Maalauksellinen lavastus
Lavastuksen ja kuvataiteen yhteys oli 1900-luvun alkupuolen Euroopassa poikkeuksellisen tiivis. Monella lavastajalla oli kuvataidetausta, ja monitaiteiset liikehdinnät usein sisällyttivät piiriinsä myös teatteri- tai tanssiesityksiä. Taidemaalareille oli tyypillistä valmistaa lavastuksia samaan tapaan kuin taulujaankin. He maalasivat kaksiulotteisia näyttämökuvia itselleen luontevalla tyylillä, ja näin lavastustaide kytkeytyi ajankohtaisiin modernistisiin suuntauksiin.
Kuvataiteen ja lavastuksen sulautti yhteen esimerkiksi Pariisissa toiminut Venäläinen baletti (Les Ballets Russes). Sen lavastajina toimivat muun muassa Aleksandr Benois, Léon Bakst, Pablo Picasso ja Natalia Goncharova. Venäläisen baletin lavastukset nivoutuivat esimerkiksi Mir Iskusstva -liikkeeseen ja kubismiin. 1900-luvun alun vuosikymmeninä Euroopassa nähtiin keskenään hyvin erilaisia modernistisen maalauksellisen lavastustaiteen tyylejä.
Modernistinen maalauksellisuus Suomessa
Suomessa modernistiset lavastukset olivat 1910-luvulla harvinaisia. Modernistinen maalauksellisuus sai tukevamman otteen suomalaisesta lavastustaiteesta 1920-luvulla. Vuosikymmenen lopulta lähtien maalauksellista otetta kritisoitiin, mutta se jatkoi yhtenä lavastuksen juonteena.
Suomalaisissa lavastuksissa varioitui täkäläisen kuvataidekentän modernististen virtausten piirteitä, joskin toisinaan myöhemmin kuin kuvataiteessa. Maailmansotien välisenä aikana kuvataiteen aiheet olivat usein perinteisiä – asetelmia, maisemia ja ihmisiä – mutta toteutustapa korosti naturalistisen jäljittelemisen sijasta sommitelmaa, värejä ja maalauksen pintaa. Tyyli edusti siis realistisen ja abstraktin maalauksen välimuotoa. Eurooppalaisen taiteen avantgardistisimpia ilmiöitä Suomessa ei juuri nähty, vaikka näistä liikkeistä oltiinkin tietoisia. Suomalaiseen kuvataiteeseen omaksuttiin kuitenkin modernistiset ajatukset taideteoksen autonomiasta ja taideteoksen muodollisten piirteiden korostamisesta. Tällä oli merkityksensä myös lavastustaiteen muutoksissa.
1920-luvun modernistisessa lavastustaiteessa huomiota herätti erityisesti ekspressionismin vahva tyylittely. Toisaalta nähtiin Mir Iskusstva -liikkeen vaikutteita ja niin kutsutun puhtaan paletin väriskaalaa. 1920-luvun lopulta lähtien ilmaisusta tuli uusasiallisuuden tapaan hillitympää. Kubismi ilmeni suomalaisissa lavastuksissa harvinaisempina viittauksina.
Modernistisissa lavastuksissa oli piirteitä myös ajankohtaisista arkkitehtuurisuuntauksista. Usein arkkitehtuurivaikutteet ilmenivät kaksiulotteisille pinnoille maalatuissa rakennusten kuvissa, joten lavastukset itsessään olivat enemmän kaksiulotteisen maalauksellisia kuin kolmiulotteisen arkkitehtonisia.
Modernistisen lavastustaiteen edelläkävijä 1910-luvulla
Eero Snellmania pidetään ensimmäisenä modernistisena lavastajanamme. Keväällä 1917 Suomen Kansallisteatteri lähetti teatterin lavastajaksi kutsutun Snellmanin opintomatkalle Pietariin. Pietarissa vaikutti kansainvälisesti tunnettuja lavastajia sekä Mir Iskusstva -liike. Lavastustaide oli tärkeä osa Mir Iskusstvan taidekäsitystä.
Eero Snellmanin ensimmäinen lavastustyö Kansallisteatterissa oli Tsaari Feodor Joannovits syksyllä 1917. Mir Iskusstva -liikkeeseen Snellmanin lavastuksessa viittaavat realismista irrottautunut maalauksellisuus, värikylläisyys, kansantaiteesta vaikutteita saanut koristeellisuus sekä se, että lavastus ja puvustus muodostivat tyylillisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Snellmanin myöhemmissä lavastuksissa on nähty vastaavia piirteitä. Esimerkiksi Elinan surma -lavastuksen luonnokset osoittavat, että Snellman hallitsi myös huomattavasti pelkistetymmän tyylin.
