Kansan ihannointi ja yhteisön korostaminen leimasivat 1970-luvun teatteria. Suurten teattereiden ohjelmistoissa palattiin klassikoihin, kansallisiin suurmiehiin, maaseudulle ja Kalevalaan. Kotimaisten klassikkojen ohjaukset kävivät keskustelua historiasta ja arvoista.

Kansannäytelmien ja klassikkojen uusintatulkinnat kuuluivat usein vahvoille ohjaajille ja nostivat näiden asemaa. Esimerkiksi Jouko Turkka teki suuren työn nostamalla Maiju Lassilan tuotantoa uuteen arvoon korostamalla sen satiiria ja sosiaalista särmää. Siinä missä Hella Wuolijoen ja Aleksis Kiven teoksista löydettiin uusia esittämisen tapoja ja tuoreita näkökulmia, nähtiin uusia tulkintoja myös Maria Jotunin ja Minna Canthin tuotannosta.

Esitykset herättivät keskustelua ja jakoivat mielipiteitä. Kansanteatterin ajatuksen mukaisesti yleisöä viihdytettiin myös musiikkia hyödyntävillä, vanhoilla tutuilla kansannäytelmillä.

Jouko Turkka - uudistaja