Tulevaisuuden tyylin tavoittelu
Suomen Kansallisteatterissa esitettiin vuonna 1928 tšekkiläisen Karel Čapekin näytelmää R.U.R., joka lukeutui 1920-luvun kansainvälisiin menestyksiin. Tämä tulevaisuuteen sijoittuva näytelmä esitteli sanan robotti. Näytelmässä R.U.R.-tehdas (Reason’s Universal Robots) valmistaa halvaksi työvoimaksi koneihmisiä, mutta ne nousevatkin väkivaltaiseen kapinaan. Lopussa herätetään toive uudesta inhimillisyydestä. Kansallisteatterissa lavastuksen suunnitteli Matti Warén. Hän hyödynsi tulevaisuusteemaan sopivia kansainvälisiä vaikutteita, mutta toisaalta tukeutui perinteisiin.
Matti Warén oli 1927 vieraillut Saksassa kokeellisessa muotoilu-, taide- ja arkkitehtuurikoulu Bauhausissa, joka vaikutti vahvasti funktionalismin kehittymiseen. Warénille esiteltiin koulua ja sen teatteritoimintaa, josta tuolloin vastasi Oskar Schlemmer. Teatterikokeiluissa keskityttiin tilaan, muotoon, väriin, ääneen, liikkeeseen ja valoon. Warén kertoi ottaneensa R.U.R.-lavastukseensa vaikutteita myös 1910-luvun italialaisesta futurismista. Futuristitaiteilijat torjuivat menneisyyden taiteen ja kulttuurin, ja ylistivät modernia kaupunkia, koneita, vauhtia ja väkivaltaa.
Warénin R.U.R.-lavastusta pidettiin modernina ja mielikuvituksellisena. Siinä voi nähdä sekä koneromantiikkaa että funktionalistisen arkkitehtuurin ja art decon piirteitä. Koneet ja moderni arkkitehtuuri tosin esitettiin varsin perinteisesti eli maalattuina pintoina. Lavastus ei siis ollut arkkitehtoninen siinä mielessä, että se olisi koostunut kolmiulotteisista rakenteista. Arkkitehtuurivaikutteiden tyylin osalta lavastus oli kuitenkin kiinnostava, koska suomalaisessa katukuvassa ei tässä vaiheessa vielä nähty funktionalismia.
Myös esityksen tyylitellyt puvut olivat Warénin suunnittelemia. Erityisesti robottien haalarit muistuttavat hieman Schlemmerin näyttämöpukuja, jotka muokkasivat näyttelijät persoonattomiksi, nukkemaisiksi hahmoiksi. Naispääosaa esittäneen Ruth Snellmanin Warén puki housupukuun, joka ei vielä 1920-luvulla ollut tyypillinen naisten vaate. Schlemmerin teatterissa hahmoihin suhtauduttiin abstrakteina elementteinä, ja yksi kokeilujen teema oli hahmojen liikkeiden suhde abstraktiin näyttämötilaan. Kansallisteatterin R.U.R.-esityksessä hahmot olivat edelleen juonen palveluksessa, eivätkä tilalliset kokeilut vaikuta muutenkaan nousseen esille.
Näytelmän versio oli hieman pehmeämpi kuin alkuperäinen. Tuotannon ohjanneen Eino Kaliman mukaan jotkut katsojat pyörtyivät silti järkytyksestä. Näyttämö-lehdessä kerrottiin, että esityksissä oli täydet katsomot yleisöä, joka oli kiinnostunut, mutta toisaalta huolestunut koneistumisesta. Myös esityksen koneromanttisen tyylin ja koneistumista kriittisesti käsittelevän sisällön välillä oli kiinnostava jännite.
