1930-luvun lopulla vallitsivat kulttuurisesti konservatiiviset arvot. Maaseudun ja työväestön rooli saivat paikan kansallista yhtenäisyyttä korostavassa ilmapiirissä. Taiteellisten kokeilujen vuosikymmenen jälkeen palattiin arkirealismiin ja nykyajan kansankuvaukseen.

Juhani Tervapään nimellä kirjoittaneen Hella Wuolijoen näytelmät auttoivat monia teattereita pula-ajan taloudellisessa ahdingossa. Niskavuori-sarjan näytelmät luotaavat hienosti suomalaista sosiaalihistoriaa. Realistisissa ja nykyaikaisissa Niskavuori-esityksissä koettiin arvokkaina maaseudun elämänmuoto, joka kohtaa nykyajan ja kaupungistumisen tuomat muutokset. Eri-ikäiset vahvat naishahmot ja melodramaattiset tilanteet takasivat yleisön jakamattoman suosion.

Teatterikentän kärkeen nousi yhä voimakkaammin Eino Salmelaisen 1934—39 johtama Helsingin Kansanteatteri. Salmelaisen ja Wuolijoen yhteistyö toi teatterille useiden Niskavuori-näytelmien kantaesitykset. Salmelaisen arkirealistinen tyyli ja etevä henkilöohjaus istuivat Wuolijoen elämänläheisiin näytelmiin.