Teatterin harrastamisen perinne on ollut merkittävä tekijä Suomen teatterikulttuurin synnyssä. Aiemmin vain säätyläispiirien huvi levisi 1890-luvulla nopeasti uusien kansalaisjärjestöjen, työväen-, nuorisoseura- ja raittiusliikkeen piiriin.

Teatteri nousi keskeiseen rooliin työväenliikkeen toiminnassa. Työväentalojen ja eri seurojentalojen vakiovarustuksiin kuului näyttämö ja esityksillä kerättiin rahaa aatteelliseen toimintaan. Esitystoiminta vilkastui 1900-luvun alussa ja oli erityisen aktiivista kaupungeissa ja teollisuuspaikkakunnilla. Työväenyhdistysten näytelmäseuroista kehittyivät ammatilliset työväenteatterit.

Työväen näyttämöiden ohjelmistot pohjautuivat yleisessä kierrossa olevaan ohjelmistoon. Niiden joukossa oli köyhyyskuvauksia ja sisällissodan jälkeen jopa yrityksiä kuvata tuoreita tapahtumia, mutta myös musiikkinäytelmiä ja kansankomedioita. Omistautunut näyttelijäkunta koostui pitkälti muissa päivätöissä olevista iltanäyttelijöistä ja avustajista.

Tampereen Työväen Teatteri