Ulkomaisten teatteriseurueiden toiminta ja kotimainen teatteriharrastuksen perinne olivat luoneet yleisöpohjaa sekä kouluttaneet ensimmäisiä teatterin ammattilaisia. 1850-luvulla edellytykset kotimaiselle teatterille olivat olemassa. Kotimaisuus merkitsi ensin ruotsia, sitten kaksikielisyyttä, lopulta suomenkielisen teatteritoiminnan aloittamista. Helsingin porvaristo rakennutti 1860 itselleen ”Uuden teatterin” (Nya Theatern).

Ensimmäisen suomenkielisen näytelmän Silmänkääntäjä kirjoitti 1840-luvulla Pietari Hannikainen. Zacharias Topelius teki 1840—50-luvuilla merkittävää työtä kriitikkona sekä oopperan ja näytelmien kirjoittajana. Ruotsiksi kirjoittanut Josef Julius Wecksell tunnetaan aikalaisia inspiroineesta Daniel Hjortista. Aleksis Kiven draamat valmistuivat 1860-luvulla, mutta niille ei ollut vielä teatteria.

Ruotsinkieliset Kaarlo ja Emilie Bergbom ystävineen edistivät suomenkielisen teatterin perustamista eurooppalaisen kansallisuusaatteen innoittamina. Ensimmäisenä suomenkielisenä ammattiesityksenä nähtiin Aleksis Kiven Lea keväällä 1869. Esitys innosti säätyläisfennomaanit seuranäytäntöihin. Keväällä 1872 perustettiin Suomalaisen Teatterin kannatusyhdistys ja teatteri alkoi kiinnittää suomea osaavia näyttelijöitä ja laulajia.