. Minä sanoin, minä olen lukenut Orleansin neitsyestä. Hän sanoi: ”Te olette niin nuori vielä, menkää nyt kotiin ainakin yhdeksi vuodeksi ja tulkaa sitten takaisin”. No kuitenkin hän sanoi että tulkaa seuraamaan harjoituksia, tulkaa avustamaan, se on hyvin hyvää oppia. Ja niin minä olin siellä aamusta iltaan, melkein kaikissa harjoituksissa, puolihämärässä katsomossa. Kun Arkadiaan astui ovesta sisään, niin se atmosfääri oli niin lämmin, siinä oli jokin puuderin ja sminkin ja kaasun ja käherryssaksien yhteistuoksu, joka veti niin äärettömästi puoleensa.

Aluksi näyttelin avustajana pienissä rooleissa. Kerran sain esittää Runebergin Maamme-laulun kolmannen värssyn, ja olin hyvin onnellinen. Olen kerännyt kaikki roolini mustakantiseen vihkoon, niitä on siellä yli 240. Esitin myös poikarooleja, joista ylevin on mielestäni ”Wilhelm Tellin” Walter-poika.

Keväällä 1902 muutimme uuteen teatteritaloon. Avajaisnäytäntönä oli J.H. Erkon Pohjolan häät. Saman vuonna sain esittää nimiosan Erkon näytelmässä ”Aino”. Ensimmäisenä suurena roolinani pidän kuitenkin Paolinan roolia Roberto Braccon näytelmässä ”Hämärän lapsia” syksyllä 1905.

Aluksi tuntui, että ilmasto siellä uudessa teatteritalossa ei ollut sama kuin mitä oli vanhassa Arkadiassa. Uusi teatteri ei tuntunut samalla tavalla kodilta. Koti siitä uudesta teatteritalosta kuitenkin tuli. Näyttelin siellä yli 40 vuotta. Tärkeimpiä roolejani olivat mm. Kristina näytelmässä ”Kunnian vuoksi” (1910), Ofelia ”Hamletissa” (1913), Rouva Elli Ollenberg näytelmässä ”Miehen kylkiluu” (1914) ja Portia näytelmässä ”Venetsian kauppias” (1916).

Mustassa vihossa on viimeisellä sivulla merkintä ’Erojaisnäytäntöni Erotaan pois 16.5.1946.’ Se näytelmä oli aivan erikoisen rakas minulle. Yksi kultainen toverini oli Adolf Lindfors, hänen kanssaan minä näyttelin monessakin roolissa. Sain myös näytellä monessa kappaleessa Ida Aalbergin kanssa.

Portia
Venetsian kauppias
Suomen Kansallisteatteri (1916)

Juhana Herttua
Suomen Kansallisteatteri (1917)

Juhana Herttua
Suomen Kansallisteatteri (1917)

Roxanne
Edmond Rostand:
Cyrano de Bergerac

Suomen Kansallisteatteri (1919)

Alexandre Dumas nuorempi: Kamelianainen
Suomen Kansallisteatteri (1923)

Armande
Moliére: Oppineita naisia
Suomen Kansallisteatteri (1924)

Kuva: Valok. J. Kuusisto Kuva: Universal

Juulia
Maria Jotuni:
Tohvelisankarin rouva

Suomen Kansallisteatteri (1924)

August Strindberg: Kuningatar Kristiina
Suomen Kansallisteatteri (1928)

copyright yhteys palaute tuki