Sotienvälisen ajan yhteiskunta oli täynnä ”nykyajan” elämänsykettä. Kaupunki tarjosi huveja, kieltolaki teki suuresta osasta kansaa pikkurikollisia, kaupunkiin kuuluivat niin jätkät ja friidut kuin blaseeratut maailmannaiset ja savukeimukkeetkin. Nykyajan puheenaiheisiin kuuluivat myös moraalikysymykset ja avioelämä.

1920—30-luvuilla kotimainen näytelmäkirjallisuus nousi kukoistukseen. Tuotteliaana näytelmäkirjailijana tuolloin toiminut Mika Waltari kirjoitti useita suosikkikomedioita, mutta myös vakavampia ajankohtaisdraamoja.

Useat näytelmäkirjailijat olivat aktiivisia toimittajia, pakinoitsijoita ja kääntäjiä. Kevyttä ohjelmistoa tuottavia ”lehtimiesdramaatikkoja” oli mm. Agapetus eli Yrjö Soini, Valentin eli Ensio Rislakki, Topias eli Toivo Kauppinen ja Tatu Pekkarinen. Erityisen menestyviä olivat myös Serp eli Seere Salminen ja Elsa Soini, sekä Hilja Valtonen. Heidän nokkelat komediansa ja farssinsa kuvasivat kaupunkilaiselämää modernilla otteella ja pilke silmäkulmassa.