Pelkistetty kolmiulotteisuus
Kuvanveistäjänä tunnettu Wäinö Aaltonen sai kiitosta myös lavastajana. Vuonna 1928 hän suunnitteli lavastuksen Svenska Teaternin Hjärtats Pantomim -tuotantoon. Hagar Olssonin abstraktiksi koettu näytelmä käsitteli hengen ja materian välistä ristiriitaa. Kokonaisuus sai lehdistössä vaihtelevat arviot, mutta Aaltosen lavastusta pidettiin hyvin modernina ja taiteellisena.
Wäinö Aaltosen Hjärtats Pantomim -lavastuksessa huomiota herätti erityisesti uudenlainen arkkitehtonisuus. Lavastus rakentui taustan mustasta samettiverhosta ja yksinkertaisista, kolmiulotteisista elementeistä, joita korostettiin vahvoin, selkein väripinnoin. Pylvään päälle asetetun veistospään tyyli oli tuttu Aaltosen varsinaisesta veistostuotannosta. Hotellin nimikyltissä käytettiin modernia kirjasintyyppiä. Lavastuksen tyylipiirteitä on yhdistetty arkkitehtuurin pohjoismaiseen klassismiin ja art decoon. Aaltonen itse korosti lavastukseen liittyvissä kommenteissaan ennen kaikkea yksinkertaisuutta.
Wäinö Aaltonen totesi Tulenkantajat -lehdessä, että pelkistetty lavastustyyli on näyttelijälle sekä edullinen että vaativa, sillä se tuo näyttelijän hyvin esille. Aaltonen puhui intiimin teatterin puolesta, ja hänen pienimuotoiset lavastuksensa sopivat sekä pienelle näyttämölle että vaatimattomaan budjettiin. Tämä oli hyödyksi esimerkiksi Koiton Näyttämöllä, joka oli yksi Aaltosen työllistäjistä. Intiimiin teatteriin sopi myös Aaltosen näkemys lavastajan ja ohjaajan läheisestä yhteistyöstä. Lavastajan ei tullut pyrkiä itse esille vaan hahmottaa näytelmän kokonaisuus ja tavoitella sen henkeä.
